Gentoo-käsikirja 2007.0 Linux-PPC64:lle

Sisällysluettelo:

• Gentoon asentaminen
  Tässä osassa kerrotaan kuinka Gentoo-järjestelmä asennetaan. Kappaleita tästä on vielä kääntämättä. Ne tunnistaa allaolevasta vaikkapa englanninkielisestä kappaleennimestä ja -kuvauksesta.
  1. Gentoo Linuxin asentamisesta
     Tässä kappaleessa esitellään dokumentissa käytetyt asennusmenetelmät.
  2. Choosing the Right Installation Medium
     You can install Gentoo in many ways. This chapter explains how to install Gentoo using the minimal LiveCD although installation through the Universal LiveCD is possible as well.
  3. Verkon asetusten tekeminen
     Verkkoasetukset on tehtävä, jos halutaan hakea ohjelmien tuoreimpien versioiden lähteet asennettaessa.
  4. Preparing the Disks
     To be able to install Gentoo, you must create the necessary partitions. This chapter describes how to partition a disk for future usage.
  5. Gentoon asennustietojen asentaminen
     Gentoon asennus toimii niinkutsuttujen stage-tiedostojen avulla. Tässä kappaleessa tarkastelemme kuinka stage-tiedosto puretaan ja Portagen asetukset säädetään kohdilleen.
  6. Gentoojärjestelmän perustan asentaminen
     Riippumatta stagesta jota käytetään, lopputuloksen saat järjestelmän perustan käytettäväksesi. Tässä kappaleessa saatetaan asennus siihen tilaan.
  7. Configuring the Kernel
     The Linux kernel is the core of every distribution. This chapter explains how to configure your kernel.
  8. Järjestelmän asetusten tekeminen
     Joitain asetuksia täytyy muokata. Tässä kappaleessa luodaan yleiskatsaus asennustiedostojen muokkaamiseen.
  9. Tarvittavien järjestelmätyökalujen asentaminen
     Kuten aiemmin mainittiin, Gentoon idea on valinnanvarassa. Tässä kappaleessa opitaan valitsemaan ja asentamaan joitain tärkeitä työkaluohjelmia.
  10. Configuring the Bootloader
      Several bootloaders exist. Each one of them has its own way of configuration. In this chapter we'll describe all possibilities for you and step you through the process of configuring a bootloader to your needs.
  11. Gentoo-asennuksen viimeistely
      Melkein valmista, enää tarvitaan yksi tai useampi käyttäjätunnus järjestelmään ja voidaan uudelleenkäynnistää Gentoo-järjestelmään.
  12. Minne seuraavaksi?
      Nyt meillä on valmis Gentoo-järjestelmä, mitä teemme sitten?
• Gentoon käyttäminen
  Tässä osassa kerrotaan kuinka Gentoota käytetään: asennetaan ohjelmistoja, muutetaan muuttujia, vaihdetaan portagen käyttäytymistä ja niin edelleen.
  1. Johdanto Portageen
     Tässä kappaleessa kerrotaan ohjelmistonhallinnasta muutamia yksinkertaisia juttuja, jotka kaikkien käyttäjien tulisi tietää.
  2. USE-asetukset
     Use-asetukset ovat erittäin tärkeä osa Gentoota. Tässä kappaleessa opit käyttämään USE-asetuksia ja ymmärtämään niiden vuorovaikutus järjestelmään.
  3. Portagen ominaisuudet
     Tässä kappaleessa kerrotaan Portagen mahdollisuuksista, kuten rinnakkaisjärjestelmien käytöstä kääntämiseen, ccachen käytöstä ja sen sellaisesta.
  4. Initskriptit
     Gentoo käyttää erityistä initscript-muotoa, joka tukee esimerkiksi riippuvuuksia ja virtuaalisia initskriptejä. Tämä kappale kertoo kaiken näistä toiminnallisuuksista ja selittää miten käyttää tällaisia komentojonotiedostoja.
  5. Ympäristömuuttujat
     Gentoossa ympäristömuuttujia voidaan helposti hallita. Tässä kappaleessa kerrotaan miten se tehdään ja kuvataan yleisimmin käytetyt muuttujat.
• Portagen käyttö
  Tässä osassa kerrotaan kuinka Portage, Gentoon ohjelmiston hallinta toimii.
  1. Tiedosto ja hakemistot
     Tässä kappaleessa kerrotaan tarkemmin, missä Portage säilyttää tiedostojaan ja muuta dataansa.
  2. Asetusten säätäminen muuttujilla
     Portage on täysin mukautettavissa erilaisten asetusmuuttujien avulla. Näitä voi hallita joko asetustiedostojen tai ympäristömuuttujien kautta.
  3. Ohjelmistohaarojen sekoittaminen
     Gentoon tarjoamista ohjelmista on saatavilla useita versioita stabiilisuuden ja arkkitehtuurin mukaan luokiteltuna. Tässä kappaleessa kerrotaan, kuinka näitä versioita säädetään, ja kuinka voidaan ohittaa versiotiedot tapauskohtaisesti.
  4. Muut Portagen työkalut
     Portageen liittyy muutamia työkaluja, jotka helpottavat Gentoon käyttämistä. Tässä kappaleessa kerrotaan, kuinka voit parantaa elämääsi dispatch-confilla ja vastaavilla työkaluilla.
  5. Portagepuun mukauttaminen ja ohitus
     Tässä kappaleessa kerrotaan muutamia vihjeitä, kuinka voit käyttää omaa ohjelmistohakemistoasi virallisen Portagepuun ohella, kuinka voit synkronisoida puusta vain ne luokat jotka haluat, kuinka voit injektoida paketteja ja niin edelleen.
• Gentoon verkkoasetukset
  Kattava opas verkkoasetusten tekoon Gentoo-järjestelmässä.
  1. Aloittaminen
     Tässä kappalseesa kerrotaan miten verkon saa nopeasti käyttöön yleisimmissä tapauksissa.
  2. Erikoisasetukset
     Tässä kappaleessa kerrotaan miten asetukset toimivat. Tämä kannattaa lukea ennen kuin käy modulaaristen verkkoasetusten kimppuun.
  3. Modulaariset verkkoasetukset
     Tässä kappaleessa kerrotaan Gentoon joustavista verkkoasetusmahdollisuuksista, DHCP-asiakasohjelmista, siltauksista, VLANeista ja muista.
  4. Langattomat verkot
     Tässä kappaleessa kerrotaan langattomien verkkojen asettamisen ongelmista.
  5. Lisätoimintojen tekeminen
     Tässä kappaleessa kerrotaan miten tehokäyttäjä voi lisätä omia erikoistoimintojaan verkkoasetuksiinsa.
  6. Verkkojen ylläpito
     Tässä kappaleessa kerrotaan miten kannettavien käyttäjät tai muut verkkoja usein vaihtavat ihmiset voivat asettaa eri verkkoasetuksia.

A. Gentoon asentaminen

1. Gentoo Linuxin asentamisesta

1.a. Johdatus

Gentoossa on kyse mukauttamisesta ja suorituskyvystä. Tämä tulee Gentoota asennettaessa selväksi useampaankin otteeseen; voit valita miten paljon käännät itse, miten asennat Gentoon, mitä järjestelmälokia käytät, jne.

Gentoo on nopea ja moderni, puhtaasti ja joustavasti suunniteltu metajakelupaketti. Gentoo on rakennettu avoimen ohjelmiston ympärille, eikä se piilota käyttäjältä järjestelmän sisäisiä yksityiskohtia. Gentoon ohjelmistonhallintajärjestelmä Portage on kirjoitettu Pythonilla, joten voit helposti tarkastella ja muokata sen koodia. Gentoon paketointijärjestelmä hyödyntää lähdekoodia (vaikka voit käyttää myös valmiiksi käännettyjä ohjelmistoja), ja voit asettaa Gentoon toimintoja tavan tekstieditorilla. Toisin sanoen Gentoo on täysin avoin järjestelmä.

On erittäin tärkeää, että ymmärrät vaihtoehdot ja valinnat, joiden pohjalta Gentoo toimii. Emme aio pakottaa sinua käyttämään mitään, mikä ei ole tarpeellista. Jos sinusta tuntuu, ettei tämä pidä paikkaansa, voit lähettää vikailmoituksen Gentoon kehittäjille. Ilmoitus tulee tehdä englanniksi.

Gentoon asentaminen

Gentoo Linuxille on saatavissa kaksi asenninta. GTK+-pohjainen asennin X-pohjaiseen ympäristöön ja dialog-pohjainen konsoliin. Kappale 3 käsittelee GTK+-asenninta ja kappale 4 dialog-asenninta.

Mitä vaihtoehtoja on olemassa?

Gentoon voi asentaa useilla tavoilla. Gentoon voi ladata ja asentaa joltakin Gentoon asennus-CD:ltä (asennuslevyltä), olemassaolevasta järjestelmästä, käynnistävältä CD:ltä kuten Knoppixilta, verkkokäynnistysjärjestelmästä, hätäkäynnistyslevykkeiltä jne.

Tämä dokumentti kertoo asennuksesta asennus-CD:ltä, se on käynnistettävä asennus-CD jossa on toimiva Gentoo-järjestelmä. Asennus-CD:itä on kahta tyyppiä: asentimen Live-CD ja asennus-CD. Live-CD sisältää täyden Gentoo-käyttöympäristön, jolla voi tehdä asentamisen ohella kaikkea muutakin. Live-CD:tä ei kuitenkaan saa kaikille alustoille, joten muissa tapauksissa pitää käyttää asennus-CD:tä.

Tämä asennustapa ei kuitenkaan asenna tuoreimpia paketteja ja järjestelmää. Jos tällainen halutaan, kannattaa katsoa asennusohjeita versioimattomasta Gentoo-käsikirjasta.

Muita lähestymistapoja löydät ohjeesta Alternative Installation Guide. Tarjolla on myös Gentoo Installation Tips & Tricks, joka voi olla hyödyllistä lukea. Jos tämä opas tuntuu liian yksityiskohtaiselta ja monisanaiselta, voi olla parempi katsoa dokumenttilistauksestamme josko saatavilla olisi sopivalle alustalle suunniteltua pika-asennusopasta.

Ongelmia?

Jos törmäät ongelmiin asennuksen (tai asennusdokumentin) kanssa, tarkasta tunnetut virheet Gentoon Release Engineering -projektin sivuilta ja vianseurantajärjestelmästä (dokumentointiin liittyvissä ongelmissa vertaa alkukieliseen versioon käännösvirheiden varalta). Jollei sitä löydy niin ilmoita siitä. Ei kannata pelätä Gentoon kehittäjiä, ne eivät useinkaan syö ihmisiä.

Huomaa, että vaikka tämä ohje on alustaspesifinen, se viittailee muihinkin alustoihin. Tämä johtuu siitä että Gentoo-käsikirjan lähdekoodista valtaosa on yhteistä kaikille (ettei samaa tietoa tarvitse toistaa joka paikassa ja hukata kehitysresursseja turhaan). Yritämme pitää aiheutuneen hämäännyksen mahdollisimman pienenä.

Jos olet epävarma siitä, onko vastaantullut ongelma (joka tulee esille huolimatta siitä, että olet seurannut ohjeita tarkkaan) omaa syytäsi vai ohjelmisto-ongelma (joka on meidän syytämme huolellisesta testauksesta huolimatta), voit vapaasti tulla #gentoo-kanavalle irc.freenode.net-palvelimelle kysymään. Suomalaisen yhteisön ja mahdollisesti kääntäjät tavoittaa kanavalta #gentoo-fi. Tottakai voit ottaa yhteyttä myös muilla keinoilla.

Jos sinulla on kysymyksiä Gentoosta, tarkasta Vastauksia Usein Kysyttyihin Kysymyksiin. Voit myös tarkastaa VUKK:n Gentoon foorumeilta (ja kysellä suomenkieliseltä foorumilta opastusta). Jos et löydä vastausta kysy IRC-kanavaltamme #gentoo:lta (suomea jutellaan kanavalla #gentoo.fi), irc.freenode.net-palvelimelta.

1.b. Nopea asennus Gentoo Reference Platformin avulla

Mikä on Gentoo Reference Platform?

Gentoo Reference Platform, myöhempänä GRP, on otos valmiiksi käännetyistä paketeista, joita käyttäjät (juuri sinä!) voivat asentaa nopeuttaakseen Gentoon valmistumista. GRP rakentuu kaikista paketeista, jotka ovat pakollisia täysin toiminnallisen Gentoon aikaansaamiseksi. Sen lisäksi, että siinä on mukana järjestelmän perusta asennuksen nopeuttamiseksi, myös kaikki suuremmat ohjelmistot (kuten KDE, X-palvelin, Gnome, OpenOffice, Mozilla,…) löytyvät GRP:stä.

Näitä valmiiksikäännettyjä paketteja ei kuitenkaan ylläpidetä Gentoon tavallisen elinkaaren aikaan. Ne ovat otoksia jokaisen julkaisun ajasta ja mahdollistavat toimivan järjestelmän pystyttämisen lyhyessä ajassa. Voit sen jälkeen päivittää järjestelmääsi taustalla käyttämisen ohella.

Kuinka Portage käsittelee GRP-paketteja?

Portage-puu on kokoelma ebuildeja, tiedostoja, jotka sisältävät tiedot paketeista, kuten niiden kuvauksen, ohjelmiston kotisivun, lähdekoodin verkko-osoitteen, käännösohjeet, riippuvuudet ja niin edelleen. Portagepuu pitää saattaa ajantasalle GRP:n kanssa; ohjelmistoversioiden on oltava samoja ebuildien kanssa.

Tästä syystä, käyttäessäsi GRP-asennusta, sinun täytyy asentaa Portagen vanhempi otos sen sijaan, että synkronisoisit Portagen tuoreimman ohjelmistopuun kanssa. GRP:tä ei voi käyttää jos haluaa suoraan asentaa tuoreimmat versiot paketeista.

Onko GRP:tä saatavilla?

Kaikille alustoille ei tarjota GRP-paketteja. Tämä ei tarkoita, etteikö GRP olisi tuettu kaikilla alustoilla, mutta se tarkoittaa, ettei meillä nyt ole resursseja tehdä ja testata GRP-paketteja.

Version 2007.0 GRP-paketteja on seuraaville alustoille:

• amd64-arkkitehtuurille (amd64). Huomaa: Paketit ovat asentimen CD:llä.
• ppc-arkkitehtuurille (ppc32)
• sparc-arkkitehtuurille (sparc64)
• x86-arkkitehtuurille (athlon, athlon-xp, athlon-mp, pentium-pro, pentium2, pentium3, pentium4 ja pentium-m). Huomaa: Paketit ovat i686:lle ja löytyvät asentimen CD:ltä.

Jos arkkitehtuurisi (tai aliarkkitehtuurisi) ei ole listassa, et voi käyttää GRP-asennusta tässä versiossa.

Johdanto päättyy tähän, jatkakaamme kohti Universal asennus- tai asennin-CD:n käynnistystä.

2. Choosing the Right Installation Medium

2.a. Hardware Requirements

Introduction

Before we start, we first list what hardware requirements you need to successfully install Gentoo on your box.

Hardware Requirements

For a full list of supported systems, please go to http://penguinppc.org/about/intro.php#hardware.

2.b. The Gentoo Installation CDs

Introduction

The Gentoo Installation CDs are bootable CDs which contain a self-sustained Gentoo environment. They allow you to boot Linux from the CD. During the boot process your hardware is detected and the appropriate drivers are loaded. They are maintained by Gentoo developers.

All Installation CDs allow you to boot, set up networking, initialize your partitions and start installing Gentoo from the Internet.

Gentoo Minimal Installation CD

The Minimal Installation CD is called ${min-cd-name} and takes up around ${min-cd-size} MB of diskspace. You can use this Installation CD to install Gentoo, but only with a working Internet connection.

The Stage3 Tarball

A stage3 tarball is an archive containing a minimal Gentoo environment, suitable to continue the Gentoo installation using the instructions in this manual. Previously, the Gentoo Handbook described the installation using one of three stage tarballs. While Gentoo still offers stage1 and stage2 tarballs, the official installation method uses the stage3 tarball. If you are interested in performing a Gentoo installation using a stage1 or stage2 tarball, please read the Gentoo FAQ on How do I Install Gentoo Using a Stage1 or Stage2 Tarball?

Stage3 tarballs can be downloaded from ${release-dir}current-stage3/ on any of the Official Gentoo Mirrors and are not provided on the LiveCD.

Choosing a userland

On PPC64, the kernel is 64-bit and the userland can be 32-bit or 64-bit. The userland is basically the applications you are running, such as bash or firefox. They can be compiled and run in either 64-bit or 32-bit modes. The Gentoo/PPC64 team provides both 32-bit and 64-bit userlands, so which one should you use?

You may have heard that 64-bit applications are better, but in fact, 32-bit applications take up slightly less memory and often run a little bit faster than 64-bit applications.

You really only need 64-bit applications when you need more memory than a 32-bit userland allows, or if you do a lot of 64-bit number crunching. If you have 4GB or more of memory or you run scientific applications, you should choose the 64-bit userland. Otherwise, choose the 32-bit userland, as it is recommended by the Gentoo/PPC64 developers.

Additionally, the 32-bit userland has been available in Portage longer than the 64-bit userland has. This means that there are more applications tested in the 32-bit userland that just work "out of the box." Many applications compiled for the 64-bit userland may be just as stable as the 32-bit version, but they haven't been tested yet. Though testing isn't difficult to do, it can be annoying and time consuming if you want to use many untested 64-bit applications. Also, some programs just won't run in the 64-bit userland until their code is fixed, such as OpenOffice.

2.c. Download, Burn and Boot a Gentoo Installation CD

Downloading and Burning the Installation CDs

You have chosen to use a Gentoo Installation CD. We'll first start by downloading and burning the chosen Installation CD. We previously discussed the several available Installation CDs, but where can you find them?

You can download any of the Installation CDs from one of our mirrors. The Installation CDs are located in the ${release-dir}current-iso/ directory.

Inside that directory you'll find ISO files. Those are full CD images which you can write on a CD-R.

In case you wonder if your downloaded file is corrupted or not, you can check its SHA-2 checksum and compare it with the SHA-2 checksum we provide (such as ${min-cd-name}.DIGESTS). You can check the SHA-2 checksum with the sha512sum tool under Linux/Unix or File Checksum Tool for Windows.

Another way to check the validity of the downloaded file is to use GnuPG to verify the cryptographic signature that we provide (the file ending with .asc). Download the signature file and obtain the public keys whose key ids can be found on the release engineering project site.

(... Substitute the key ids with those mentioned on the release engineering site ...)
$ gpg --keyserver subkeys.pgp.net --recv-keys 96D8BF6D 2D182910 17072058

Now verify the signature:

(Verify the cryptographic signature)
$ gpg --verify <downloaded iso.DIGESTS.asc>
(Verify the checksum)
$ sha1sum -c <downloaded iso.DIGESTS.asc>

To burn the downloaded ISO(s), you have to select raw-burning. How you do this is highly program-dependent. We will discuss cdrecord and K3B here; more information can be found in our Gentoo FAQ.

• With cdrecord, you simply type cdrecord dev=/dev/hdc <downloaded iso file> (replace /dev/hdc with your CD-RW drive's device path).
• With K3B, select Tools > Burn CD Image. Then you can locate your ISO file within the 'Image to Burn' area. Finally click Start.
• With Mac OS X Panther, launch Disk Utility from Applications/Utilities, select Open from the Images menu, select the mounted disk image in the main window and select Burn in the Images menu.
• With Mac OS X Jaguar, launch Disk Copy from Applications/Utilities, select Burn Image from the File menu, select the ISO and click the Burn button.

Default: Booting the Installation CD on an Apple/IBM

Place the Installation CD in the CD-ROM and reboot the system. Hold down the 'C' key at bootup. You will be greeted by a friendly welcome message and a boot: prompt at the bottom of the screen.

You are also able to tweak some kernel options at this prompt. The following table lists the available boot options you can add:

At this prompt, hit enter, and a complete Gentoo Linux environment will be loaded from the CD. Continue with And When You're Booted....

IBM pSeries

The CD should autoboot on your pSeries box, but sometimes it does not. In that case, you have to set up your cdrom as a bootable device in the multi-boot menu. If you start your machine with a monitor and a keyboard attached, you can reach the multi-boot menu pressing the F1 key on startup. But if you start your machine using the serial console, then you have to press 1. Press the key when you see the beginning of the following line on the serial console:

memory      keyboard     network      scsi      speaker

The other option is to jump into Open Firmware and do it from there:

1. Boot into Open Firmware: same procedure as getting into multi-boot (described a few lines above), but use F8 and 8 instead of F1 and 1.
2. Run the command 0> boot cdrom:1,yaboot
3. Stand back and enjoy!

0 > boot cdrom:1,yaboot
 ok
0 >

And When You're Booted...

You will be greeted by a root ("#") prompt on the current console. You can also switch to other consoles by pressing Alt-fn-F2, Alt-fn-F3 and Alt-fn-F4. Get back to the one you started on by pressing Alt-fn-F1.

If you are installing Gentoo on a system with a non-US keyboard, use loadkeys to load the keymap for your keyboard. To list the available keymaps, execute ls /usr/share/keymaps/i386.

(PPC uses x86 keymaps on most systems)
# ls /usr/share/keymaps/i386

Now load the keymap of your choice:

# loadkeys be-latin1

Now continue with Extra Hardware Configuration.

Extra Hardware Configuration

When the Installation CD boots, it tries to detect all your hardware devices and loads the appropriate kernel modules to support your hardware. In the vast majority of cases, it does a very good job. However, in some cases it may not auto-load the kernel modules you need. If the PCI auto-detection missed some of your system's hardware, you will have to load the appropriate kernel modules manually.

In the next example we try to load the 8139too module (support for certain kinds of network interfaces):

# modprobe 8139too

Optional: User Accounts

If you plan on giving other people access to your installation environment or you want to chat using irssi without root privileges (for security reasons), you need to create the necessary user accounts and change the root password.

To change the root password, use the passwd utility:

# passwd
New password: (Enter your new password)
Re-enter password: (Re-enter your password)

To create a user account, we first enter their credentials, followed by its password. We use useradd and passwd for these tasks. In the next example, we create a user called "john".

# useradd -m -G users john
# passwd john
New password: (Enter john's password)
Re-enter password: (Re-enter john's password)

You can change your user id from root to the newly created user by using su:

# su - john

Optional: Viewing Documentation while Installing

If you want to view the Gentoo Handbook during the installation, make sure you have created a user account (see Optional: User Accounts). Then press Alt-F2 to go to a new terminal.

You can view the handbook using links, once you have completed the Configuring your Network chapter (otherwise you won't be able to go on the Internet to view the document):

# links http://www.gentoo.org/doc/en/handbook/${online-book}

You can go back to your original terminal by pressing Alt-F1.

Optional: Starting the SSH Daemon

If you want to allow other users to access your computer during the Gentoo installation (perhaps because those users are going to help you install Gentoo, or even do it for you), you need to create a user account for them and perhaps even provide them with your root password (only do that if you fully trust that user).

To fire up the SSH daemon, execute the following command:

# /etc/init.d/sshd start

To be able to use sshd, you first need to set up your networking. Continue with the chapter on Configuring your Network.

3. Verkon asetusten tekeminen

3.a. Tarvitaanko verkkoa?

Missä tapauksessa pärjää ilman?

Normaalisti asennus-CD:ltä tai asentimella asennettaessa ei tarvitse verkkoyhteyttä. On kuitenkin joitain tapauksia, joissa Internet-yhteys on hyvä olla:

• stage3-tiedostot, jotka ovat asennus-CD:llä eivät toimi ja täytyy noutaa oikeampi stage3-tiedosto verkosta
• stage3, jonka asennin tekee ei sovi arkkitehtuurille, ja täytyy noutaa oikea stage3 verkosta
• täytyy asentaa erityisiä verkkosovelluksia, joita ilman ei pääse nettiin, eikä asennus-CD:llä ei ole sopivia lähteitä (siten, että Internetiin kuitenkin pääsee asennus-CD:n avulla)
• tarvitaan etäavustusta asennuksen aikana (joki SSH:n läpi tai irkitse).

Tarvitseeko verkkoyhteyttä?

Stage3:n sopivuuden omalle laitteistolle voi tarkastaa katselemalla hakemistosta /mnt/cdrom/stages/ josko siellä olisi sopivaa tiedostoa. Jollei, voi yrittää lähintä yhteensopivaa arkkitehtuuria.

X86-Asentimen tekemä stage3 on i686-arkkitehtuurille optimoitu ja käyttää NPTL:ää. AMD64-asentimen stage3 on optimoitu amd64:llä ja käyttää NPTL:ää.

Toisaalta jollei optimoitua stage3:a löydy, ja halutaan kuitenkin asentaa sellainen, pitää sekin hakea verkosta asennuksessa.

Siis, jollet tarvitse verkkoyhteyttä, sivuuta loppuosa tästä kappaleesta ja mene valmistelemaan kovalevyjäsi. Muutoin jatka verkkoasetustan kanssa alla.

3.b. Automaattinen verkontunnistus

Jospa se toimisi itsestään?

Jos järjestelmäsi on kytketty Ethernetillä verkkoon, jossa on DHCP-palvelin, verkkoasetuksesi on todennäköisesti jo tunnistettu valmiiksi. Tässä tapauksessa pystyt jo hyödyntämään asennus-CD:n verkkoa käyttäviä ohjelmia kuten ssh:ta, scp:tä, pingiä, irssiä, wgetiä ja linksiä, sekä monia muitakin.

Jos verkkoasetukset ovat valmiina, /sbin/ifconfig-komennon pitäisi kertoa käytössä olevista verkkorajapinnoista kuten lo:sta ja eth0:sta:

# /sbin/ifconfig
(...)
eth0      Link encap:Ethernet  HWaddr 00:50:BA:8F:61:7A
          inet addr:192.168.0.2  Bcast:192.168.0.255  Mask:255.255.255.0
          inet6 addr: fe80::50:ba8f:617a/10 Scope:Link
          UP BROADCAST RUNNING MULTICAST  MTU:1500  Metric:1
          RX packets:1498792 errors:0 dropped:0 overruns:0 frame:0
          TX packets:1284980 errors:0 dropped:0 overruns:0 carrier:0
          collisions:1984 txqueuelen:100
          RX bytes:485691215 (463.1 Mb)  TX bytes:123951388 (118.2 Mb)
          Interrupt:11 Base address:0xe800

Valinnainen: Välipalvelimien asetukset

Jos yhteys Internetiin kulkee välipalvelimitse, pitää sen asetukset määritellä asennuksen aikana. Asetusten teko on helppo, pitää vain asettaa muuttuja, joka määrittelee välipalvelinten asetukset.

Useimmissa tapauksissa riittää asettaa palvelimen verkko-osoite muuttujaan. Esimerkiksi välipalvelin nimeltä proxy.example.org portissa 8080 asetettaisiin seuraavasti:

(välipalvelin HTTP-liikenteelle)
# export http_proxy="http://proxy.gentoo.org:8080"
(välipalvelin FTP-liikenteelle)
# export ftp_proxy="ftp://proxy.gentoo.org:8080"
(välipalvelin RSYNC-liikenteelle)
# export RSYNC_PROXY="proxy.gentoo.org:8080"

Jos välipalvelin vaatii käyttäjätunnuksen ja salasanan, ne annetaan seuraavasti:

http://käyttäjä:salakala@proxy.example.org:8080

Verkkoyhteyden testaaminen

Kannattanee aloittaa pingaamalla palveluntarjoajan nimipalvelinta (osoitteen löydät tiedostosta /etc/resolv.conf) ja sitten jotain satunnaista veppisivustoa. Tällä varmistetaan että verkkopaketit pääsevät Internetiin ja DNS-palvelin toimii moitteettomasti.

# ping -c 3 www.gentoo.org

Jos verkkoyhteytesi toimii, voit ohittaa loput tästä kappaleesta ja jatkaa matkaasi kovalevyjen valmisteluun. Jollei toimi, niin ei voi mitään; pitänee jatkaa säätämistä :)

3.c. Verkon automaattiasetukset

Jollei verkkoyhteytesi toimi suoraan käynnistyksestä, jotkin asennusvälineet sisältävät net-setup-komennon (tavallisille ja langattomille verkkoyhteyksille), pppoe-setup-komennon (ADSL-korteille) tai pptp-toiminnon (PPTP-käyttäjille, vain x86-järjestelmissä).

Jos asennusvälineelläsi ei ole näitä työkaluja, eikä verkkosi vieläkään toimi, jatka Verkkoasetusten käsisäädöllä.

• Jos käytät tavallista ethernet-verkkoa, suuntaa kohti Oletusta: net-setupin käyttöä.
• Jos taas käytät ADSL:ää, suuntaa kohti Vaihtoehtoa: PPP:n asettamista.
• PPTP-käyttäjät taas jatkavat kohdasta Vaihtoehto: PPTP:n käyttäminen.

Oletus: net-setupin käyttö

Yksinkertaisin tapa asentaa verkkoyhteys, joka ei lähtenyt suoraan käynnistyksestä toimimaan, on käyttää net-setup-komentoa:

# net-setup eth0

net-setup kysyy seuraavaksi kysymyksiä verkkoympäristöstäsi. Vastattuasi kaikkiin kysymyksiin sinulla pitäisi olla toimiva verkkoyhteys. Testaa yhteyden toimintaa aiemmin kuvatulla tavalla. Jos testit toimivat, onneksi olkoon! Olet valmis asentamaan Gentoon ja voit ohittaa loput kappaleesta jatkaen Kovalevyjen valmisteluun.

Jos verkkoyhteytesi ei vieläkään toimi, jatka Verkkoasetusten käsisäätöön.

Vaihtoehto: PPP:n säätäminen

Jos internetyhteytesi käyttää PPPoE:tä, asennus-CD:illä (kaikilla niistä) on asioiden helpottamiseksi toiminto ppp. Komennolla pppoe-setup pystyt asettamaan yhteytesi. Adsl-setup kysyy sinulta ethernet-laitetiedostoa, joka on kiinni adsl-modeemissasi, sen käyttäjätunnusta ja salasanaa, DNS-palvelinten IP-osoitteita ja palomuuriasetuksia.

# pppoe-setup
# pppoe-start

Jos jokin menee pieleen, tarkista käyttämäsi käyttäjätunnus ja salasana tiedostosta /etc/ppp/pap-secrets tai /etc/ppp/chap-secrets, ja varmista että käyttämäsi ethernet-laite on oikea. Jos ethernet-laitetiedostoa ei ole, sinun tulee ladata sen tarvitsemat moduulit. Tähän ohjeet löydät Verkkoasetusten käsisäädöstä.

Jos kaikki toimii nyt, jatka kohti Kovalevyjen valmistelua.

Vaihtoehto: PPTP:n käyttö

Jos tarvitset PPTP-tuen, voit käyttää asennus-CD:iltä löytyvää pptpclientiä. Ensin täytyy kuitenkin tarkistaa asetukset. Muokkaa tiedosto /etc/ppp/pap-secrets tai /etc/ppp/chap-secrets sellaiseen muotoon että siinä on oikea käyttäjätunnus ja salasana:

# nano -w /etc/ppp/chap-secrets

Tarvittaessa muokkaa tiedostoa /etc/ppp/options.pptp:

# nano -w /etc/ppp/options.pptp

Sen jälkeen suorita komento pptp (niillä komennoilla, jotka eivät sisältyneet tiedostoon options.pptp) palvelimelle yhdistämiseksi:

# pptp <palvelimen ip>

Seuraavaksi jatka Kovalevyjä valmistellen.

3.d. Verkkoasetusten käsisäätö

Sopivien moduulien lataaminen

Käynnistyessään asennus-CD yrittää tunnistaa kaiken laitteistosi ja ladata sopivat ydinmoduulit (ajurit) niitä varten. Valtaosassa tapauksia se onnistunee hyvin, mutta toisinaan se saattaa jättää lataamatta tarvittuja ydinmoduuleja.

Net-setupin tai pppoe-setupin epäonnistuminen johtui todennäköisesti siitä, ettei verkkokorttiasi löydetty. Näin voi käydä jollei sopivaa ydinmoduulia ole ladattu.

Nähdäksesi mitä verkkokortin ajureita ydinmoduuleissa on, käytä ls:ää:

# ls /lib/modules/`uname -r`/kernel/drivers/net

Jos näet sopivan ajurin verkkokortillesi, käytä modprobea sen lataamiseen:

(Esimerkkinä käytämme pcnet32-moduulia)
# modprobe pcnet32

Tarkastaaksesi onko verkkokortti nyt toiminnassa, käytä ifconfigia. Toimiva verkkokortti näkyy tulosteessa jokseenkin tällaisena:

# ifconfig eth0
eth0      Link encap:Ethernet  HWaddr FE:FD:00:00:00:00
          BROADCAST NOARP MULTICAST  MTU:1500  Metric:1
          RX packets:0 errors:0 dropped:0 overruns:0 frame:0
          TX packets:0 errors:0 dropped:0 overruns:0 carrier:0
          collisions:0 txqueuelen:0
          RX bytes:0 (0.0 b)  TX bytes:0 (0.0 b)

Jos törmäät seuraavaan virheilmoitukseen, verkkokorttia ei löydetty:

# ifconfig eth0
eth0: error fetching interface information: Device not found

Jos järjestelmässäsi on useampia verkkokortteja, ne nimetään eth0:ksi, eth1:ksi ja niin edelleen. Varmista tällöin että käsittelet sitä verkkokorttia jota on tarkoituskin; dokumentoinnin esimerkeissä käytämme kuitenkin säännöllisesti nimeä eth0.

Jos verkkokortti on nyt onnistuneesti löydetty, voit koettaa uudelleen net-setupia tai pppoe-setupia (jonka pitäisi nyt toimia). Tehokäyttäjille selvitämme kuitenkin verkkokortin käsin asentamisenloppuun asti.

Etene johonkin seuraavista osioista asentaaksesi verkkosi:

• DHCP:n käyttö IP-osoitteen automaattiseen hakemiseen
• langattoman yhteyden asettaminen niille, joilla on langaton verkkokortti
• verkkoterminologian ymmärtäminen selvittää, mitä sinun tulee tietää verkoista
• ifconfigin ja routen käyttö selvittää, kuinka asennat verkkoyhteytesi käsin.

DHCP:n käyttö

DHCP:llä (Dynamic Host Configuration Protocol) pystyt automaattisesti selvittämään verkkosi asetustiedot (IP-osoitteen, verkon peitteen, broadcast-osoitteen, gatewayn, nimipalvelimet jne.). Tämä toimii vain, jos lähiverkossasi on DHCP-palvelin (tai palveluntarjoajallasi on DHCP-palvelu). dhcpcd-komennolla palautat tämän tiedon automaattisesti:

# dhcpcd eth0
Jotkin verkkojen ylläpitäjät vaativat
DHCP-palvelimen tarjoaman palvelin- ja verkonimen käyttöä.
Tässä tapauksessa komento on:
# dhcpcd -HD eth0

Jos verkko nyt toimii (koeta pingittää jotain Internet-palvelinta, kuten Googlea), niin voit jatkaa asennusta kappaleesta Kovalevyjen valmistelu.

Langattoman verkon asetus

Langattoman (802.11) verkkokortin käyttäjän saattaa olla tarpeellista tarkistaa langattoman asetukset ennen jatkamista. Komennolla iwconfig saat näkyviin nykyiset asetuksesi. Lopputulos voi näyttää vaikka tältä:

# iwconfig eth0
eth0      IEEE 802.11-DS  ESSID:"GentooNode"
          Mode:Managed  Frequency:2.442GHz  Access Point: 00:09:5B:11:CC:F2
          Bit Rate:11Mb/s   Tx-Power=20 dBm   Sensitivity=0/65535
          Retry limit:16   RTS thr:off   Fragment thr:off
          Power Management:off
          Link Quality:25/10  Signal level:-51 dBm  Noise level:-102 dBm
          Rx invalid nwid:5901 Rx invalid crypt:0 Rx invalid frag:0 Tx
          excessive retries:237 Invalid misc:350282 Missed beacon:84

Useimpien käyttäjien tarvinnee tarkastella vain kahta asetusta, ESSID:tä (eli langattoman verkon nimeä) tai WEP-avainta. Jos ESSID ja Access Point -osoite ovat jo oikein etkä käytä WEP:iä, on langattomasi jo toimintakunnossa. ESSID:n muuttaminen tai WEP-avaimen lisääminen hoituu seuraavilla komennoilla:

(Näin asetat ESSID:n GentooNoodiksi)
# iwconfig eth0 essid GentooNoodi

(Näin asetat WEP-avaimen)
# iwconfig eth0 key 1234123412341234abcd

(Näin asetat ASCII-avaimen, s:-etuliite on pakollinen)
# iwconfig eth0 key s:jokin-salasana

Komennolla iwconfig voi varmistaa langattomien asetusten toiminnallisuuden. Kun olet saanut langattoman yhteyden toimimaan, voit seurata seuraavan kappaleen (Verkkoterminologian ymmärtäminen) ohjeita saadaksesi sen käyttökuntoon tai käyttää komentoa net-setup kuten aiempana kuvattiin.

Verkkoterminologian ymmärtäminen

Kaiken edellä mainitun epäonnistuttua ei ole muuta mahdollisuutta kuin asettaa verkko käsin, mutta pelko pois! Se ei ole ollenkaan vaikeaa. Aiomme tosin selvittää perustietoutta verkoista, mikä auttaa asetusten tekemisessä. Luettuasi tämän toivottavasti tiedät mikä on gateway, mitä verkon peitteellä tehdään, miksi broadcast-osoite on olemassa ja mihin nimipalvelimia käytetään.

Verkkopalvelimet tunnistetaan IP-osoitteiden (Internet Protocol) perusteella. Tällaisen esitystapa on yleensä neljä lukua väliltä 0 - 255. Käytännössä osoite kuitenkin koostuu vain 32 bitistä (nollista ja ykkösistä). Tässä eräs esimerkki:

IP-osoite (desimaaleina):   192.168.0.2
IP-osoite (bitteinä):       11000000 10101000 00000000 00000010
                            -------- -------- -------- --------
                                 192      168       0        2

Kaikissa tavoitettavissa verkoissa jokaisen laitteen IP-osoite on ainutlaatuinen (ts. jokaiseen koneeseen, johon voi saada Internetissä yhteyden liittyy ainutlaatuinen IP-osoite). Paikallisverkon koneiden ja ulkoverkon koneiden erottamiseksi IP-osoitteessa on kaksi osaa: verkon osa ja isännän osa.

Erotuksen merkinnässä käytetään verkon peitettä: joukko ykkösiä, jota seuraa joukko nollia. Se osa osoitteesta, jonka voi yhdistää ykkösiin kuuluu verkko-osaan. Toinen osa on isännän. Kuten tavallista, verkon peitteen voi esittää IP-osoitteena.

IP-osoite:         192      168      0         2
                 11000000 10101000 00000000 00000010
Verkon peite:    11111111 11111111 11111111 00000000
                   255      255     255        0
                 +--------------------------+--------+
                         Verkko              Isäntä

Eli tässä tapauksessa 192.168.0.14 olisi vielä samassa verkossa, mutta 192.168.1.2 ei olisi.

broadcast on IP-osoite, jossa verkko-osa on sama kuin isännällä, mutta laiteosa onkin pelkkiä ykkösiä. Verkon jokainen laite tarkkailee tätä osoitetta, ja se on tosiaan tarkoitettu tiedon kuuluttamiseen.

IP-osoite:     192      168      0         2
            11000000 10101000 00000000 00000010
Broadcast:  11000000 10101000 00000000 11111111
               192      168      0        255
           +--------------------------+--------+
                     Verkko             Isäntä

Pystyäksesi surfaamaan verkossa, sinun täytyy tietää, mikä laite jakaa Internet-yhteyksiä. Tätä laitetta kutsutaan gatewayksi. Koska gateway on tavallinen isäntä, on sillä myös IP-osoite, esimerkiksi 192.168.0.1.

Aiempana huomasimme, että jokaisella laitteella on IP-osoitteensa. Käyttääksesi nimiä (IP-osoitteiden asemesta) on paikannettava palvelu, joka osaa muuntaa nimet (tyyppiä dev.gentoo.org) IP-osoitteiksi (kuten 64.5.62.82). Tällaista toimintoa kutsutaan nimipalveluksi. Nimipalvelimien osoitteet Täytyy kirjoittaa /etc/resolv.conf-tiedostoon.

Joskus gatewayän sisältyy myös nimipalvelimen toiminnallisuus, muissa tapauksissa sinun on käytettävä palveluntarjoajasi antamia nimipalvelimia.

Siis, seuraavat asiat pitää olla tiedossa ennen jatkamista:

Ifconfigin ja routen käyttö

Verkon asetusten tekemisessä on kolme kohtaa. Ensin täytyy asettaa oma IP-osoite komennolla ifconfig. Sitten käskyllä route määritetään gateway. Työ viimeistellään asettamalla nimipalvelimien IP-osoitteet tiedostoon /etc/resolv.conf.

IP-osoitteen asennuksessa tarvitaan itse osoitteen lisäksi myös broadcast-osoitetta ja verkon peitetettä. Korvaa seuraavissa komennoissa ${IP_ADDR} IP-osoitteellasi, ${BROADCAST} broadcast-osoitteella ja ${NETMASK} verkon peitteellä:

# ifconfig eth0 ${IP_ADDR} broadcast ${BROADCAST} netmask ${NETMASK} up

Reitityksen asettamisessa käytetään route-komentoa. ${GATEWAY} korvataan gatewayn IP-osoitteella:

# route add default gw ${GATEWAY}

Sitten avaat tiedoston /etc/resolv.conf suosikkieditorillasi (esimerkissä käytämme nanoa):

# nano -w /etc/resolv.conf

Syötä nyt nimipalvelimia tiedostoon seuraavan mallin mukaisesti. Muista tietenkin korvata ${NAMESERVER1} ja ${NAMESERVER2} sopivilla nimipalvelinten osoitteilla:

nameserver ${NAMESERVER1}
nameserver ${NAMESERVER2}

Siinäpä se nyt sitten olisi. Nyt voit testata verkkoa pingaamalla jotain Internet-palvelinta (kuten Googlea). Jos tämä toimii, onneksi olkoon! Olet nyt valmis asentamaan Gentoon. Jatka matkaasi Kovalevyjen valmistamiseen.

4. Preparing the Disks

4.a. Introduction to Block Devices

Block Devices

We'll take a good look at disk-oriented aspects of Gentoo Linux and Linux in general, including Linux filesystems, partitions and block devices. Then, once you're familiar with the ins and outs of disks and filesystems, you'll be guided through the process of setting up partitions and filesystems for your Gentoo Linux installation.

To begin, we'll introduce block devices. The most famous block device is probably the one that represents the first drive in a Linux system, namely /dev/sda. SCSI and Serial ATA drives are both labeled /dev/sd*; even IDE drives are labeled /dev/sd* with the new libata framework in the kernel. If you're using the old device framework, then your first IDE drive is /dev/hda.

The block devices above represent an abstract interface to the disk. User programs can use these block devices to interact with your disk without worrying about whether your drives are IDE, SCSI or something else. The program can simply address the storage on the disk as a bunch of contiguous, randomly-accessible 512-byte blocks.

Partitions and Slices

Although it is theoretically possible to use a full disk to house your Linux system, this is almost never done in practice. Instead, full disk block devices are split up in smaller, more manageable block devices. On most systems, these are called partitions. Other architectures use a similar technique, called slices.

4.b. Designing a Partitioning Scheme

Default Partitioning Scheme

If you are not interested in drawing up a partitioning scheme for your system, you can use the partitioning scheme we use throughout this book:

If you are interested in knowing how big a partition should be, or even how many partitions you need, read on. Otherwise continue now with Apple G5: Using mac-fdisk to Partition your Disk or IBM pSeries: using fdisk to Partition your Disk

How Many and How Big?

The number of partitions is highly dependent on your environment. For instance, if you have lots of users, you will most likely want to have your /home separate as it increases security and makes backups easier. If you are installing Gentoo to perform as a mailserver, your /var should be separate as all mails are stored inside /var. A good choice of filesystem will then maximise your performance. Gameservers will have a separate /opt as most gaming servers are installed there. The reason is similar for /home: security and backups. You will definitely want to keep /usr big: not only will it contain the majority of applications, the Portage tree alone takes around 500 Mbyte excluding the various sources that are stored in it.

As you can see, it very much depends on what you want to achieve. Separate partitions or volumes have the following advantages:

• You can choose the best performing filesystem for each partition or volume
• Your entire system cannot run out of free space if one defunct tool is continuously writing files to a partition or volume
• If necessary, file system checks are reduced in time, as multiple checks can be done in parallel (although this advantage is more with multiple disks than it is with multiple partitions)
• Security can be enhanced by mounting some partitions or volumes read-only, nosuid (setuid bits are ignored), noexec (executable bits are ignored) etc.

However, multiple partitions have disadvantages as well. If not configured properly, you will have a system with lots of free space on one partition and none on another. Another nuisance is that separate partitions - especially for important mountpoints like /usr or /var - often require the administrator to boot with an initramfs to mount the partition before other boot scripts start. This isn't always the case though, so your results may vary.

There is also a 15-partition limit for SCSI and SATA.

4.c. Default: Using mac-fdisk (Apple G5) to Partition your Disk

At this point, create your partitions using mac-fdisk:

# mac-fdisk /dev/sda

First delete the partitions you have cleared previously to make room for your Linux partitions. Use d in mac-fdisk to delete those partition(s). It will ask for the partition number to delete.

Second, create an Apple_Bootstrap partition by using b. It will ask for what block you want to start. Enter the number of your first free partition, followed by a p. For instance this is 2p.

Now create a swap partition by pressing c. Again mac-fdisk will ask for what block you want to start this partition from. As we used 2 before to create the Apple_Bootstrap partition, you now have to enter 3p. When you're asked for the size, enter 512M (or whatever size you want). When asked for a name, enter swap (mandatory).

To create the root partition, enter c, followed by 4p to select from what block the root partition should start. When asked for the size, enter 4p again. mac-fdisk will interpret this as "Use all available space". When asked for the name, enter root (mandatory).

To finish up, write the partition to the disk using w and q to quit mac-fdisk.

Now that your partitions are created, you can continue with Creating Filesystems.

4.d. IBM pSeries, iSeries and OpenPower: using fdisk to Partition your Disk

If you have an ipr-based SCSI adapter, you should start the ipr utilities now.

# /etc/init.d/iprinit start

The following parts explain how to create the example partition layout described previously, namely:

Change your partition layout according to your own preference.

Viewing the Current Partition Layout

fdisk is a popular and powerful tool to split your disk into partitions. Fire up fdisk on your disk (in our example, we use /dev/sda):

# fdisk /dev/sda

Once in fdisk, you'll be greeted with a prompt that looks like this:

Command (m for help):

If you still have an AIX partition layout on your system, you will get the following error message:

  There is a valid AIX label on this disk.
  Unfortunately Linux cannot handle these
  disks at the moment.  Nevertheless some
  advice:
  1. fdisk will destroy its contents on write.
  2. Be sure that this disk is NOT a still vital
     part of a volume group. (Otherwise you may
     erase the other disks as well, if unmirrored.)
  3. Before deleting this physical volume be sure
     to remove the disk logically from your AIX
     machine.  (Otherwise you become an AIXpert).

Command (m for help):

Don't worry, you can create a new empty DOS partition table by pressing o.

Type p to display your disk current partition configuration:

Command (m for help): p

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

   Device Boot      Start         End      Blocks   Id  System
/dev/sda1               1          12       53266+  83  Linux
/dev/sda2              13         233      981571+  82  Linux swap
/dev/sda3             234         674     1958701+  83  Linux
/dev/sda4             675        6761    27035410+   5  Extended
/dev/sda5             675        2874     9771268+  83  Linux
/dev/sda6            2875        2919      199836   83  Linux
/dev/sda7            2920        3008      395262   83  Linux
/dev/sda8            3009        6761    16668918   83  Linux

Command (m for help):

This particular disk is configured to house six Linux filesystems (each with a corresponding partition listed as "Linux") as well as a swap partition (listed as "Linux swap").

Removing all Partitions

We will first remove all existing partitions from the disk. Type d to delete a partition. For instance, to delete an existing /dev/sda1:

Command (m for help): d
Partition number (1-4): 1

The partition has been scheduled for deletion. It will no longer show up if you type p, but it will not be erased until your changes have been saved. If you made a mistake and want to abort without saving your changes, type q immediately and hit Enter and your partition will not be deleted.

Now, assuming that you do indeed want to wipe out all the partitions on your system, repeatedly type p to print out a partition listing and then type d and the number of the partition to delete it. Eventually, you'll end up with a partition table with nothing in it:

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

Device Boot    Start       End    Blocks   Id  System

Command (m for help):

Now that the in-memory partition table is empty, we're ready to create the partitions. We will use a default partitioning scheme as discussed previously. Of course, don't follow these instructions to the letter if you don't want the same partitioning scheme!

Creating the PPC PReP boot partition

We first create a small PReP boot partition. Type n to create a new partition, then p to select a primary partition, followed by 1 to select the first primary partition. When prompted for the first cylinder, hit enter. When prompted for the last cylinder, type +7M to create a partition 7 MB in size. After you've done this, type t to set the partition type, 1 to select the partition you just created and then type in 41 to set the partition type to "PPC PReP Boot". Finally, you'll need to mark the PReP partition as bootable.

Command (m for help): p

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

   Device Boot      Start         End      Blocks   Id  System

Command (m for help): n
Command action
      e   extended
      p   primary partition (1-4)
p
Partition number (1-4): 1
First cylinder (1-6761, default 1): 
Using default value 1
Last cylinder or +size or +sizeM or +sizeK (1-6761, default
6761): +8M

Command (m for help): t
Selected partition 1
Hex code (type L to list codes): 41
Changed system type of partition 1 to 41 (PPC PReP Boot)

Command (m for help): a
Partition number (1-4): 1
Command (m for help):

Now, when you type p, you should see the following partition information:

Command (m for help): p

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

   Device Boot      Start         End      Blocks   Id  System
/dev/sda1  *            1           3       13293   41  PPC PReP Boot

Command (m for help):

Creating the Swap Partition

Let's now create the swap partition. To do this, type n to create a new partition, then p to tell fdisk that you want a primary partition. Then type 2 to create the second primary partition, /dev/sda2 in our case. When prompted for the first cylinder, hit enter. When prompted for the last cylinder, type +512M to create a partition 512MB in size. After you've done this, type t to set the partition type, 2 to select the partition you just created and then type in 82 to set the partition type to "Linux Swap". After completing these steps, typing p should display a partition table that looks similar to this:

Command (m for help): p

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

   Device Boot      Start         End      Blocks   Id  System
/dev/sda1               1           3       13293   41  PPC PReP Boot
/dev/sda2               4         117      506331   82  Linux swap

Command (m for help):

Creating the Root Partition

Finally, let's create the root partition. To do this, type n to create a new partition, then p to tell fdisk that you want a primary partition. Then type 3 to create the third primary partition, /dev/sda3 in our case. When prompted for the first cylinder, hit enter. When prompted for the last cylinder, hit enter to create a partition that takes up the rest of the remaining space on your disk. After completing these steps, typing p should display a partition table that looks similar to this:

Command (m for help): p

Disk /dev/sda: 30.7 GB, 30750031872 bytes
141 heads, 63 sectors/track, 6761 cylinders
Units = cylinders of 8883 * 512 = 4548096 bytes

   Device Boot      Start         End      Blocks   Id  System
/dev/sda1               1           3       13293   41  PPC PReP Boot
/dev/sda2               4         117      506331   82  Linux swap
/dev/sda3             118        6761    29509326   83  Linux

Command (m for help):

Saving the Partition Layout

To save the partition layout and exit fdisk, type w.

Command (m for help): w

Now that your partitions are created, you can continue with Creating Filesystems.

4.e. Creating Filesystems

Introduction

Now that your partitions are created, it is time to place a filesystem on them. If you don't care about what filesystem to choose and are happy with what we use as default in this handbook, continue with Applying a Filesystem to a Partition. Otherwise read on to learn about the available filesystems...

Filesystems

The Linux kernel supports various filesystems. We'll explain ext2, ext3, ext4, ReiserFS, XFS and JFS as these are the most commonly used filesystems on Linux systems.

ext2 is the tried and true Linux filesystem but doesn't have metadata journaling, which means that routine ext2 filesystem checks at startup time can be quite time-consuming. There is now quite a selection of newer-generation journaled filesystems that can be checked for consistency very quickly and are thus generally preferred over their non-journaled counterparts. Journaled filesystems prevent long delays when you boot your system and your filesystem happens to be in an inconsistent state. If you intend to install Gentoo on a very small disk (less than 4GB), then you'll need to tell ext2 to reserve enough inodes when you create the filesystem. The mke2fs application uses the "bytes-per-inode" setting to calculate how many inodes a file system should have. By running mke2fs -T small /dev/<device> the number of inodes will generally quadruple for a given file system as its "bytes-per-inode" reduces from one every 16kB to one every 4kB. You can tune this even further by using mke2fs -i <ratio> /dev/<device>.

ext3 is the journaled version of the ext2 filesystem, providing metadata journaling for fast recovery in addition to other enhanced journaling modes like full data and ordered data journaling. It uses an HTree index that enables high performance in almost all situations. In short, ext3 is a very good and reliable filesystem. If you intend to install Gentoo on a very small disk (less than 4GB), then you'll need to tell ext3 to reserve enough inodes when you create the filesystem. The mke2fs application uses the "bytes-per-inode" setting to calculate how many inodes a file system should have. By running mke2fs -j -T small /dev/<device> the number of inodes will generally quadruple for a given file system as its "bytes-per-inode" reduces from one every 16kB to one every 4kB. You can tune this even further by using mke2fs -j -i <ratio> /dev/<device>.

ext4 is a filesystem created as a fork of ext3 bringing new features, performance improvements and removal of size limits with moderate changes to the on-disk format. It can span volumes up to 1 EB and with maximum file size of 16 TB. Instead of the classic ext2/3 bitmap block allocation ext4 uses extents, which improve large file performance and reduce fragmentation. Ext4 also provides more sophisticated block allocation algorithms (delayed allocation and multiblock allocation) giving the filesystem driver more ways to optimise the layout of data on the disk. The ext4 filesystem is a compromise between production-grade code stability and the desire to introduce extensions to an almost decade old filesystem. Ext4 is the recommended all-purpose all-platform filesystem.

JFS is IBM's high-performance journaling filesystem. JFS is a light, fast and reliable B+tree-based filesystem with good performance in various conditions.

ReiserFS is a B+tree-based journaled filesystem that has good overall performance, especially when dealing with many tiny files at the cost of more CPU cycles. ReiserFS appears to be less maintained than other filesystems.

XFS is a filesystem with metadata journaling which comes with a robust feature-set and is optimized for scalability. XFS seems to be less forgiving to various hardware problems.

Applying a Filesystem to a Partition

To create a filesystem on a partition or volume, there are tools available for each possible filesystem:

For instance, to have the root partition (/dev/sda4 in our example) in ext4 (as in our example), you would use:

# mkfs.ext4 /dev/sda4

Now create the filesystems on your newly created partitions (or logical volumes).

Activating the Swap Partition

mkswap is the command that is used to initialize swap partitions:

# mkswap /dev/sda3

To activate the swap partition, use swapon:

# swapon /dev/sda3

Create and activate the swap with the commands mentioned above.

4.f. Mounting

Now that your partitions are initialized and are housing a filesystem, it is time to mount those partitions. Use the mount command. Don't forget to create the necessary mount directories for every partition you created. As an example we create a mount point and mount the root partition:

# mkdir /mnt/gentoo
# mount /dev/sda4 /mnt/gentoo 

Continue with Installing the Gentoo Installation Files.

5. Gentoon asennustietojen asentaminen

5.a. Stage-tarpaketin asennus

Päiväyksen asettaminen

Ennen kuin jatketaan koneen päiväys pitää tarkistaa. Väärää näyttävä kello voi johtaa outoihin ongelmiin!

Ajan tarkastamiseen käytetään komentoa date:

# date
ma marraskuun 11. 03:43:18 EET 2004

Jos aika on väärä, sen voi päivittää syntaksia date MMDDhhmmYYYY vastaavalla komennolla (missä M on kuukaudet, D on päivät, h on tunnit, m on minuutit ja Y on vuosi). Tässä vaiheessa käytetään UTC-aikaa, vyöhykkeen voi vaihtaa myöhemmin. Jos vaikkapa asetettaisiin päiväykseksi 24. marraskuuta 2004, kello 18:21:

# date 112416212004

5.b. Oletus: asennus-CD:n Stagen käyttö

Stage-paketin purkaminen

Staget sijaitsevat CD:llä hakemistossa /mnt/cdrom/stages. Komento ls listaa olemassaolevat paketit:

# ls /mnt/cdrom/stages

Jos tämä aiheuttaa virheilmoituksen niin CD kannattaa liittää ensin:

# ls /mnt/cdrom/stages
ls: /mnt/cdrom/stages: Tiedostoa tai hakemistoa ei ole
# mount /dev/cdroms/cdrom0 /mnt/cdrom
# ls /mnt/cdrom/stages

Siirry nyt Gentoon liitoshakemistoon (todennäköisesti /mnt/gentoo):

# cd /mnt/gentoo

Seuraavaksi puretaan valittu stage-tarpaketti. Työhön käytetään GNUn tar-työkalua. Muista käyttää samoja asetuksia (xvjpf)! X purkaa (engl. extract) tiedostoja arkistosta, v listaa monisanaisesti (engl. verbose) käsitellyt tiedostot (no, ehkei tämä ole täysin välttämätön), j suodattaa paketin bzip2:lla, p säilyttää (engl. preserve) käyttöoikeudet ja f lukee syötteen tiedostosta (engl. file) vakiosyötevirran asemesta. Kuitenkin v on valinnainen, eikä edes toimi kaikkialla. Esimerkissä puretaan stage-tarpaketti ${stage3}. Muista korvata nimi omalla paketillasi.

# tar xvjpf /mnt/cdrom/stages/${stage3}

Nyt kun stage on asennettu voidaan jatkaa asentamalla Portage.

Stage-tarpaketin purkaminen

Seuraavaksi ladattu paketti puretaan järjestelmään. Tässä käytetään GNUn tar-komentoa, koska se lienee yksinkertaisin:

# tar xvjpf stage3-*.tar.bz2

Muista käyttää täsmälleen samoja valitsimia (xvjpf). X purkaa (engl. extract) tiedostoja arkistosta, v listaa monisanaisesti (engl. verbose) käsitellyt tiedostot (no, ehkei tämä ole täysin välttämätön), j suodattaa paketin bzip2:lla, p säilyttää (engl. preserve) käyttöoikeudet ja f lukee syötteen tiedostosta (engl. file) vakiosyötevirran asemesta.

Nyt stage on asennettu ja voit jatkaa asentamalla Portagen.

5.c. Portagen asennus

Portagen purkaminen

Seuraavaksi pitää asentaa Portagen otos, kokoelma tiedostoja, jotka kertovat Portagelle mitä voi asentaa, mitä profiileita käyttää jne.

Otoksen asennus asennus-CD:ltä

Otokset löytyvät hakemistosta /mnt/cdrom/snapshots/:

# ls /mnt/cdrom/snapshots

Varmista että käytät purkaessasi oikeita tarin valitsimia. Tällä kertaa pitää myös antaa valitsin -C (suuraakkonen C). Seuraavassa esimerkissä käytetään tiedostonimeä portage-<päivä>.tar.bz2, korvaa tämä asennus-CD:n versiolla.

# tar xvjf /mnt/cdrom/snapshots/portage-<päivä>.tar.bz2 -C /mnt/gentoo/usr

Kopioi lähdekoodit mukaan

Myös lähdekoodit pitää kopioida Universal asennus-CD:ltä.

# mkdir /mnt/gentoo/usr/portage/distfiles
# cp /mnt/cdrom/distfiles/* /mnt/gentoo/usr/portage/distfiles/

5.d. Käännösasetusten tekeminen

Johdanto

Gentoo-järjestelmän voi optimoida muutamalla Portagen käytökseen vaikuttavalla muuttujalla. Portage huomioi ympäristömuuttujat (joita asetetaan komennolla export), mutta ne ovat väliaikaisia. Pysyvät asetukset tehdään Portagen asetustiedostoon /etc/make.conf, jota muokataan seuraavaksi.

Käytä suosikkimuokkaintasi (oppaassa nano) optimointiasetusten muuttamiseksi.

# nano -w /mnt/gentoo/etc/make.conf

Huomannet, että make.conf.example on järjestetty hyvin yleisellä tavalla: kommentit alkavat merkillä # ja muut rivit määrittävät muuttujia syntaksilla MUUTTUJA="sisältö". Alla muutamia käytetyistä muuttujista

CHOST

CHOST-asetus määrittelee kohdeasennusjärjestelmän. Tämä muuttuja on valmiiksi asetettu oikeaan arvoon. CHOSTia ei saa muuttaa, koska se voi rikkoa asennetun järjestelmän. Jos CHOST on väärä, käytät väärää stage3-pakettia. The CHOST variable declares the target build host for your system. This

CFLAGS ja CXXFLAGS

CFLAGS- ja CXXFLAGS-muuttujat asettavat gcc:n C- ja C++-käännösten optimointiasetuksia vastaavasti. Vaikka ne määritellään tässä yleisesti niin jokainen ohjelma saavuttaa parhaan suorituskyvyn eri asetuksilla.

Tiedostoon make.conf kannattaa määritellä sellaiset optimointiasetukset jotka yleensä takaavat parhaan lopputuloksen. Älä käytä kokeellisia asetuksia täällä; liian tehokkaat optimoinnit saavat ohjelmat epävakaiksi (kaatuilemaan tai käyttäytymään viallisesti).

Tässä ei selvitetä kaikkia optimointiasetuksia, tarkempia tietoja kaikista löytyy GNU Online Manual(s)-sivuilta tai gcc:n infosivuilta (info gcc -komennolla täysimittaisessa toimivassa Linux-järjestelmässä) make.conf.example sisältää paljon esimerkkejä ja tietoa, lue se huolellisesti myös.

Ensimmäinen asetus on -march=- tai -mcpu=-valitsin, johon määritellään arkkitehtuuri. Vaihtoehtoja löytyy tiedoston /etc/make.conf.example kommenteista.

Toinen asetus on -O-valitsin (suuraakkonen O, ei nolla). Se kertoo gcc:lle optimointiluokan. Mahdolliset arvot ovat s (koon optimointiin), 0 (nolla optimointien poistamiseksi), 1, 2 tai 3 lisäoptimointien asettamiseksi (jokainen luokista siis sisältää edeltävän optimoinnit ja jotain lisää). Suosituksena on käyttää asetusta -O2.

Usein käytetään myös valitsinta -pipe (joka määrittelee putket käytettäviksi väliaikaistiedostojen asemesta käännettäessä). Tällä asetuksella ei ole vaikutusta binääreihin.

Kannattaa huomata, että toinen suosittu, -fomit-frame-pointer (joka ei aseta frame pointteria rekisteriin silloin, kun sitä ei tarvita) saattaa hankaloittaa ohjelmien vianetsintää.

CFLAGS- ja CXXFLAGS-valitsimissa on mahdollista yhdistellä monia optimointikeinoja. Stage-paketista tulleet oletukset ovat yleensä suositeltavia oletusarvoja.

CFLAGS="${CFLAGS}"
# Käytetään samaa asetusta molemmissa muuttujissa
CXXFLAGS="${CFLAGS}"

MAKEOPTS

MAKEOPTS määrittelee rinnakkaisten käännösprosessien määrän paketin asennuksessa. Suositeltu määrä on prosessorien lukumäärä lisättynä yhdellä.

MAKEOPTS="-j2"

Paikoillanne, valmiit, hep!

Päivitä ja tallenna tiedosto /mnt/gentoo/etc/make.conf. Nyt voit jatkaa chroottaamalla Gentoo-järjestelmään.

6. Gentoojärjestelmän perustan asentaminen

6.a. Chroot-ympäristön asettaminen

Proc ja dev-tiedostojärjestelmien liittäminen

Jotta asennus voisi saada tietoa nykyisestä ytimestä chrootin sisältäkin, täytyy /proc liittää hakemistoon /mnt/gentoo/proc. Lisäksi pitää bindmountata /dev/:

# mount -t proc none /mnt/gentoo/proc
# mount -o bind /dev /mnt/gentoo/dev

Uuteen ympäristöön siirtyminen

Nyt kun kaikki osiot on alustettu ja perusjärjestelmä on asennettu, voidaan siirtyä chrootaamaan ympäristöä. Tämä tarkoittaa nykyisestä asennusympäristöstä (asennus-CD:ltä tai vastaavasta) siirtymistä uuteen asennusympäristöön (alustetuille osioille).

Chrootaus tehdään kolmessa osassa. Ensin vaihdetaan juurihakemisto chroot-komennolla /-hakemistosta (asennusvälineen) /mnt/gentoo-hakemistoksi (uusilla osioilla). Uusi ympäristö luodaan komennolla env-update, joka luo ympäristömuuttujat. Lopuksi muuttujat asetetaan komennolla source.

# chroot /mnt/gentoo /bin/bash
# env-update
Regenerating /etc/ld.so.cache...
* Caching service dependencies...
# source /etc/profile
# export PS1="(chroot) $PS1"

Olet nyt Gentoo Linux -järjestelmässäsi. Asennusta on toki vielä paljolti jäljellä, kuten jäljellä olevien kappaleiden määräkin vihjaa :-)

Portagen välimuistin luonti

Kun Portage-puu on asennettu, kannattaa rakentaa Portagen välimuisti. Komento emerge --metadata luo välimuistin uudelle puulle.

# emerge --metadata

6.b. USE-muuttujien asettaminen

Mikä on USE-muuttuja?

USE on yksi Gentoo-ympäristön tärkeimmistä muuttujista. Suureen osaan ohjelmista voidaan kääntää mukaan vaihtoehtoinen tuki tietyille asioille. Esimerkiksi joissakin ohjelmissa voi olla sekä gtk- että qt-tuki. Joihinkin voi saada valinnaisena SSL-tuen. Jotkin kääntyvät jopa framebuffer-tuella (svgalib) ilman X11:ä.

Useimmat jakelut kääntävät paketteihin mukaan tuen kaikelle mahdolliselle, mikä on omiaan lisäämään ohjelmien kokoa ja käynnistysaikaa riippuuvuuksien määrästä puhumattakaan. Gentoolla voit päättää mitkä asetukset käännetään mukaan. Tähän käytämme juuri USE-muuttujia.

USE-muuttujaan määritetään avainsanoja jotka tulkitaan sitten käännösasetuksiksi. Esimerkiksi ssl kääntää SSL-tuen jos ohjelmassa sellainen on ja -X poistaa X-palvelintuen käytöstä (äksän edessä on siis miinus). Asetuksella gnome gtk -kde -qt ohjelmat käännetään Gnome- ja gtk-tuen kanssa, mutta ilman kde- tai qt-tukea. Näin aikaansaataisiin täysin Gnome järjestelmä.

USEn muuttaminen

Oletusarvoiset USE-asetukset ovat profiilin make.defaults-tiedostoissa. make.defaultsit ovat löydettävissä symbolisen linkin /etc/make.profile osoittamassa hakemistossa ja kaikissa sen ylähakemistoissa aina profiilihakemistojen juurihakemistoon saakka. Itsetehdyt asetukset tiedostossa /etc/make.conf lisätään niiden päälle. Lisätty asetus lisätään oletusten listaan ja poistettu (asettamalla miinusmerkki asetuksen eteen) poistetaan listasta (jos se siellä oli alunperinkään). Hakemiston /etc/make.profile asetuksia ei saa muuttaa sillä se korvataan jokaisessa Portagen päivityksessä.

USE-järjestelmän täydempi kuvaus löytyy käsikirjan toisen osan kappaleesta 2: Use-muuttujat. Muuttujien kuvaukset majailevat järjestelmän tiedostossa /usr/portage/profiles/use.desc.

# less /usr/portage/profiles/use.desc
(Nuolinäppäimillä vieritetään ja q:lla lopetetaan)

Esimerkissä on USE-asetukset KDE-järjestelmälle DVD-, ALSA- ja CD:n polttotuella.

# nano -w /etc/make.conf

USE="-gtk -gnome qt kde dvd alsa cdr"

7. Configuring the Kernel

7.a. Installing the Sources

Choosing a Kernel

The core around which all distributions are built is the Linux kernel. It is the layer between the user programs and your system hardware. Gentoo provides its users several possible kernel sources. A full listing with description is available at the Gentoo Kernel Guide.

For ${arch}-based systems we have gentoo-sources (kernel source patched for extra features).

Choose your kernel source and install it using emerge.

# emerge gentoo-sources

When you take a look in /usr/src you should see a symlink called linux pointing to your kernel source. In this case, the installed kernel source points to gentoo-sources-${kernel-version}. Your version may be different, so keep this in mind.

# ls -l /usr/src/linux
lrwxrwxrwx   1 root   root      12 Oct 13 11:04 /usr/src/linux -> linux-${kernel-version}

Now it is time to configure and compile your kernel source. There is the ability to use genkernel which would create a generic kernel like the ones used on the installation CDs, but it is not fully functional for PPC64 at the moment.

Continue now with Manual Configuration.

7.b. Manual Configuration

Introduction

Manually configuring a kernel is often seen as the most difficult procedure a Linux user ever has to perform. Nothing is less true -- after configuring a couple of kernels you don't even remember that it was difficult ;)

However, one thing is true: you must know your system when you configuring a kernel manually. Most information can be gathered by emerging pciutils (emerge pciutils) which contains lspci. You will now be able to use lspci within the chrooted environment. You may safely ignore any pcilib warnings (like pcilib: cannot open /sys/bus/pci/devices) that lspci throws out. Alternatively, you can run lspci from a non-chrooted environment. The results are the same. You can also run lsmod to see what kernel modules the Installation CD uses (it might provide you with a nice hint on what to enable).

# cd /usr/src/linux
Important: In case you are in 32-bit userland, you must edit the top
level Makefile in /usr/src/linux and change the CROSS_COMPILE option to
CROSS_COMPILE ?= powerpc64-unknown-linux-gnu-. You must do this before you run
make menuconfig or it may result in kernel compilation problems.
# make menuconfig

You will be greeted with several configuration sections. We'll first list some options you must activate (otherwise Gentoo will not function, or not function properly without additional tweaks).

Activating Required Options

First go to File Systems and select support for the filesystems you use. Don't compile the file system you use for the root filesystem as module, otherwise your Gentoo system will not be able to mount your partition. Also select Virtual memory, /proc file system and /dev/pts file system for Unix98 PTYs:

File systems --->
  [*] Virtual memory file system support (former shm fs)
  [*] /proc file system support
  [*] /dev/pts file system for Unix98 PTYs

(Select one or more of the following options as needed by your system)
  <*> Reiserfs support
  <*> Ext3 journalling file system support
  <*> JFS filesystem support
  <*> Second extended fs support
  <*> XFS filesystem support

If you are using PPPoE to connect to the Internet or you are using a dial-up modem, you will need the following options in the kernel (you will find the mentioned options under Networking support which is a subpart of Device Drivers):

Network device support --->
  <*> PPP (point-to-point protocol) support
  <*>   PPP support for async serial ports
  <*>   PPP support for sync tty ports

The two compression options won't harm but are not definitely needed, neither does the PPP over Ethernet option, that might only be used by ppp when configured to do kernel mode PPPoE.

If you require it, don't forget to include support in the kernel for your ethernet card.

Next select Maintain a devtmpfs file system to mount at /dev so that critical device files are already available early in the boot process.

Device Drivers --->
  Generic Driver Options --->
    [*] Maintain a devtmpfs filesystem to mount at /dev
    [ ]   Automount devtmpfs at /dev, after the kernel mounted the rootfs

When you're done configuring your kernel, continue with Compiling and Installing.

Compiling and Installing

Now that your kernel is configured, it is time to compile and install it. Exit the configuration and start the compilation process:

(Apple/IBM)  # make && make modules_install

When the kernel has finished compiling, copy the kernel image to /boot.

(Apple/IBM)  # cp vmlinux /boot/${kernel-name}

Now continue with Kernel Modules.

7.c. Kernel Modules

Configuring the Modules

You should list the modules you want automatically loaded in /etc/conf.d/modules. You can add extra options to the modules too if you want.

To view all available modules, run the following find command. Don't forget to substitute "<kernel version>" with the version of the kernel you just compiled:

# find /lib/modules/<kernel version>/ -type f -iname '*.o' -or -iname '*.ko' | less

For instance, to automatically load the 3c59x.ko module (which is the driver for a specific 3Com network card family), edit the /etc/conf.d/modules file and enter the module name in it.

# nano -w /etc/conf.d/modules
modules_2_6="3c59x"

Continue the installation with Configuring your System.

8. Järjestelmän asetusten tekeminen

8.a. Tiedostojärjestelmän tiedot

Mikä on fstab?

Linuxissa tieto kaikista osioista on tiedostossa /etc/fstab. Tiedosto sisältää osioiden liitoskohdat (sijainnin tiedostojärjestelmässä), liitosasetukset (erityisasetukset) ja liitostavan (automaattisesti, käyttäjien toimesta jne.).

/etc/fstabin luonti

Tiedoston /etc/fstab tiedoilla on oma syntaksinsa. Jokaisella rivillä on kuusi tyhjeiden (välilyöntien tai tabien) erottamaa kenttää. Jokaisella kentällä on merkityksensä:

• Ensimmäisessä kentässä on osion kuvaus (laitetiedoston hakemistopolku).
• Toisessa kentässä on liitospiste johon osio liitetään.
• Kolmannessa kentässä on osion tiedostojärjestelmä.
• Neljännessä kentässä on liitosasetukset joita mount käyttää liittäessään osion. Koska jokaisella tiedostojärjestelmällä on omat liitosasetuksensa kannattanee tutustua mountin man-sivuun (man mount) täyttä listausta varten. Useammat asetukset erotetaan pilkuin.
• Viidettä kenttää käyttää dump tarkastaakseen pitääkö osio dumpata. Yleensä se kannattaa jättää nollaksi (0).
• Kuudetta kenttää käyttää fsck selvittääkseen pitääkö tiedostojärjestelmä tarkistaa odottamattoman sammutuksen jälkeen. Juuren tiedostojärjestelmässä kannattaa käyttää arvoa 1 ja muilla arvoa 2 (tai 0 järjestelmissä joissa tarkistukset eivät ole tarpeen).

# nano -w /etc/fstab

Lisää säännöt osiointijärjestelysi mukaan sekä CD-asemat ja muut vastaavat.

Seuraavana esimerkki fstabista.

Asetuksella auto komento mount yrittää arvata tiedostojärjestelmän (mikä on hyödyllistä siirrettäville muisteille koska niissä olevat tiedostojärjestelmät vaihtelevat). Asetus user antaa käyttäjän liittää CD:itä tiedostojärjestelmään myös.

Liitosasetuksella noatime saa parannettua suorituskykyä, sillä se poistaa käyttöaikojen (atime) kirjauksen, joita usein ei tarvita.

Tarkista /etc/fstab vielä kerran, tallenna ja lopeta muokkaus.

8.b. Verkkoasetuksia

Isäntänimi, domainnimi jne.

Käyttäjillä on mahdollisuus tietokoneidensa nimeämiseen. Tämän pitäisi olla helppoa, mutta monilla tuntuu olevan ongelmia kunnollisen nimen löytämisessä. Asioiden nopeuttamiseksi kerrottakoon että nimeä voi vaihtaa milloin tahansa. Tässä kutsutaan järjestelmää tuxiksi ja domainia kotiverkoksi.

Ensin asetetaan koneen nimi:

# nano -w /etc/conf.d/hostname

(HOSTNAMEksi asetetaan koneen nimi)
HOSTNAME="tux"

Sitten domainnimi tiedostoon /etc/conf.d/net:

# nano -w /etc/conf.d/net

(dns_domainiksi asetetaan domainnimi)
dns_domain_lo="kotiverkko"

Jos käytössä on NIS-domain (jollet tiedä mikä se on et varmaankaan käytä sellaista) sekin pitää määrittää:

# nano -w /etc/conf.d/net

(nis_domainiksi asetetaan NIS-domainnimi)
nis_domain_lo="oma-nisdomain"

Verkon asetus

Ennen kuin keksit, että ”tämähän on jo tehty aiemminkin”, muista, että alussa tehty verkon asettaminen oli vain asennusjärjestelmää varten. Nyt määritellään verkon asetukset pysyvälle Gentoo-järjestelmälle.

Tiedostosta /etc/conf.d/net löytyvät kaikki verkkoasetukset. Syntaksi lienee itsestäänselvä, joskaan ei kovin ilmeinen, jollei ole asentanut verkkoyhteyksiä käsin. Tässä selitetään kuitenkin kaikki tarkkaan. Kommentoitu esimerkki asetusvaihtoehdoista on tiedostossa /etc/conf.d/net.example.

DHCP:tä käytetään oletusarvoisesti, eikä sen säätämiseen tarvita muita asetuksia.

Jos tarvitaan erikoisia DHCP-asetuksia tai DHCP ei ole käytössä, pitää muokata tiedostoa /etc/conf.d/net editorilla (tässä käytetään nanoa):

# nano -w /etc/conf.d/net

Tiedoston pitäisi olla seuraavanlainen:

# This blank configuration will automatically use DHCP for any net.*
# scripts in /etc/init.d.  To create a more complete configuration,
# please review /etc/conf.d/net.example and save your configuration
# in /etc/conf.d/net (this file :]!).
# (suomeksi:)
# Tämä tyhjä asetustiedosto asettaa /etc/init.d:n skriptit
# käyttämään DHCP:tä. Täydemmät asetukset löytää tiedostosta
# /etc/conf.d/net.example, tarkista ne ja tallenna /etc/conf.d/netiksi
# (tämän tiedoston päälle :]!).

Jos IP-osoite, verkon peite ja gateway syötetään käsin, pitää asettaa sekä config_eth0 että routes_eth0:

config_eth0=( "192.168.0.2 netmask 255.255.255.0 brd 192.168.0.255" )
routes_eth0=( "default via 192.168.0.1" )

DHCP-asetuksia varten pitää säätää config_eth0 ja dhcp_eth0:

config_eth0=( "dhcp" )
dhcp_eth0="nodns nontp nonis"

Tiedostossa /etc/conf.d/net.example on kaikki käytettävät asetukset.

Jos käytössä on useita rajapintoja, samat askeleet tehdään erikseen muuttujille config_eth1, config_eth2 jne.

Sitten tallennetaan asetukset ja poistutaan.

Verkon yhdistäminen käynnistyksessä

Verkorajapintojen ylösnostoon käynnistyksen yhteydessä tarvitsee lisätä sopiva palvelu default-runlevelille.

# rc-update add net.eth0 default

Jos käytössä on useampia verkkorajapintoja niille tarvitaan vastaavat käynnistysskriptit net.eth1, net.eth2 jne. Nämä voi luoda ovelasti ln-komennolla:

# cd /etc/init.d
# ln -s net.lo net.eth1
# rc-update add net.eth1 default

Verkkoasetusten selvittäminen

Seuraavaksi Linuxille pitää kertoa verkon asetuksista. Tiedostossa /etc/hosts määritellään isäntänimien yhteyksiä IP-osoitteisiin niitä laitteita varten joita nimipalvelin ei tunne. Ainakin käytettävä kone pitää lisätä tiedostoon. Sinne voi myös lisätä muut saman verkon koneet, joiden tietoja ei haeta DNS-palvelimelta.

# nano -w /etc/hosts

127.0.0.1     tux.kotiverkko tux localhost
192.168.0.5   lassi.kotiverkko lassi
192.168.0.6   leevi.kotiverkko leevi

Tallenna tiedosto ja poistu editorista.

8.c. Järjestelmän tiedot

Pääkäyttäjän salasana

Rootin salasana asetetaan kirjoittamalla:

# passwd

Jos pääkäyttäjän tarvitsee kirjautua sisään sarjakonsolilta, lisätään tts/0 tiedostoon /etc/securetty:

# echo "tts/0" >> /etc/securetty

Järjestelmän tiedot

Gentoossa yleiset järjestelmäasetukset sijaitsevat tiedostossa /etc/rc.conf. Avaa se ja nautiskele tehokkaasta kommentoinnista :)

# nano -w /etc/rc.conf

Kuten voidaan huomata, tiedosto on hyvin kommentoitu asetusten tekoa varten. Tänne voidaan asettaa unicode-asetus ja määritellä oletustekstimuokkain sekä graafinen käynnistys (kuten gdm tai kdm).

Gentoossa käytetään asetustiedostoa /etc/conf.d/keymaps näppäimistöasetuksiin. Sen asetuksista voi vaikkapa ottaa käyttöön suomalaisen näppäinasettelun.

# nano -w /etc/conf.d/keymaps

Ole tarkkana KEYMAP-asetuksen kanssa, sillä väärällä KEYMAPilla näppäimistön painelu antaa vääriä lopputuloksia.

Gentoossa kellon asetustiedosto on /etc/conf.d/clock.

# nano -w /etc/conf.d/clock

Jos järjestelmän kello ei ole UTC-ajassa, pitää CLOCK="local" lisätä /etc/conf.d/clockiin, muuten aika saattaa mennä väärin.

Aikavyöhyke, joka aiemmassa vaiheessa kopioitiin /etc/localtimeksi, pitäisi määritellä asetuksiin, jotta paketin sys-libs/timezone-data päivitykset toimivat automaattisesti. Esimerkiksi jos käytit suomen vyöhykettä, lisää rivi TIMEZONE="Europe/Helsinki"

Jatka järjestelmävehkeiden asennukseen.

9. Tarvittavien järjestelmätyökalujen asentaminen

9.a. Järjestelmäloki

Stage3 sisältää kaikki järjestelmätyökalut, joille ei ole vaihtoehtoisia toteutuksia. Nyt asennamme työkalut, joille on vaihtoehtoisia versioita.

Ensimmäisenä pitää päättää millaiset lokitoiminnot järjestelmään asennetaan. Unixeissa ja Linuxissa on perinteisesti ollut tehokas loggaus; parhaimmillaan voi lokeihin saada kirjoitetuksi kaiken järjestelmän toiminnan. Tätä toimintoa hoitaa järjestelmäloki.

Gentoossa on valittavana useita järjestelmälokeja. Perinteinen lokipalveluiden joukko on sysklogd, msyslog on muokkautuva modulaarinen loki, syslog-ng on eräs tehokas järjestelmäloki ja metalog on hyvin pitkälle säätyvä järjestelmäloki.

Jos asennat sysklogd:n tai syslog-ng:n, saatat haluta lisätä järjestelmään logrotaten jälkikäteen, sillä nuo palvelut eivät osaa kierrättää lokitiedostoja.

Järjestelmäloki asennetaan emergellä ja lisätään default-runlevelille komennolla rc-update. Seuraavassa asennetaan syslog-ng, korvaa se millä ikinä lokilla haluatkaan:

# emerge syslog-ng
# rc-update add syslog-ng default

9.b. Valinnainen: Cron-palvelu

Seuraavaksi cron-palvelun kimppuun. Vaikkei se aivan pakollinen ole se on hyvin tarpeellinen usein. Mutta mitä cron tekeekään? Sehän on palvelu jolla voimme ajastaa toimintoja. Sillä on näppärä suorittaa sääännöllisin väliajoin joitain komentoja (vaikkapa sitten päivittäin, viikoittain ja kuukausittain).

asennus-CD:llä on tarjolla vain vixie-cron verkottomille asennuksille. Muita voi asentaa jälkikäteen jos tarvitsee.

# emerge vixie-cron
# rc-update add vixie-cron default

9.c. Valinnainen: Tiedostojen indeksointi

Jos haluat, että tiedostojärjestelmäsi tiedostot indeksoidaan niin, että niitä voi nopeasti hakea, kannattaa asentaa sys-apps/slocate, jossa on myös näppärä locate-työkalu tiedostohakuja varten.

# emerge slocate

9.d. Tiedostojärjestelmätyökalut

Jotkin asennetut tiedostojärjestelmät vaativat myös työkaluja mukaansa (esimerkiksi eheyden tarkistamiseen ja uusien tiedostojärjestelmien luontiin ja niin edelleen).

Seuraavaassa on taulukoituna tiedostojärjestelmäkohtaisesti tarvitut työkalut (huomaa kuitenkin, etteivät kaikki tiedostojärjestelmät ole saatavilla kaikille alustoille):

Jos käytössä on EVMS pitää myös asentaa evms:

# USE="-gtk" emerge evms

USE="-gtk" on välttämätön tässä asennusvaiheessa, ettei graafinen käyttöliittymä riippuvuuksineen tulisi asennettua ennen aikojaan. Evms:n voi halutessaan kääntää uudeelleen graafisen käyttöliittymän kanssa asennuksen loputtua.

Valinnainen: RAID IBM-laitteistolle

Jos käytössä on POWER5-järjestelmä SCSI RAIDilla, kannattanee asentaa iprutils, jolla voi käsitellä RAIDia, hakea levyjen tiloja ja päivittää mikrokoodia.

# emerge iprutils

9.e. Verkkotyökalut

Jollet tarvitse muita verkkotyökaluja (kuten ppp:tä tai dhcp-asiakasohjelmaa), jatka käynnistyslataimen asennuksella. Muutoin jatka Vaihtoehdon: verkkotyökalut parissa.

Valinnainen: DHCP-asiakkasohjelman asennus

Jos järjestelmä hakee IP-osoitteensa automaattisesti verkkorajapinnoille, tarvitaan dhcpcd-ohjelmaa (tai muuta DHCP-asiakasohjelmaa). Järjestelmä saattaa tulla asennuksen jälkeen kyvyttömäksi Internetiin yhdistämiseen, jollei tätä nyt asenneta!

# emerge dhcpcd

Valinnainen: PPPoE-asiakasohjelman asennus

Jos tarvitset ppp:n verkkoyhteyttä varten, aloita asentamalla se.

# emerge ppp

Seuraavaksi jatka käynnistyslataimen asennuksella.

10. Configuring the Bootloader

10.a. Making your Choice

Introduction

Now that your kernel is configured and compiled and the necessary system configuration files are filled in correctly, it is time to install a program that will fire up your kernel when you start the system. Such a program is called a bootloader.

On Linux/PPC64 we have only yaBoot as a bootloader until grub2 is finished.

10.b. Using yaBoot

Introduction

There are two ways to configure yaBoot for your system. You can use the new and improved yabootconfig included with yaboot-1.3.8-r1 and later to automatically set up yaboot. If for some reason you do not want to run yabootconfig to automatically set up /etc/yaboot.conf or you are installing Gentoo on a G5 (on which yabootconfig does not always work), you can just edit the sample file already installed on your system.

• Default: Using yabootconfig
• Alternative: Manual yaBoot Configuration

Default: Using yabootconfig

yabootconfig will auto-detect the partitions on your machine and will set up dual and triple boot combinations with Linux, Mac OS, and Mac OS X.

To use yabootconfig, your drive must have a bootstrap partition, and /etc/fstab must be configured with your Linux partitions. Both of these should have been done already in the steps above. To start, ensure that you have the latest version of yaboot installed by running emerge --update yaboot-static. This is necessary as the latest version will be available via Portage, but it may not have made it into the stage files.

(For 64-bit users)
# emerge --update yaboot-static

(For 32-bit users)
# emerge yaboot

Now run yabootconfig. The program will run and it will confirm the location of the bootstrap partition. Type Y if it is correct. If not, double check /etc/fstab. yabootconfig will then scan your system setup, create /etc/yaboot.conf and run mkofboot for you. mkofboot is used to format the bootstrap partition, and install the yaboot configuration file into it.

You might want to verify the contents of /etc/yaboot.conf. If you make changes to /etc/yaboot.conf (like setting the default/boot OS), make sure to rerun ybin -v to apply changes to the bootstrap partition.

Now continue with Rebooting your System.

Alternative: Manual yaBoot Configuration

First make sure you have the latest yaboot-static installed on your system:

(For 64-bit users)
# emerge --update yaboot-static

(For 32-bit users)
# emerge yaboot

Below you find a completed yaboot.conf file. Alter it at will.

## /etc/yaboot.conf
##
## run: "man yaboot.conf" for details. Do not make changes until you have!!
## see also: /usr/share/doc/yaboot/examples for example configurations.
##
## For a dual-boot menu, add one or more of:
## bsd=/dev/sdaX, macos=/dev/sdaY, macosx=/dev/sdaZ

## our bootstrap partition:

boot=/dev/sda2

## ofboot is the Open Firmware way to specify the bootstrap partition.
## If this isn't defined, yaboot fails on the G5 and some G4s (unless 
## you pass the necessary arguments to the mkofboot/ybin program).
## hd:X means /dev/sdaX.

ofboot=hd:2

## hd: is Open Firmware speak for sda
device=hd:

delay=5
defaultos=macosx
timeout=30
install=/usr/lib/yaboot/yaboot
magicboot=/usr/lib/yaboot/ofboot

#################
## This section can be duplicated if you have more than one kernel or set of
## boot options - replace ${kernel-name} with your kernel
#################
image=/boot/${kernel-name}
  label=Linux
  root=/dev/sda3
  partition=3
  read-only

macos=hd:13
macosx=hd:12
enablecdboot
enableofboot

Once yaboot.conf is set up the way you want it, you run mkofboot -v to install the settings in the bootstrap partition. Don't forget this! Confirm when mkofboot asks you to create a new filesystem.

If all goes well, and you have the same options as the sample above, your next reboot will give you a simple, five-entry boot menu. If you update your yaboot config later on, you'll just need to run ybin -v to update the bootstrap partition - mkofboot is for initial setup only.

For more information on yaboot, take a look at the yaboot project. For now, continue the installation with Rebooting your System.

10.c. Using yaboot on IBM hardware

On IBM hardware you cannot run yabootconfig or ybin. You must proceed with the following steps:

• Install yaboot-static
• Run dd if=/usr/lib/yaboot/yaboot.chrp of=/dev/sdXX (fill in XX with your disk and partition for the PReP partition; this was in our example /dev/sda1)
• Next construct your own yaboot.conf file and place into /etc. (Take a look at the config above, look into the man page of yaboot.conf or look at the below yaboot.conf example.)
• Assuming your boot device in OF is pointing to the harddrive you prep boot partition is on then it'll just work, otherwise at IPL time, go into the multiboot menu and set the boot device to the one with your prep boot partition
• That's it!

device=disk:
partition=2
root=/dev/sda2
default=linux
timeout=50

image=/boot/${kernel-name}
    label=linux
    append="console=ttyS0,9600"
    read-only

For POWER4, POWER5, and blade-based hardware where the PReP disk partition and the disk partition that contains your kernel are on the same physical disk, you can use a simplified yaboot.conf. The following should be sufficient:

default = linux
timeout = 100
image=/boot/${kernel-name}
        label=linux
        read-only
        root = /dev/sda2
        append="root=/dev/sda2"

To verify that yaboot has been copied to the PReP partition:

# dd if=/dev/sda1 count=10 | grep ELF
Binary file (standard input) matches
10+0 records in
10+0 records out

A match signifies that yaboot was installed correctly.

10.d. Rebooting the System

Exit the chrooted environment and unmount all mounted partitions. Then type in that one magical command you have been waiting for: reboot.

# exit
~# cd
~# umount -l /mnt/gentoo/dev{/shm,/pts,}
~# umount -l /mnt/gentoo{/boot,/proc,}
~# reboot

Of course, don't forget to remove the bootable CD, otherwise the CD will be booted again instead of your new Gentoo system.

Once rebooted in your Gentoo installation, finish up with Finalizing your Gentoo Installation.

11. Gentoo-asennuksen viimeistely

6.a. Käyttäjienhallinta

Käyttäjän lisäys normaalikäyttöä varten

Unix tai Linux-järjestelmissä on hyvin vaarallista käyttää pääkäyttäjän tunnusta ja sitä tuleekin välttää kun vain mahdollista. Suositellaan vahvasti, että lisäät tavan käyttäjän jokapäiväistä käyttöä varten.

Käyttäjän ryhmät määrittelevät joitain toimintoja, joita hän pystyy tekemään; alla on luettelo järjestelmän tärkeistä käyttäjäryhmistä, joita voi kannattanee käyttää:

Luodaan käyttäjä pekka ryhmien wheel, users ja audio jäsenenä. Mutta ensin kirjaudutaan pääkäyttäjäksi:

Login: root
Password: (pääkäyttäjän salasanasi)

# useradd -m -G users,wheel,audio -s /bin/bash pekka
# passwd pekka
Password: (Anna pekan salasana)
Re-enter password: (Anna salasana uudelleen varmistukseksi)

Pekka voi nyt tarvitessaan suorittaa komentoja pääkäyttäjänä siirtymällä väliaikaisesti siihen tilaan komennolla su -. Toinen tapa toteuttaa sama toiminnallisuus on sudo-paketin avulla. Se on oikein käytettynä myös hyvin turvallinen.

11.b. Valinnainen: GRP-pakettien asennus

Nyt kun uusi järjestelmäsi on käynnistynyt, kirjaudu sisään luomanasi käyttäjänä (esimerkiksi pekkana) ja ota pääkäyttäjän oikeudet käyttöön komennolla su -:

$ su -
Password: (Anna pääkäyttäjän salasana)

Nyt pitää muuttaa Portagen asetuksia toisen cd:n (Gentoo Packages CD) esikäännettyjä paketteja varten. Aloitetaan liittämällä cd:

(Aseta Gentoo Packages CD asemaan)
# mount /mnt/cdrom

Nyt säädetään Portage käyttämään hakemistoa /mnt/cdrom esikäännettyjen pakettien hakuun:

# ls /mnt/cdrom

(Jos cd:llä on hakemisto /mnt/cdrom/packages:)
# export PKGDIR="/mnt/cdrom/packages"

(Muutoin:)
# export PKGDIR="/mnt/cdrom"

Nyt voit asentaa haluamasi paketit. Packages CD:llä on useita esikäännettyjä paketteja, kuten KDE tai Gnome:

# emerge --usepkg gnome

Käytössä olevat paketit saa selville listaamalla tiedostot hakemistossa /mnt/cdrom/All. Esimerkiksi jos halutaan katsoa mitä KDE:stä voi asentaa:

# ls /mnt/cdrom/All/kde*

Muista asentaa kaikki esikäännetyt binääripaketit tässä vaiheessa. Sen jälkeen, kun olet seuraavan kerran päivittänyt Portagen komennolla emerge --sync (mistä lisää myöhemmin), esikäännetyt binäärit eivät välttämättä vastaa tuoreimman portagen ebuildeja. Tätä ongelmaa voi yrittää kiertää käyttämällä komentoa emerge --usepkgonly komennon emerge --usepkg sijaan.

Jatka pohtimalla minne tästä mennään, niin opit lisää Gentoosta.

12. Minne seuraavaksi?

12.a. Dokumentointi

Onnea! Nyt käytössäsi on täysin toiminnallinen Gentoo. Mutta mitä seuraavaksi? Mitä vaihtoehtoja on tarjolla? Mihin kannattaa tutustua ensimmäisenä? Gentoo tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuksia ja siten paljon dokumentoituja (ja vähemmän dokumentoituja) ominaisuuksia.

Kannattaa ehdottomasti vilkaista Gentoo-käsikirjan seuraavaa osaa Gentoon käyttäminen. Siinä selitetään kuinka ohjelmisto pidetään ajan tasalla, kuinka lisäohjelmisto asennetaan, mitä USE-asetukset ovat, kuinka Gentoon Init toimii, jne.

Jos olet kiinnostunut järjestelmän optimoimisesta työpöytäkäyttöön tai haluat asentaa täysimittaisen työpöytäaseman, lue lisää työpöytäoppaistamme.

Tietoturvasta kiinnostuneiden kannattanee vilkaista laajahkoa Gentoon tietoturvakäsikirjaa.

Täysi listaus ohjeista löytyy ohje-sivulta.

12.b. Gentoo verkossa

Olet tietenkin tervetullut Gentoon foorumeille (joilla on myös suomenkielinen osio!) sekä Gentoon irkkikanaville.

Käytettävissä on myös useita kaikille avoimia postituslistoja. Liittymisohjeet löytyvät sivulta.

12.c. Muutoksia sitten 2007.0:n

Muutoksia?

Gentoo on nopeasti kehittyvä distro. Seuraavassa muutoksia, joita Gentoossa on tapahtunut sen jälkeen kun 2007.0 julkaistiin. Tässä vain ne, jotka vaikuttavat kaikkiin asennuksiin, ei yksittäisten pakettien sisäisiä muutoksia.

Ei muutoksia.

B. Gentoon käyttäminen

1. Johdanto Portageen

1.a. Johdanto Portageen

Portage lienee Gentoon merkittävimpiä keksintöjä. Koska se on niin mukautuva ja sisältää paljon toimintoja, monet pitävät sitä Linux-järjestelmien parhaana ohjelmistonhallintatyökaluna.

Portage on kirjoitettu Pythonilla ja Bashilla. Se on molempien skriptauskielten käyttäjien käytettävissä.

Useimmat käyttäjät hyödyntävät Portage emergen läpi. Tässä kappaleessa ei aiota toistaa tietoja, jotka on saatavilla emergen man-sivulta. Täysimittainen listaus emergen mahdollisuuksista on vain man-sivulla:

$ man emerge

1.b. Portagepuu

Ebuildit

Kun ohjeessa puhutaan paketeista, sillä useimmiten tarkoitetaan ohjelmia, jotka ovat Gentoon käyttäjien saatavilla Portagepuun kautta. Portagepuu on kokoelma ebuildeja, tiedostoja, jotka sisältävät Portagen tarvitsemat ohjelman ylläpito-ohjeet (asennukseen, hakemiseen, jne.). Nämä sijaitsevat oletusarvoisesti hakemistossa /usr/portage.

Kun Portagelta kysytään ohjelmiin liittyviä toimintoja, se käyttää järjestelmän ebuildeja pohjatietonaan. On tärkeää, että ebuildit päivitetään tarpeeksi säännöllisesti, että Portage tietäisi uusista ohjelmista, turvallisuuspäivityksistä ja niin edelleen.

Portagepuun päivitys

Portagepuuta päivitetään tyypillisesti rsyncillä. Rsync on nopea ja tehokas tiedostojensiirtokäytäntö. Kun käyttää emergeä apuna, päivitys on helppoa:

# emerge --sync

Jos rsyncin käyttö ei onnistu palomuurin takia, voi Portagepuun silti päivittää päivittäisistä otostarrapalloista. Komento emerge-webrsync hakee ja asentaa tuoreimman otoksen järjestelmään:

# emerge-webrsync

1.c. Ohjelmiston ylläpito

Ohjelmien etsiminen

Portagepuuta voi hakea läpi emergen hakutoiminnoilla. Oletuksena komento emerge --search hakee paketit, joiden nimissä on annettu hakutermi.

Esimerkiksi näin etsittäisiin paketteja, joiden nimessä esiintyy pdf:

$ emerge --search pdf

Haun saa myös käymään läpi pakettien kuvaukset valitsimella --searchdesc (lyhyesti -S):

$ emerge --searchdesc pdf

Tulosteessa on paljon tietoja. Kentät on selkeästi otsikoitu, joten emme selitä niistä sen enempää:

*  net-print/cups-pdf
      Latest version available: 1.5.2
      Latest version installed: [ Not Installed ]
      Size of downloaded files: 15 kB
      Homepage:    http://cip.physik.uni-wuerzburg.de/~vrbehr/cups-pdf/
      Description: Provides a virtual printer for CUPS to produce PDF files.
      License:     GPL-2

Ohjelmien asentaminen

Sopivia ohjelmia on hyvin helppo asentaa tarvitessa, käytetään vain komentoa emerge ja paketin nimeä. Esimerkiksi gnumeric asennettaisiin näin:

# emerge gnumeric

Monet ohjelmat tosin tarvitsevat toisia ohjelmia tai kirjastoja toimiakseen; tällaista asennettaessa saattaa asentua useita riippuvuuksia mukana. Näistä ei kuitenkaan yleensä tarvitse huolehtia, sillä Portage osaa hoitaa riippuvuudet hyvin. Tarkastellaksesi mitä Portage aikoo asentaa jonkin paketin ohella, käytä valitsinta --pretend. Esimerkiksi:

# emerge --pretend gnumeric

Kun Portagella asentaa pakettia, se hakee lähdekoodit Internetistä (jos tarpeen) ja tallentaa ne oletusarvoisesti hakemistoon /usr/portage/distfiles. Tämän jälkeen se purkaa, kääntää ja asentaa paketin. Jos halutaan Portagen vain hakevan paketin asentamatta sitä, pitää antaa valitsin --fetchonly komennolle emerge:

# emerge --fetchonly gnumeric

Asennettujen ohjelmien dokumentit

Monet paketeista sisältävät myös dokumentaationsa. Joskus tätä varten on valinnainen doc-USE-asetus. USE-asetuksen voi tarkistaa komennolla emerge -vp <paketti>.

(alsa-lib on vain hyvä esimerkki.)
# emerge -vp alsa-lib
[ebuild  N    ] media-libs/alsa-lib-1.0.14_rc1  -debug 698 kB

USE-asetusta on järkevintä käyttää pakettikohtaisesti tiedostossa tai hakemistossa /etc/portage/package.use. Järjestelmänlaajuisena asetuksena se voi aiheuttaa ongelmia riippuvuuksien kanssa. Käsikirjan USE-asetuskappaleessa on lisää USE-asetuksista.

Kun paketti on asennettu, sen dokumentaatio yleensä löytyy hakemiston /usr/share/doc paketin nimeä vastaavasta alihakemistosta. Kaikki paketin asennetut tiedostot näkee myös equery-työkalulla, joka kuuluu pakettiin app-portage/gentoolkit (ks. Gentoolkit documentation).

# ls -l /usr/share/doc/alsa-lib-1.0.14_rc1
total 28
-rw-r--r--  1 root root  669 May 17 21:54 ChangeLog.gz
-rw-r--r--  1 root root 9373 May 17 21:54 COPYING.gz
drwxr-xr-x  2 root root 8560 May 17 21:54 html
-rw-r--r--  1 root root  196 May 17 21:54 TODO.gz

(Vaihtoehtoisesti equeryllä:)
# equery files alsa-lib | less
media-libs/alsa-lib-1.0.14_rc1
* Contents of media-libs/alsa-lib-1.0.14_rc1:
/usr
/usr/bin
/usr/bin/alsalisp
...ja niin edelleen

Ohjelmien poistaminen

Paketit poistetaan järjestelmästä komennola emerge --unmerge. Tämä käskee Portagen poistamaan kaikki paketin asentamat tiedostot paitsi asetustiedostot, joita on muutettu asennuksen jälkeen. Asetustiedostojen säilyttäminen helpottaa ohjelman käyttämistä, jos se asennetaan joskus uudelleen.

On kuitenkin erittäin tärkeää huomata, että Portage ei tarkasta onko poistettava paketti tarpeellinen jollekin muulle paketille. Se varoittaa kuitenkin, jos poistetaan pakettia, joka on tarpeellinen koko järjestelmälle.

# emerge --unmerge gnumeric

Pakettia poistettaessa, sen mukana asennetut riippuvuudet eivät poistu. Portage osaa hakea kaikki riippuvuudet jotka voisi poistaa emergen komennolla --depclean, tästä kerromme lisää myöhemmin.

Järjestelmän päivittäminen

Jotta järjestelmä pysyisi kunnossa (ja tietoturvakin ajan tasalla), sitä pitää päivittää säännöllisesti. Koska Portage tarkistaa päivitykset Portagepuun ebuildeista, täytyy ensimmäisenä päivittää Portagepuu. Kun Portagepuu on päivitetty, järjestelmän voi päivittää komennolla emerge --update world. Seuraavassa komennossa käytetään myös valitsinta --ask, joka kysyy ennen muutosten tekemistä:

# emerge --update --ask world

Tällä komennolla Portage etsii uudet versiot ohjelmista, jotka on asennettu. Tämä kuitenkin vaikuttaa vain ohjelmiin, jotka on erikseen pyydetty asennettaviksi (so. ohjelmat tiedostossa /var/lib/portage/world), ei niiden kaikkiin riippuvuuksiin. Jos tarvitaan päivittää jokainen paketti järjestelmässä, pitää lisätä valitsin --deep:

# emerge --update --deep world

Koska tietoturvapäivitykset usein osuvat paketteihin, joita ei ole erikseen asennettu koneelle, vaan vain muiden ohjelmien riippuvuuksina, tämän komennon käyttöä aika ajoin suositellaan vahvasti.

Jos joitain USE-asetuksia on muutettu, voi olla järkevää lisätä myös valitsin --newuse joukkoon. Tällöin Portage tarkastaa jos muutkoset vaativat pakettien uudelleenasennusta.

# emerge --update --deep --newuse world

Metapaketit

Portagepuussa on joitain paketteja, joilla ei ole varsinaista sisältöä, vaan pikemminkin ne asentavat joukkoja paketteja. Esimerkiksi kde asentaa täyden KDE-ympäristön järjestelmään hakien tarpeelliset KDE-liittyvät paketit riippuvuuksina.

Tällaista pakettia poistaessa emerge --unmerge ei paljoa auta, sillä riippuvuudethan jäävät järjestelmään.

Portage osaa poistaa myös orpoutuneet riippuvuudet, mutta koska ohjelmat riippuvat toisistaan myös dynaamisesti, pitää koko järjestelmä päivittää ensin, mukaanlukien USE-asetuspohjaiset muutokset. Tämän jälkeen voi suorittaa emerge --depclean poistaakseen orvot riippuvuudet. Kun tämä on tehty, pitää uudelleenasentaa ohjelmat, jotka oli dynaamisesti linkitetty näihin poistettuihin, mutta jotka eivät tarvitse niitä enää.

Kaikki tämä onnistuu kätevästi kolmella komennolla:

# emerge --update --deep --newuse world
# emerge --depclean
# revdep-rebuild

Revdep-rebuild kuuluu pakettiin gentoolkit: muista asentaa se ensin:

# emerge gentoolkit

1.d. Kun Portage antaa virheilmoituksia

Virheilmoitukset SLOTeista, Virtualeista, Brancheista, Architectureista ja Profileista

Kuten aiemmin sanottiin, Portage on hyvin tehokas ja siinä on paljon ominaisuuksia.

Portagessa samasta paketista voi olla useita versioita yhtä aikaa asennettuana. Kun muissa distroissa paketin nimissä ilmoitetaan versionumero (kuten freetype vs. freetype2), Portage käyttää tähän SLOTeja. Ebuildit kertovat ohjelmien SLOTin versioittain. Ebuildit, joissa on määritetty eri SLOTti, voidaan asentaa samaan aikaan järjestelmälle. Esimerkiksi freetypellä on ebuildeja joissa on määritelty SLOT="1" ja SLOT="2".

Lisäksi on joukoittain pakettia, jotka tekevät samaa asiaa, mutta eri toteutuksella. Esimerkiksi metalogd, sysklogd ja syslog-ng ovat kaikki järjestelmälokeja. Ohjelmat, jotka riippuvat tällaisesta toiminnallisuudesta, eivät voi valita riippuvuudekseen vaikkapa metalogd:tä, sillä muutkin toimisivat yhtä hyvin. Portage ratkaisee tämän virtuaaleilla: jokainen järjestelmäloki sisältää virtuaalin virtual/syslog, johon muut sovellukset voivat merkitä riippuvuuden.

Ohjelmisto Portagepuussa jaotellaan useisiin eri haaroihin. Oletusarvoisesti järjestelmään asennetaan vain paketteja, jotka Gentoon kehittäjien mielestä ovat stabiileja. Useimmat uudet ohjelmat liitetään aluksi testaushaaraan, joka tarkoittaa että niitä pitää testata, ennen kuin ne uskaltaa merkitä stabiileiksi. Vaikka näitä paketteja pystyy katselemaan Portagepuusta, niitä ei voi asentaa, ennen kuin ne on sijoitettu stabiiliin haaran.

Jotkut ohjelmat on tehty vain muutamille arkkitehtuureille, toiset vain eivät toimi joillain, tai tarvitsevat lisää testausta. Joissain tapauksissa ohjelman Portagepuuhun lisännyt kehittäjä ei pysty testaamaan ohjelman vakautta muilla alustoilla.

Gentoo-asennukset seuraavat tiettyjä profiilitietoja, joissa on luettelo tarvittavista järjestelmäpaketeista ja muutakin.

Blokatut paketit

[blocks B     ] mail-mta/ssmtp (is blocking mail-mta/postfix-2.2.2-r1)

!!! Error: the mail-mta/postfix package conflicts with another package.
!!!        both can't be installed on the same system together.
!!!        Please use 'emerge --pretend' to determine blockers.

Ebuildeissa on tietoa riippuvuuksista. Riippuvuuksia on kahta luokkaa: asennusaikaisia ja ajonaikaisia, jotka määritellään vastaavasti muuttujissa DEPEND ja RDEPEND. Jos näissä on merkitty jotakin, jota ei voi asentaa, se johtaa blokkaamiseen.

Blokkaamisen voi ratkaista joko jättämällä paketin asentamatta tai poistamalla blokaavan paketin. Annetussa esimerkissä voi joko jättää postfixin asentamatta tai poistaa ssmtp:n ensin.

Joskus blokkaukset voivat olla versiokohtaisia, kuten <media-video/mplayer-bin-1.0_rc1-r2. Tällöin pelkkä päivitys saattaa ratkaista ongelman.

Joskus voi myös käydä niin, että kaksi asentamatonta pakettia blokkaavat toisensa. Tällaisessa tapauksessa pitää ottaa selvää miksi molempien asennus on tarpeellinen. Yleensä ongelma ratkeaa asentamalla vain toisen paketeista, mutta jollei, raportoi asiasta englanniksi Gentoon bugzillaan.

Peitetyt paketit

!!! all ebuilds that could satisfy "bootsplash" have been masked.

!!! possible candidates are:

- gnome-base/gnome-2.8.0_pre1 (masked by: ~x86 keyword)
- lm-sensors/lm-sensors-2.8.7 (masked by: -sparc keyword)
- sys-libs/glibc-2.3.4.20040808 (masked by: -* keyword)
- dev-util/cvsd-1.0.2 (masked by: missing keyword)
- games-fps/unreal-tournament-451 (masked by: package.mask)
- sys-libs/glibc-2.3.2-r11 (masked by: profile)

Jos pitää asentaa paketti, joka ei nykyiselle järjestelmälle ole saatavilla, tulee jokin virheilmoituksista. Tällöin kannattaisi kokeilla toista samanlaista pakettia, tai odottaa että tarvittava paketti tulee saataville. Pakettien peittämiselle on aina erittäin pätevä syy:

• ~arch keyword tarkoittaa, että sovellusta ei ole vielä testattu tarpeeksi sen merkitsemiseksi stabiiliksi. Odottele muutamia viikkoja ja yritä uudelleen.
• -arch keyword tai -* keyword tarkoittaa, että sovellus(versio) ei toimi tällä arkkitehtuurilla. Jos olet toista mieltä, kirjoita aiheesta sopiva englanninkielinen ilmoitus bugzillaan.
• missing keyword tarkoittaa, ettei sovellusta ole testattu koko arkkitehtuurilla vielä. Pyydä arkkitehtuurin ylläpitoa testaamaan, tai kerro omista testituloksista englanniksi bugzillaan.
• package.mask tarkoittaa, että paketti on viallinen, epästabiili, tai jotain pahempaa, ja kehittäjä on merkannut sen käyttökelvottomaksi.
• profile tarkoittaa, että paketti ei sovi tämän järjestelmän profiiliin. Sovellus saattaa rikkoa tämän järjestelmän asennettuna, tai sitten se ei vain sovi käytettyyn profiiliin.

Puuttuvat riippuvuudet

emerge: there are no ebuilds to satisfy ">=sys-devel/gcc-4.2-r4".

!!! Problem with ebuild sys-devel/gcc-3.4.2-r2
!!! Possibly a DEPEND/*DEPEND problem.

Sovellus, jota asennetaan, vaatii sovelluksen, jota ei ole saatavilla tähän järjestelmään. Selaa bugzillaa, josko tämä olisi tunnettu virhe, ja jollei ole, tee siitä vikailmoitus. Jollet käytä useampia versiohaaroja (testausta ja stabiilia) sekaisin, tämän virheen ei pitäisi esiintyä, ja se on siis ilmoitettava bugi.

Monimerkityksiset ebuildien nimet

!!! The short ebuild name "aterm" is ambiguous.  Please specify
!!! one of the following fully-qualified ebuild names instead:

    dev-libs/aterm
    x11-terms/aterm

Asennettava sovellus on saman niminen kuin joku toinenkin paketti. Tällöin sille pitää määritellä myös kategoria. Portage kertoo mahdolliset vaihtoehdot joista valita.

Edestakaiset riippuvuudet

!!! Error: circular dependencies:

ebuild / net-print/cups-1.1.15-r2 depends on ebuild / app-text/ghostscript-7.05.3-r1
ebuild / app-text/ghostscript-7.05.3-r1 depends on ebuild / net-print/cups-1.1.15-r2

Asennettavista sovelluksista kaksi tai useampi riippuu toisistaan, eikä niitä voi asentaa. Tämä on todennäköisesti ongelma Portagepuussa. Koeta uudelleen-rsyncata ja asentaa uudelleen. Voit myös selata läpi bugzillaa, josko ongelma olisi tiedossa, ja ilmoitta, jollei ole.

Haku epäonnistui

!!! Fetch failed for sys-libs/ncurses-5.4-r5, continuing...
(...)
!!! Some fetch errors were encountered.  Please see above for details.

Portage ei saanut haettua lähdekoodeja ja yrittää jatkaa asennusta ilman (jos mahdollista). Tämä virhe johtuu usein siitä, että peilipalvelimet eivät ole ajan tasalla, tai että ebuild osoittaa väärään paikkaan. Myös lähdekoodeja majoittavassa palvelimessa saattaa olla ongelmia.

Koeta uudelleen tunnin päästä nähdäksesi jos ongelma jatkuu.

Järjestelmäprofiilin suojaus

!!! Trying to unmerge package(s) in system profile. 'sys-apps/portage'
!!! This could be damaging to your system.

Yritetään poistaa pakettia, joka kuuluu järjestelmän välttämättömiin paketteihin. Tällainen paketti on merkitty profiiliin, eikä sitä pitäisi koskaan poistaa järjestelmästä.

Digestin varmennusvirheet

Joskus paketin asennus epäonnistuu seuraavalla virheilmoituksella:

>>> Verifying ebuild Manifests...

!!! Digest verification failed:
!!! /usr/portage/virtual/c++-tr1-memory/c++-tr1-memory-0.ebuild
!!! Reason: Failed on MD5 verification
!!! Got: cccc4738cc08ac3c67b14932c85d7cb2
!!! Expected: cccc4738cc08ac3c67b14932c85d7cb3

Tämä tarkoittaa, että Portage-puussa on jotain vialla, yleensä niin, että kehittäjä on tehnyt virheen paketin lisäämisessä puuhun.

Varmennusvirheen tapahtuessa ei kannata yrittää korjata ongelmaa itse. Komento ebuild foo digest ei korjaa ongelmaa, vaan tekee sen pahemmaksi.

Sen sijaan kannattaa odottaa tunti tai pari. Yleensä tällaiset virheet huomataan välittömästi, mutta korjauksen eteneminen puuhun asti saattaa kestää tovin. Odottaessa kannattaa selailla Bugzillasta, josko joku muu olisi huomannut ja ilmoittanut vian. Jollei, kannattaa tehdä uusi bugi-ilmoitus siitä.

Kun vika on korjattu, tarvitsee vain synkata puu uudestaan.

2. USE-asetukset

2.a. Mitä USE-asetukset ovat?

USE-asetusten tarkoitus

Gentoota (kuten muita distroja tai käyttöjärjestelmiäkin) asennettaessa tehdään valintoja käyttöympäristön mukaan. Palvelimen asetukset ovat erilaiset kuin työaseman ja pelikone näyttää erilaiselta kuin 3D-kehittäjän kone.

Tämä vaikuttaa paitsi asennettuihin paketteihin myös pakettien ominaisuuksiin. Jos OpenGL:lle ei ole tarvetta, ei varmaankaan ole järkevää pitää kaikissa sovelluksissa OpenGL-tukea mukana. Jos KDE ei ole käytössä, et varmasti myöskään halua kääntää KDE-tukea mukaan paketteihin, jotka eivät välttämättä sitä tarvitse.

Auttaaksemme käyttäjiä valitsemaan asennettavat paketit ja aktivoitavat toiminnallisuudet haluamme käyttäjän määrittelevän käyttöympäristönsä yksinkertaisella tavalla. Käyttäjän tarvitsee valita mitä haluaa helpottaakseen Portagea, paketinhallintajärjestelmäämme, tekemään järkeviä päätöksiä.

USE-asetusten määritelmä

Tutustukaamme USE-asetuksiin. Jokainen asetus on totuusarvoinen avainsana joka sisältää tiedon jonkin käsitteen tuista ja riippuvuuksista. Valitessasi USE-asetuksen kerrot Portagelle haluavasi tuen avainsanan tarkoitteelle. Tämä tietenkin vaikuttaa paketin riippuvuustietoihinkin.

Tarkastelkaamme asioita esimerkin kde avulla. Jollei tätä avainsanaa ole määritetty USE-muuttujissasi, kaikki paketit joissa on valinnainen KDE-tuki kääntyvät ilman sitä. Samoin kaikki paketit jotka vaihtoehtoisesti ovat riippuvaisia KDE:stä jättävät KDE:n vaihtoehtoiset kirjastoriipuvuudet asentamatta. Jos taas kde-avainsana on määritelty, KDE-tuki käännetään mukaan ja KDE-kirjastot asennetaan riippuvuuksien mukaan.

Oikein määritellyillä avainsanoilla saadaan aikaan järjestelmä joka on tarkalleen räätälöity tarpeitasi varten.

Mitä USE-asetuksia on olemassa?

USE-asetuksia on kahta lajia: globaaleja ja paikallisia.

• Globaalit USE-asetukset ovat useampien pakettien käytössä järjesetelmänlaajuisesti. Näitä useimmat käyttäjät pitävät USE-asetuksin.
• Paikalliset USE-asetukset ovat vain yhden paketin käytössä pakettikohtaisia asetuksia varten.

Listaus käytössä olevista USE-asetuksista on saatavilla verkosta tai paikallisen järjestelmän tiedostosta /usr/portage/profiles/use.desc.

Luettelo paikallisista USE-asetuksista on tiedostossa /usr/portage/profiles/use.local.desc.

2.b. USE-asetusten käyttäminen

Pysyvien USE-asetusten määritteleminen

Nyt kun olet toivottavasti vakuuttunut USE-asetusten tärkeydestä, opastamme USE-asetusten määrittelyssä.

Kuten aiemmin huomattiin, USE-asetukset määritellään USE-muuttujaan. Helpottaaksemme käyttäjien tehtävää USE-asetusten valinnassa olemme valmiiksi tarjonneet oletusasetuksia. Oletusasetuksiin on valittu kokoelma USEja joita uskomme valtaosan Gentoon käyttäjistä käyttävän. Nämä oletukset löytyvät profiilihakemistojen tiedostoista make.defaults. 2004.3 asetukset näyttivät tältä:

(Tämä esimerkki saattaa olla muuttunut sen ottamisen jälkeen)
USE="x86 oss apm arts avi berkdb crypt cups encode foomaticdb gdbm gif gpm gtk
     imlib jpeg kde gnome libg++ libwww mad mikmod motif mpeg ncurses nls
     oggvorbis opengl pam pdflib png python qt3 qt4 quicktime readline sdl slang
     spell ssl svga tcpd truetype X xml2 xmms xv zlib"

Voinet huomata että muuttujaan on jo määritelty aika monia avainsanoja. Älä käytä mitään tiedostoja make.defaults muuttaaksesi USE-asetuksia; nämä muutokset häviävät Portagen päivitysten mukana!

Oletusasetusten muuttaamiseksi tulee poistaa avainsanoja USE-muuttujasta. Järjestelmänlaajuisesti tämän voi tehdä muuttamalla USE-muuttujaa tiedostossa /etc/make.conf. Tähän muuttujaan voi lisätä tarvittuja USE-asetuksia tai poistaa niitä joita ei haluta, poistaminen tapahtuu lisäämällä miinus ’-’ avainsanan eteen.

Jos esimerkiksi halutaan poistaa KDE- ja QT-tuki mutta lisätä ldap, merkitään USE-muuttuja tiedostoon /etc/make.conf seuraavasti:

USE="-kde -qt3 -qt4 ldap"

USE-asetusten määrittely pakettikohtaisesti

Joskus on järkevää määritellä jokin USE-asetus vain muutamalle paketille, muttei suinkaan kaikille. Tällöin on parasta luoda hakemisto /etc/portage, jollei sitä ole vielä, ja lisätä hakemistoon tai tiedostoon /etc/portage/package.use. Lisätietoja tästä löytyy ohjesivulta man portage. Seuraavat esimerkit olettavat package.use-tiedoston.

dev-db/mysql berkdb

On myös mahdollista poistaa joitain USE-asetuksia pakettikohtaisesti, esimerkiksi poistetaan java PHP:stä:

dev-php/php -java

Väliaikaisten USE-asetusten tekeminen

Joskus on tarve käyttää USE-muuttujaa vain kerran. Sen sijaan että tässä tapauksessa joutuisi muokkaamaan tiedostoa /etc/make.conf kahdesti (asetuksen lisäämiseksi ja poistamiseksi), voidaan USE-muuttuja määritellä ympäristömuuttujana.

Esimerkkinä poistamme hetkellisesti javan USE-asetuksista Mozillan asentamisen ajaksi.

# USE="-java" emerge seamonkey

Tärkeysjärjestys

Tietenkin näillä eri USE-muuttujilla on tietty prioriteettijärjestys, eikä ole järkevää sanoa USE="-java" vain nähdäkseen että java kuitenkin on päällä korkeampiarvoisen asetuksen takia. Asetukset luetaan siis seuraavassa tärkeysjärjestyksessä (ensimmäisenä vähiten tärkeä):

1. Oletusasetukset profiilin tiedostoissa make.defaults
2. käyttäjän määrittelemät asetukset tiedostossa /etc/make.conf
3. käyttäjän määrittelemät USE-asetukset ympäristömuuttujassa.

Nähdäksesi lopullisen USEn muodon käytä komentoa emerge info. Se antaa listauksen kaikista Portagelle merkittävistä muuttujista (ml. USE-asetukset) nykyisine sisältöineen.

# emerge --info

Järjestelmä mukauttaminen uusiin USE-asetuksiin

Kokonainen järjestelmä pystytään päivittämään vastaamaan täysin muutettuja USE-asetuksia emergen valitsimella --newuse:

# emerge --update --deep --newuse world

Seuraavaksi Portagen depclean-toiminnolla poistetaan ne vaihtoehtoiset riippuvuudet mitkä kuuluivat vanhaan järjestelmääsi mutta eivät sisälly nykyisiin USE-asetuksiin.

# emerge -p --depclean

Depclean-toiminnon loputtua päivitä dynaamisesti äskettäin päivittyneitä kirjastoja vastaan linkittyvät sovellukset komennolla revdep-rebuild. Tämä komento on osa gentoolkit-pakettia, joten se pitää tietenkin asentaa ennen käyttämistä.

# revdep-rebuild

Tämän jälkeen järjestelmä onkin täysin tuoreiden USE-asetusten mukainen.

2.c. Pakettikohtaiset USE-asetukset

Mahdollisten USE-asetusten tarkastelu

Otetaan esimerkiksi seamonkey, mitä USE-asetuksia se totteleekaan? Selvittääksemme annamme komennolle emerge valitsimet --pretend (teeskentelemme asennusta tekemättä mitään) ja --verbose (katselemme monisanaista tulostetta):

# emerge --pretend --verbose seamonkey
These are the packages that I would merge, in order:

Calculating dependencies ...done!
[ebuild  N    ] net-www/seamonkey-1.7.12-r2 USE="crypt gnome java mozsvg ssl
truetype xprint -debug -ipv6 -ldap -mozcalendar -mozdevelop -moznocompose
-moznoirc -moznomail -moznoxft -postgres -xinerama" 0 kB

emergen lisäksi on myös muita työkaluja tätä varten. Itse asiassa equery on jopa pääasiallisesti tarkoitettu pakettien tiedon tarkasteluun. Se sijaitsee gentoolkit-paketista. Ensin siis asennetaan gentoolkit:

# emerge gentoolkit

Komento equery argumentilla uses näyttää nyt annetun paketin USE-muuttujat. Esimerkiksi katsomme gnumericia:

# equery --nocolor uses =gnumeric-1.6.3 -a
[ Searching for packages matching =gnumeric-1.6.3... ]
[ Colour Code : set unset ]
[ Legend        : Left column  (U) - USE flags from make.conf  ]
[               : Right column (I) - USE flags packages was installed with ]
[ Found these USE variables for app-office/gnumeric-1.6.3 ]
 U I
 - - debug  : Enable extra debug codepaths, like asserts and extra output.
                     If you want to get meaningful backtraces see
                     http://www.gentoo.org/proj/en/qa/backtraces.xml.
 - - gnome  : Adds GNOME support
 + + python  : Adds support/bindings for the Python language
 - - static : !!do not set this during bootstrap!! Causes binaries to be
                       statically linked instead of dynamically

3. Portagen ominaisuudet

3.a. Portagen ominaisuudet

Portagessa on muutamia ominaisuuksia, joiden avulla Gentoota on mukavampi käyttää. Monet näistä liittyvät joihinkin työkaluohjelmiin, joilla saadaan järjestelmän suorituskykyä, luotettavuutta, turvallisuutta ja niin poispäin parannettua.

Portagen ominaisuuksia muutetaan tiedoston /etc/make.conf FEATURES-muuttujalla, johon ominaisuudet kirjoitetaan välilyönnein eroteltuna. Toisinaan joudutaan myös asentamaan erillinen työkaluohjelma, johon ominaisuus liittyy.

Kaikkia Portagen ominaisuuksia ei luetteloida täällä; täyden ajantasaisehkon luettelon löydät make.confin man-sivuilta:

$ man make.conf

Komennolla emerge --info voi tarkastella myös nykyisiä FEATURES-asetuksia. Etsi tulosteesta rivi FEATURES tai hae se vaikkapa grepin avulla.

$ emerge --info | grep FEATURES

3.b. Rinnakkaisjärjestelmien käyttö kääntämisessä

Distcc:n käyttö

distcc on ohjelma joka osaa jakaa käännökset useammalle, jopa erilaiselle, verkotetulle koneelle. distcc-asiakasohjelma lähettää tarpeelliset tiedot kaikille saatavilla oleville distcc-palvelimille (käynnistetyille distccd-palveluille), jotta ne voivat kääntää osia koodista asiakkaan puolesta. Tästä netotaan yleensä vähemmän käännösaikaa.

Tarkemmin tietoa distcc:stä (ja sen käytöstä Gentoo-järjestelmissä) löydät erillisestä Gentoo Distcc-dokumentistamme.

Distcc:n asennus

Distcc:n mukana tulee graafisia valvontaohjelmia joilla voi tarkastella lähetettyjä käännöksiä. Jos käytät Gnomea, lisää gnome USE-asetuksiisi. Jollet käytä Gnomea ja tarvitset silti valvontaohjelmaa, käytä USE-asetusta gtk.

Distcc:n asennus on helppoa kuten kaikkien muidenkin Gentoon ohjelmistojen:

# emerge distcc

Portagen tuen aktivointi

Aloita avaamalla tiedosto /etc/make.conf ja lisää muuttujaan FEATURES arvo distcc. Sitten muuta muuttujaa MAKEOPTS siten, että siinä sanotaan -jX, missä X on verkossa olevien distccd:tä ajavien prosessorien määrä (nämä mukaanlukien) lisättynä yhdellä:

# Oletetaan kaksi yhden prosessorin järjestelmää tämän
lisäksi:
MAKEOPTS="-j4"

Seuraavaksi lisää distcc-configilla käytettävät DistCC-palvelimet. Esimerkissä käytämme palvelimia osoitteissa 192.168.1.102 (tämä kone), 192.168.1.103 ja 192.168.1.104 (kaksi etäkonetta):

# distcc-config --set-hosts "192.168.1.102 192.168.1.103 192.168.1.104"

Älä tietenkään unohdaa käynnistää itse distccd-palvelua:

# rc-update add distccd default
# /etc/init.d/distccd start

3.c. Cachettava käännösprosessi

Yleistä ccachesta

ccache on nopea kääntäjän välimuisti. Ohjelmaa käännettäessä se tallentaa tulokset jotta saman ohjelman uusien kääntöjen ajat nopeutuisivat. Yleisissä käännöksissä nopeutus on jotain viisin-, kymmenkertaisen luokkaa.

Jos haluat tietää tarkemmin ccachen käyttäytymisestä, vieraile ccachen kotisivuilla.

ccachen asennus

Ccache asennetaan Gentooseen käyttämällä emergeä:

# emerge ccache

Ccachen lisäys Portageen

Avaa tiedosto /etc/make.conf ja lisää muuttujaan FEATURES arvo ccache. Lisää myös muuttuja CCACHE_SIZE tiedostoon ja aseta arvoksi vaikkapa 2G:

CCACHE_SIZE="2G"

Jos epäilet ccachen toimivuutta, komennolla ccache -s saa näkyviin joitain statistiikkatietoja. Koska Portagella on oma ccachen kotihakemistonsa, se pitää asettaa CCACHE_DIR-muuttujaan:

# CCACHE_DIR="/var/tmp/ccache" ccache -s

/var/tmp/ccache on Portagen oletusarvo ccache-hakemistolle, tätä voi muuttaa asettamalla muuttujan CCACHE_DIR tiedostossa /etc/make.conf.

Kuitenkin ccachea ajettaessa sen oma oletus on ${HOME}/.ccache. Tämän takia muuttuja CCACHE_DIR pitää olla asetettuna kun Portagen ccache-tilastoja katsellaan.

Ccachen käyttö Portagen ulkopuolella C-koodin kanssa

Jos aiot käyttää ccachea Portagen ulkopuolella kääntäessäsi itse C-kielistä koodia, lisää /usr/lib/ccache/bin polkumuuttujan PATH alkuun (erityisesti ennen kohtaa /usr/bin). Tähän päästään muokkaamalla tiedostoa ~/.bash_profile, joka on yksi mahdollisuus ympäristömuuttujien säätämiseen:

	PATH="/usr/lib/ccache/bin:/opt/bin:${PATH}"

3.d. Binääripaketit

Esikäännettyjen binääripakettien luonti

Portagessa on tuki esikäännettyjen pakettien asentamiselle. Vaikka Gentoo-projekti ei tarjoa esikäännettyjä paketteja itse (pl. GRP-otokset), Portage voidaan määrätä tekemään ja käyttämään näitä.

Esikäännetyn paketin voi tehdä komennolla quickpkg, jos paketti on jo asennettu järjestelmään, tai emergen valitsimilla --buildpkg tai --buildpkgonly.

Jos haluat Portagen luovan esikäännetyt paketit kaikista asennetuista ohjelmista, lisää buildpkg FEATURES-muuttujaan.

Laajempi tuki esikäännetyille paketeille on catalystissä. Lisätietoa tästä saat Catalyst Reference Manual ja Catalyst Howto -sivuilta.

Esikäännettyjen pakettien asentaminen

Vaikkei Gentoolla ole omaa esikäännetyjen pakettien palvelinta, voit tehdä sellaisen itsellesi pakettien säilyttämiseen. Käyttääksesi tällaista palvelinta sinun täytyy kertoa Portagelle sen osoitteesta muuttujalla PORTAGE_BINHOST. Esimerkiksi jos esikäännetyt pakettisi ovat osoitteessa ftp://keskuspalvelin/gentoo:

PORTAGE_BINHOST="ftp://buildhost/gentoo"

Kun asennat esikäännetyn paketin, lisää valitsin --getbinpkg emergen komentoon --usepkg-valitsimen kaveriksi. Ensimmäinen käskee emergeä lataamaan esikäännetyt paketit aiemmin mainitulta palvelimelta ja toinen koettamaan asentaa esikäännettyä pakettia ennen ryhtymistä kääntämiseen.

Esimerkiksi gnumeric asennettaisiin esikäännettynä näin:

# emerge --usepkg --getbinpkg gnumeric

Lisätietoa esikäännetyistä paketeista on emergen man-sivuilla.

$ man emerge

3.e. Tiedostojen haku

Rinnakkaishaku

Kun asennetaan useita paketteja, Portage voi hakea seuraavan paketin tiedostoja edellistä asennettaessa, joka lyhentää kokonaisasennusaikaa. Tämän saa päälle FEATURES-asetuksella ”parallel-fetch”.

Userfetch

Kun Portagea suoritetaan roottina, FEATURES="userfetch" saa Portagen tiputtamaan rootin oikeudet haun ajaksi. Tämä parantaa hieman tietoturvatasoa.

4. Initskriptit

4.a. Runlevelit

Järjestelmän käynnistys

Järjestelmän käynnistyessä liuta tekstiä soljunee ohitse. Jos katsot tarkkaan, ilmoitukset ovat samoja joka kerta. Tätä toimintojen sarjaa kutsutaan käynnistyssekvenssiksi ja se on (enimmäkseen) staattisesti määrätty.

Ensimmäisenä käynnistyslatain lataa asetustenmukaisen ytimen muistiin, jonka jälkeen suorittimelle annetaan käsky ytimen ajamisesta. Ytimen latauduttua se käynnistää omat rakenteensa ja ajaa init-prosessin.

Tämä prosessi varmistaa (/etc/fstabissa) määriteltyjen tiedostojärjestelmien liitokset ja käyttäkelpoisuuden. Tämän jälkeen suoritetaan hakemistossa /etc/init.d sijaitsevia palveluita jotka ovat käynnistykselle välttämättömiä.

Kun kaikki skriptit on vihdoin ajettu, init aktivoi terminaalit (yleensä, virtuaalikonsolit jotka löytyvät näppäilemällä Alt-F1, Alt-F2, jne.) liittämällä agetty-prosessin niihin. Tämä prosessi huolehtii kirjautumismuodollisuuksista ajamalla komennon login.

Initskriptit

init ei tietenkään suorita satunnaisesti skriptejä hakemistosta /etc/init.d. Se ei edes suorita kaikkia /etc/init.d:n skriptejä, vaan vain ne jotka on määrätty. Suoritettaviksi määrätyt skriptit löytyvät hakemistosta /etc/runlevels.

Ensiksi init ajaa kaikki /etc/runlevels/bootiin linkitetyt skriptit hakemistosta /etc/init.d. Yleensä suoritusjärjestys noudattaa aakkostusta, mutta joissakin skripteissä on riippuvuustietoja jotka käskevät järjestelmää käynnistämään muita ennen itseään.

Kun kaikki /etc/runlevels/bootin skriptit on suoritettu, init jatkaa ajamalla skriptejä joihin on linkit hakemistossa /etc/runlevels/default. Järjestys vastaa jälleen aakkostettua riippuvuustietojen muokkaamaa käynnistyssarjaa.

Kuinka init toimii?

Tietenkään init ei päätä kaikkea itsestään. Se käyttää asetustiedostoja ratkaistessaan mitä toimintoja tulee suorittaa. Asetustiedosto löytyy sijainnista /etc/inittab.

Jos muistelet mitä käynnistyssekvenssistä kerrottiin äsken, niin ensimmäisenähän init liitti kaikki tiedostojärjestelmät. Tämän määrää asetustiedoston /etc/inittab seuraavannäköinen rivi:

si::sysinit:/sbin/rc sysinit

Rivillä käsketään initiä ajamaan komento /sbin/rc sysinit järjestelmän alustamiseksi. Skripti /sbin/rc pitää pitkälti huolen alustuskuvioista, joten voisi sanoa ettei initille jää paljoakaan tehtävää -- sehän vain delegoi alustustoiminnot muille prosesseille.

Seuraavaksi init suoritti kaikki ne skriptit joihin oli symboliset linkit hakemistossa /etc/runlevels/boot. Tästä toiminnosta määrää rivi:

rc::bootwait:/sbin/rc boot

Taas kutsutaan rc-skriptiä tekemään tehtäviä. Huomaa, että rc:lle annettu parametri (boot) on sama kuin /etc/runlevels:in alihakemisto jota käytetään.

Seuraavaksi init etsii asetustiedostosta runlevelin joka ajetaan. Tästä kerrotaan /etc/inittabissa rivillä:

id:3:initdefault:

Tässä tapauksessa (kuten valtaosassa Gentoita yleensä) runlevelin tunnus on 3. Tämän tiedon avulla init voi tarkastaa mitä tarvitaan runlevel 3:n käynnistämiseksi:

l0:0:wait:/sbin/rc shutdown
l1:S1:wait:/sbin/rc single
l2:2:wait:/sbin/rc nonetwork
l3:3:wait:/sbin/rc default
l4:4:wait:/sbin/rc default
l5:5:wait:/sbin/rc default
l6:6:wait:/sbin/rc reboot

Kolmatta leveliä määrittävä rivi, jälleen kerran, käyttää rc-skriptiä palveluiden käynnistämiseen (tällä kertaa parametriksi tarjoillaan default). Jälleen huomaa että rc:n parametri on /etc/runlevelsin alihakemisto

rc:n lopetettua init päättää aktivoitavat virtuaalikonsolit ja niillä suoritettavat komennot:

c1:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty1 linux
c2:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty2 linux
c3:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty3 linux
c4:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty4 linux
c5:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty5 linux
c6:12345:respawn:/sbin/agetty 38400 tty6 linux

Mikä on runlevel?

Edellä huomattiin että init käyttää numeroita runlevelien tunnistamiseen. Runlevel on tila jota järjestelmä suorittaa, ja se sisältää joukon skriptejä (runlevel-skriptejä tai initskriptejä) jotka täytyy suorittaa tiloihin tullessa ja poistuttaessa.

Gentoossa on seitsemän runleveliä: kolme sisäiseen käyttöön ja neljä käyttäjän määriteltäviksi. Sisäiset ovat sysinit, shutdown sekä reboot ja ne toimivat kuten nimet antavat ymmärtää: käynnistävät järjestelmän, sammuttavat koneen ja uudelleenkäynnistävät.

Käyttäjän määrittelemät ovat ne, joihin liittyy /etc/runlevelsin alihakemistot: boot, default, nonetwork ja single. boot käynnistää kaikki järjestelmälle tarpeelliset palvelut joita muut runlevelitkin käyttävät. Jäljellä olevat kolme käynnistävät eri joukot palveluita: default liittyy päivittäiseen käyttöön, nonetwork verkottomaan ja single järjesetelmän korjailemiseen.

Initskriptien käsitteleminen

rc:n käynnistämiä skriptejä kustutaan initskripteiksi. Kaikki hakemiston /etc/init.d skriptit ymmärätävät parametreja start, stop, restart, pause, zap, status, ineed, iuse, needsme, usesme ja broken.

Palvelun käynnistämiseen, pysäyttämiseen ja uudelleenkäynnistämiseen käytetään parametreja start, stop ja restart vastaavasti:

# /etc/init.d/postfix start

Pysäyttääksesi vain yhden palvelun jättäen siitä riippuvat palvelut käyntiin käytät komentoa pause:

# /etc/init.d/postfix pause

Jos haluat nähdä missä tilassa jokin palvelu on (käynnissä, pysäytetty, pause, ...), käytä komentoa status:

# /etc/init.d/postfix status

Jos tila näyttää siltä että palvelu olisi käynnissä vaikka tiedät sen olevan poissa päältä, voit nollata tilatiedon pysähtyneeksi komennolla zap:

# /etc/init.d/postfix zap

Riippuvuuksia saa selville parametreillä iuse ja ineed. ineed kertoo toiminnalle välttämättömät riippuvuudet, iuse taas palvelut joita voi käyttää hyväksi, mutta jotka eivät ole välttämättömiä.

# /etc/init.d/postfix ineed

Samoin voidaan katsella mitkä palvelut tarvitsevat annettua palvelua (needsme) tai mitkä voivat käyttää sitä (useme):

# /etc/init.d/postfix needsme

Lopulta voidaan tarkstella mitkä tarpeelliset riippuvuudet puuttuvat:

# /etc/init.d/postfix broken

4.b. Rc-updaten käyttäminen

Mikä on rc-update?

Gentoon käynnistysjärjestelmä käyttää riippuvuuspuuta päättääkseen palvelujen käynnistysjärjestyksen. Tehtävä on hankala, joten käyttäjiltä on säästetty sen tekemisen vaivaa; tekemämme työkalut helpottavat runlevelien ja initskriptien ylläpitoa.

Komennolla rc-update voit lisätä ja poistaa initskriptejä runleveliltä. rc-update päivittää riippuvuuspuun automaattisesti komennolla depscan.sh.

Palveluiden lisäys ja poisto

Asennuksen aikaan olet jo lisännyt default-runlevelille joitain initskriptejä. Silloin defaultin merkitys ei kai ollut vielä selvä, mutta nyt varmaan tiedetään tarkemmin mitä se tekee. rc-updaten toiseksi komennoksi pitää antaa toiminnon nimi: add, del tai show.

Skriptin lisäyksessä ja poistossa rc-updatelle annetaan komennot add ja del, vastaavasti, ja perään skriptin nimi ja runlevelin nimi. Esimerkiksi:

# rc-update del postfix default

Komennolla rc-update -v show saadaan esiin listaus initskripteistä ja niihin liitetyistä runleveleistä:

# rc-update -v show

Komennolla rc-update show ilman -v:tä näkee päällä olevat initskriptit runleveleineen.

4.c. Palvelujen asettaminen

Mihin tarvitaan ylimääräisia asetuksia?

Initskriptit voivat olla kovinkin monimutkaisia. Siksi ei varmaankaan ole mielekästä ihmisten suoraan niitä editoida, se lisäisi virhealttiuttakin huomattavasti. On kuitenkin tärkeää että palvelun asetuksia voi muuttaa, esimerkiksi niille voi tarvita antaa lisäparametreja.

Toinen syy erillisiin asetustiedostoihin on initskriptien päivitettävyyden mahdollistaminen sotkematta käyttäjän asetuksia.

Hakemisto /etc/conf.d

Gentoossa palvelujen asetukset on helppo tehdä: jokaisella asetettavissa olevalla skriptillä on asetustiedosto hakemistossa /etc/conf.d. Esimerkiksi apache2:n initskripti (/etc/init.d/apache2) tottelee asetuksia tiedostossa /etc/conf.d/apache2, mikä sisältää Apache 2 -palvelimelle meneviä käynnistysasetuksia:

APACHE2_OPTS="-D PHP5"

Tällainen asetustiedosto sisältää vain ja ainoastaan muuttujia (aivan kuten /etc/make.conf), joten sitä on erittäin helppo säätää. Se myöskin mahdollistaa muuttujien toiminnan informatiivisen kommentoinnin.

4.d. Initskriptien kirjoittaminen

Onko se pakollista?

Skriptejä ei täydy kirjoittaa. Gentoo tarjoaa valmiiksi käyttöön jo skriptit kaikilla käytetyillä palveluille, joten omien kirjoittaminen ei useinkaan ole tarpeen. Kuitenkin, jos vaikkapa asensit palvelun Portagen ulkopuolelta saattaa olla tarpeellista luoda sille initskripti.

Älä käytä palvelujen omia initskriptejä jollei niitä ole erikseen kirjoitettu Gentoota varten; Gentoon initskriptit eivät ole yhteensopivia muiden jakeluiden initskriptien kanssa!

Sisällöt

Initskriptin perussisältö näyttää seuraavalta:

#!/sbin/runscript

depend() {
  (Tiedot riippuvuuksista)
}

start() {
  (Käynnistyskomennot)
}

stop() {
  (Sulkemiskomennot)
}

restart() {
  (Uudelleenkäynnistyskomennot)
}

Kaikissa initskripteissä pitää olla start()-funktio. Muut ovat vapaaehtoisia.

Riippuvuudet

Voidaan määritellä kahdentyyppisiä riippuvuuksia: use ja need. Kuten aiempana mainittiin, need on tiukempi vaatimus kuin use. Tällä riippuvuudella määritellään tarvittu palvelu tai virtuaalinen riippuvuus.

Virtuaalinen riippuvuus on sellainen jonka jokin palvelu täyttää, mutta sen täyttäviä palveluita on olemassa useampia. Initskripti voisi olla riippuvainen järjestelmälokista, mutta niitä on useita (metalogd, syslog-ng, sysklogd, ...). Koska ei ole mahdollista tarvita (need) jokaista niistä (eihän missään järjestelmässä kaikkia järjestelmälokeja ole käytössä), nämä palvelut varmasti tarjoavat (provide) sopivan virtuaalisen riippuvuuden.

Katsokaamme esimerkiksi postfixin riippuvuuksia.

depend() {
  need net
  use logger dns
  provide mta
}

Kuten näet, postfix:

• vaatii toimivan (virtuaalisen) net-riippuvuuden (jonka voi tarjota vaikkapa /etc/init.d/net.eth0)
• käyttää (virtuaalista) logger-riippuvuutta (jonka esimerkiksi /etc/init.d/syslog-ng tarjoaa)
• käyttää (virtuaalista) dns-riippuvuutta (jonka esimerkiksi /etc/init.d/named tarjoaa)
• tarjoaa (virtuaalisen) mta riippuvuuden (joka liittyy kaikkiin postipalvelimiin)

Järjestyksen määrittäminen

Joissain tapauksissa ei ole tarpeellista vaatia jotain palvelua, vaan saada vain se käynnistämään ennen (before) tai jälkeen (after) määrättyä palvelua, jos sellainen järjestelmästä löytyy (ja vain jos löytyy - kyseessä ei ole enää riippuvuus), ja jos se on samalla runlevelillä (ja vain jos runlevel on sama - muihin ei puututa). Nämä tiedot voidaan laittaa asetuksiin before ja after.

Esimerkkinä tarkastelemme Portmapin asetuksia:

depend() {
  need net
  before inetd
  before xinetd
}

Jokerimerkillä "*" valitaan kaikki samalla runlevelillä olevat toiminnot, tämän käyttö ei kuitenkaan ole suositeltavaa.

depend() {
  before *
}

Standardifunktiot

Seuraavaksi toiminnallisuuden depend() jälkeen täytyy määritellä start()-funktio. Se sisältää kaikki palvelun käynnistämiseen tarvittavat komennot. On järkevää kertoa käyttäjälle tapahtumista käskyillä ebegin ja eend:

Jos palvelun pitää kirjoittaa levylle, se tarvitsee localmountin. Jos palvelu kirjoittaa /var/runiin jotain, kuten pidin, se käynnistetään bootmiscin jälkeen:

depend() {
  need localmount
  after bootmisc
}

start() {
  ebegin "Palvelu käynnistyy"
  start-stop-daemon --start --quiet --exec /hakemisto/polku/palveluun
  eend $?
}

Valitsimet --exec ja --pidfile yleensä tarvitaan sekä startissa että stopissa. Jos palvelu ei kirjoita pidiään tiedostoon, valitsin --make-pidfile auttaa, mutta tämä kannattaa testata varmuuden varaksi. Muussa tapauksessa ei kannata käyttää pid-tiedostoja. start-stop-daemonille voi myös antaa valitsimen --quiet, mutta tämä ei ole suositeltavaa, ellei palvelu tulosta suurta määrää tietoja. --quiet-valitsimen käyttö haittaa vianetsintää, jos palvelu ei käynnisty.

Lisäesimerkkejä start()-funktion toteutuksista löytyy valmiista skripteistä hakemistossa /etc/init.d/.

Muut määriteltävät funktiot ovat stop() ja restart(). Näitä ei ole pakko määritellä! Init-järjestelmämme pystyy täyttämään nämä kohdat itsekin jos komentoa start-stop-daemon on käytetty.

Vaikka stop() ei ole pakollinen, tässä on esimerkki:

stop() {
  ebegin "Stopping my_service"
  start-stop-daemon --stop --exec /path/to/my_service \
    --pidfile /path/to/my_pidfile
  eend $?
}

Jos palvelu suorittaa muita skriptejä (vaikkapa bashia, pythonia tai perliä) ja skripti muuttaa nimeään (vaikkapa foo.py:stä fooksi), lisää valitsin --name start-stop-daemonille. Täsää kerrotaan nimi, joksi skripti muuttuu. Tässä esimerkissä palvelu käynnistyy foo.pynä ja muuttuu fooksi.

start() {
  ebegin "Starting my_script"
  start-stop-daemon --start --exec /path/to/my_script \
    --pidfile /path/to/my_pidfile --name foo
  eend $?
}

Start-stop-daemonilla on loistava ohje-sivu:

$ man start-stop-daemon

Gentoon initskriptit ovat syntaksiltaan lähinnä bashia (Bourne Again Shell), joten niissä voi käyttää bashmaisia rakenteita missä vain.

Mukailtujen asetusten lisäily

Jos tarvitset initskriptiin enemmän parametrejä kun mihin me olemme törmänneet, lisää nimi opts-muuttujaan ja tee nimeä vastaava funktio. Esimerkiksi tuki restartdelay-komennolle lisättäisiin seuraavasti:

opts="${opts} restartdelay"

restartdelay() {
  stop
  sleep 3    # Odota uudelleenkäynnistysta 3 sekuntia
  start
}

Palvelujen asetusmuuttujat

Hakemistossa /etc/conf.d sijaitsevien asetustietojen tukemiseen ei tarvita mitään muuta: kun initskripti käynnistyy nämä tiedostot sourcetetaan (eli niiden muuttujat tulevat käytettäviksi):

• /etc/conf.d/<initskriptisi>
• /etc/conf.d/basic
• /etc/rc.conf

Lisäksi jos initskripti tarjoaa virtuaalisen riippuvuuden (kuten netin), siihen liittyvä tiedostokin (kuten /etc/conf.d/net) sourcetetaan.

4.e. Runlevelin toiminnan muuttaminen

Kuka tällaisesta hyötyisi?

Useille kannettavien käyttäjille tuttu tilanne: kotona ollessa pitää saada käyntiin net.eth0 kun taas matkoilla ei (kun ei verkkoakaan ole saatavilla). Gentoossa runleveleitä voi muokata mielensä mukaan.

Esimerkiksi voisi luoda toisen käynnistyvän default-runlevelin, joka ajaisi erilaiset initskriptit. Sitten käynnistysaikaisesti voisi valit minkä runlevelin haluaa.

Softlevelin käyttö

Aloita tekemällä runlevel toista defaulttia varten. Esimerkkinä käytämme offlineä:

# mkdir /etc/runlevels/offline

Lisää tarvittavat initskriptit uusille runleveleille. Esimerkiksi yksityiskohtainen kopio nykyisestä defaultista ilman net.eth0:aa saadaan aikaan näin:

(Kopioi kaikki palvelut oletusrunleveliltä offlineen)
# cd /etc/runlevels/default
# for service in *; do rc-update add $service offline; done
(Poista tarpeettomat)
# rc-update del net.eth0 offline
(Katso offlinen aktiiviset palvelut)
# rc-update show offline
(Pätkä esimerkkitulostetta)
               acpid | offline
          domainname | offline
               local | offline
            net.eth0 |

Vakka net.eth0 ei ole offline-runlevelillä, udev yrittää käynnistää sen joka tapauksessa kun huomaa laitteen. Siksi on tarpeellista lisätä verkkolaitteet, joita ei käynnistetä (sekä muut asiat, joita ei käynnistä udeviltä) tiedostoon /etc/conf.d/rc seuraavasti:

RC_COLDPLUG="yes"
(Kirjoitetaan palvelut, joita ei käynnistetä)
RC_PLUG_SERVICES="!net.eth0"

Seuraavaksi editoidaan käynnistyslataimen asetustiedostoon kohta offline-runlevelille. Esimerkiksi tiedostoon /boot/grub/grub.conf:

title Gentoo Linux ilman verkkoa
  root (hd0,0)
  kernel (hd0,0)/kernel-2.4.25 root=/dev/hda3 softlevel=offline

Ja sitten kaikki olikin valmista. Jos nyt uudelleenkäynnistät järjestelmän ja valitset uuden valikkokohdan, offline-runlevel ajetaan defaultin asemesta.

Bootlevelin käyttö

bootleveliä käytetään täysin samoin kuin softleveliäkin. Ainoa ero on että tässä määriteltäisiin toinen boot-runlevel eikä toista defaulttia.

5. Ympäristömuuttujat

5.a. Ympäristömuuttujat

Mitä ne ovat?

Ympäristömuuttujat ovat nimettyjä olioita jotka sisältävät yhden tai useamman ohjelmiston käyttämää tietoa. Monet käyttäjistä (etenkin Linuxiin aiemmin tutustumattomat) pitävät näitä outoina ja hankalasti hallittavina, mutta ovat kuitenkin väärässä: ympäristömuuttujilla voi helposti ja kätevästi muuttaa ohjelman tai ohjelmien asetuksia.

Tärkeitä esimerkkejä

Seuraavassa taulukossa on muutamia Linux-järjestelmien muuttujia selityksineen. Esimerkkiarvot ovat taulukon alla.

Alla esimerkki näiden muuttujien arvoista.

PATH="/bin:/usr/bin:/usr/local/bin:/opt/bin:/usr/games/bin"
ROOTPATH="/sbin:/bin:/usr/sbin:/usr/bin:/usr/local/sbin:/usr/local/bin"
LDPATH="/lib:/usr/lib:/usr/local/lib:/usr/lib/gcc-lib/i686-pc-linux-gnu/3.2.3"
MANPATH="/usr/share/man:/usr/local/share/man"
INFODIR="/usr/share/info:/usr/local/share/info"
PAGER="/usr/bin/less"
EDITOR="/usr/bin/vim"
KDEDIRS="/usr"
CONFIG_PROTECT="/usr/X11R6/lib/X11/xkb /opt/tomcat/conf \
                /usr/kde/3.1/share/config /usr/share/texmf/tex/generic/config/ \
                /usr/share/texmf/tex/platex/config/ /usr/share/config"
CONFIG_PROTECT_MASK="/etc/gconf"

5.b. Muuttujien järjestelmänlaajuinen määrittäminen

Hakemisto /etc/env.d

Näiden muuttujien keskittämiseen Gentoossa on kehitetty hakemisto /etc/env.d. Tässä hakemistossa on joukko tiedostoja, kuten esimerkiksi 00basic, 05gcc jne., mitkä sisältävät muuttujia nimetyn sovelluksen käytettäväksi.

Esimerkiksi gcc:n asennuksessa ebuildi loi tiedoston 05gcc, joka sisältää seuraavat muuttujat:

PATH="/usr/i686-pc-linux-gnu/gcc-bin/3.2"
ROOTPATH="/usr/i686-pc-linux-gnu/gcc-bin/3.2"
MANPATH="/usr/share/gcc-data/i686-pc-linux-gnu/3.2/man"
INFOPATH="/usr/share/gcc-data/i686-pc-linux-gnu/3.2/info"
CC="gcc"
CXX="g++"
LDPATH="/usr/lib/gcc-lib/i686-pc-linux-gnu/3.2.3"

Muissa Linux-jakeluissa ympäristömuuttujia määritellään tiedostossa /etc/profile tai muissa paikoissa. Gentoossa taas muuttujien ylläpito on tehty käyttäjälle (ja Portagelle) helpoksi kun ei tarvitse kiinnittää huomiota kaikkiin mahdollisiin ympäristömuuttujia sisältäviin tiedostoihin.

Esimerkiksi gcc:n päivittäminen päivittää myös tiedoston /etc/env.d/05gcc ilman käyttäjän vuorovaikutusta.

Tästä on hyötyä Portagen lisäksi käyttäjälle. Toisinaan on tarve asettaa joitain järjestelmänlaajuisia muuttujia. Esimerkkinä käytämme http_proxyä, sitä varten luodaan uusi tiedosto (/etc/env.d/99local) johon sisällytetään määritelmä:

http_proxy="proxy.example.com:8080"

Kun käytetään samaa tiedostoa kaikille omille muuttujille, niitä voidaan kätevästi tarkastella ja muuttaa yhdessä näkymässä.

Skripti nimeltä env-update

Useat tiedostot hakemistossa /etc/env.d määrittelevät polkumuuttujan PATH. Siinä ei ole mitään virheellistä; komento etc-update yhdistää moninkertaiset määrittelyt ympäristömuuttujia päivittäessään, joten pakettien (ja käyttäjien) on helppo lisäillä omia muuttujiaan välittämättä siitä onko se jo määritetty muualla.

Yhdistely ei koska kaikkia muuttujia, vain seuraavia: KDEDIRS, PATH, LDPATH, MANPATH, INFODIR, INFOPATH, ROOTPATH, CONFIG_PROTECT, CONFIG_PROTECT_MASK, PRELINK_PATH ja PRELINK_PATH_MASK. Muista käytetään viimeiseksi mainittua (eli /etc/env.d:stä aakkosjärjestyksessä poimittuna viimeistä).

env-udpate yhdistää muuttujat hakemiston /etc/env.d tiedostonimien mukaan numerojärjestyksessä. Tiedostonimien on alettava kahdella numerolla.

         00basic        99kde-env       99local
     +-------------+----------------+-------------+
PATH="/bin:/usr/bin:/usr/kde/3.2/bin:/usr/local/bin"

Komento env-update luo kaikki ympäristömuuttujat tiedostoon /etc/profile.env (jonka /etc/profile puolestaan lataa). Se myös hakee tiedot muuttujasta LDPATH ja luo niistä tiedoston /etc/ld.so.conf, minkä jälkeen suoritetaan ldconfig dynaamisen linkittäjän tiedoston /etc/ld.so.cache luomiseksi.

Jos haluat nähdä env-updaten muutokset välittömästi, suorita seuraava komento ympäristön päivittämiseksi. Ne jotka asensivat Gentoon itse muistanevat tämän asennusohjeista:

# env-update && source /etc/profile

5.c. Paikallisten muuttujien määrittely

Käyttäjäkohtaiset

Joskus ympäristömuuttujia ei haluta määritellä järjestelmänlaajuisiksi. Esimerkiksi käyttäjä voisi lisätä hakemiston /home/kayttaja/bin ja nykyisen hakemiston polkumuuttujaan PATH, mutta tätä eivät varmaankaan muut käyttäjät halua omiin polkuihinsa. Paikallinen ympäristömuuttuja määritellään tiedostossa ~/.bashrc tai ~/.bash_profile:

(Ylimääräinen kaksoispiste lasketaan viittaukseksi aina nykyiseen
hakemistoon)
PATH="${PATH}:/home/my_user/bin:"

PATH-muuttuja päivittyy seuraavassa sisäänkirjautumisessa.

Istuntokohtaiset

Joskus tarvitaan vieläkin tarkempia määritelmiä. Esimerkiksi käyttäjä voisi haluta suorittaa komentoja luomastaan väliaikaishakemistosta muuttamatta tiedostoa ~/.bashrc niiksi hetkiksi kun väliaikaista hakemistoa käytetään.

Tällöin voidaan määrittää PATH nykyistä istuntoa varten komennolla export. Silloin PATH-muuttuja säilyttää arvonsa uloskirjautumiseen saakka.

# export PATH="${PATH}:/home/my_user/tmp/usr/bin"

C. Portagen käyttö

1. Tiedosto ja hakemistot

1.a. Portagen käyttämät tiedostot

Asetukset

Portagen oletusasetukset ovat tiedostossa /etc/make.globals. Katsellessasi sitä huomannet, että Portagen kaikki asetukset määrittellään muuttujina. Portagen käyttämät muuttujat eritellään myöhempänä merkityksineen.

Koska jotkin asetukset vaihtelevat arkkitehtuureittain, Portagessa on myös eräs oletusasetusto profiilissa, johon symbolinen linkki /etc/make.profile osoittaa. Portagen asetukset ovat tiedostoissa make.defaults profiilihakemiston ja yliprofiilien hakemistojen varrella. Profiileista lisää tuonnempana, silloin myös kerromme mikä hakemisto /etc/make.profile oikein on.

Jos aioit muuttaa asetuksia, älä koskaan muokkaa tiedostoja /etc/make.globals tai make.defaults. Tiedosto /etc/make.conf on oikeampi ratkaisu, ja sillä on myös korkeampi arvo päällekkäisten asetusten ratkonnassa. Samasta paikasta löytyy myös tiedosto /etc/make.conf.example, joka nimensä mukaisesti sisältää esimerkkejä. Portage ei itse käytä tätä tiedostoa; siinä on vain esimerkkejä luettavaksi.

Portagen asetuksia voi muuttaa myös saman nimisillä ympäristömuuttujilla, mutta tällaista tapaa ei suositella.

Profiilikohtainen tieto

Törmäsimme jo aiempana hakemistoon /etc/make.profile directory. Tarkkaanottaenhan tämä tosin ei ole hakemisto, vaan symbolinen linkki profiilihakemistoon, joka oletusarvoisesti on jossakin hakemistossa /usr/portage/profiles, mutta on toki mahdollista luoda myös oma profiili ja linkittää siihen. Portage käyttää tämän profiilin osoittamaa hakemistoa.

Profiilissa on arkkitehtuurikohtaista tietoa Portagelle. Tähän lukeutuvat luettelo paketeista, jotka kuuluvat profiilin ydinjärjesetelmään, luettelo paketeista, jotka eivät toimi tällä alustalla (tai ovat muutoin estettyjä), ja niin edelleen.

Ohjelmakohtaiset asetukset

Kun jonkin ohjelman asentamiseksi pitää muuttaa Portagen käytöstä, on parasta muokata hakemiston /etc/portage tiedostoja. Suositellaan erittäin vahvasti, että käytät hakemiston /etc/portage tiedostoja, etkä käytä ympäristömuuttujia asetusten ylikirjoittamisessa.

Hakemistoon /etc/portage voi tehdä ainakin seuraavia tiedostoja:

• package.maskiin luetellaan paketit, joita Portagen ei haluta asentavan ollenkaan
• package.unmaskiin luetellaan paketit, jotka Portagen halutaan asentavan, vaikka Gentoon kehittäjät ovat tämän tarkoituksellisesti estäneet
• package.keywords:iin luetellaan paketit, jotka Portegen halutaan asentavan, vaikka pakettia ei ole merkitty sopivaksi käytetylle alustalle tai järjestelmälle (vielä)
• package.use:iin luetellaan USE-asetukset pakettikohtaisesti, sikäli kun ne järjestelmänlaajuisista USE-asetuksista poikkeavat.

Lisää tietoa hakemistosta /etc/portage ja täysi ajantasainen luettelo sen tiedostomahdollisuuksista on Portagen man-sivuilla:

$ man portage

Portagen hakemistojen ja tiedostojen sijaintien muuttaminen

Edellisen kappaleen asetustiedostoja ei voida tallentaa muualle: Portage etsii niitä aina vain samoista paikoista. On kuitenkin olemassa muita hakemistoja ja sijainteja, joita Portage käyttää erinäisiin tarkoituksiin: buildaushakemisto, lähdekoodivarasto, ohjelmistohakemisto, ...

Kaikille näille on tunnetut oletussijainnit, mutta niitä voi mukauttaa maun mukaan asetustiedostossa /etc/make.conf. Loppukappale erittelee Portagen erityiset hakemistot, ja miten niiden sijaintia pystytään muuttamaan.

Tämä dokumentti ei ole kuitenkaan täysimittainen referenssi, jos haluat sellaista, katsele Portagen ja make.confin man-sivuja:

$ man portage
$ man make.conf

1.b. Tiedostojen säilytys

Portagepuu

Portagepuun oletushakemisto on /usr/portage. Tämän kertoo PORTDIR-muuttuja. Jos Portagepuuta siirretään muualle (muuttujaa muokkaamalla). pitää symbolinen linkki /etc/make.profile päivittää vastaavasti.

Jos PORTDIR-muttujaa muutetaan, seuraaviakin kannattanee tarkistaa, jotta ne varmasti ovat selvillä muutoksesta. Tämä johtuu Portagen muuttujien käsittelystä: PKGDIR, DISTDIR ja RPMDIR.

Esikäännetyt binäärit

Vaikkei Portagen esikäännettyjen binäärien tuki ole oletusarvoisesti päällä, se on toki saatavilla. Kun Portagea käsketään käyttämään esikäännettyjä paketteja, se etsii niitä hakemistosta /usr/portage/packages. Tätä voidaan muuttaa muuttujalla PKGDIR.

Lähdekoodit

Ohjelmien lähdekoodeja säilytetään hakemistossa /usr/portage/distfiles oletusarvoisesti. Tätä voidaan muuttaa muuttujalla DISTDIR.

Portagen tietokanta

Portage tallentaa järjestelmän tilan (asennetut paketit tiedostotietoineen jne.) tiedostoon /var/db/pkg. Älä muuta tätä tiedostoa käsin, sillä se saattaa sotkea Portagen!

Portagen välimuisti

Portage pitää välimuistinaan (tiedostojen muuttamisajat, näennäispaketit ja riippuvuudet jne.) tiedostoa /var/cache/edb. Tämä tiedosto on tosiaan vain väliaikainen: sen voi tyhjätä sen milloin vain kun portagen sovelluksia ei ole käynnissä.

1.c. Ohjelmistojen buildaus

Portagen väliaikaistiedostot

Portagen väliaikaistiedostoja säilytetään hakemistossa /var/tmp oletusarvoisesti. Tätä voidaan muuttaa muuttujalla PORTAGE_TMPDIR.

Jos muutat PORTAGE_TMPDIR-muuttujaa, saattaa pitää tarkistaa myös seuraavia, jotta ne huomaisivat PORTAGE_TMPDIRin muutoksen. Tämä johtuu tavasta, jolla Portage käsittelee muuttujia: BUILD_PREFIX.

Buildaus-hakemisto

Portage luo pakettikohtaiset build-hakemistot jokaiselle emergen asennuskomennolle hakemiston /var/tmp/portage alle. Tätä voidaan muuttaa muuttujalla BUILD_PREFIX.

Käytettävän tiedostojärjestelmä sijainti

Oletusarvoisesti Portage asentaa kaiken nykyiseen tiedostojärjestelmään (/). Tätä voidaan muuttaa muuttujalla ROOT, ja vain ympäristömuuttujana. Sen pääasiallinen tarkoitus on uusien otosten luominen.

1.d. Lokiominaisuudet

Ebuildien loggaus

Portage luo ebuild-kohtaisesti lokitiedostoja, mutta vain jos PORT_LOGDIR-muuttuja on asetettu siten, että se osoittaa paikkaan, johon Portage (portage-käyttäjätunnus) voi kirjoittaa. Oletusarvoisesti tämä muuttuja on tyhjä, eli kytketty pois päältä. Jos PORT_LOGDIRiä ei ole asetettu, lokeja ei tehdä ollenkaan. Kuitenkin elogilta tulevia tietoja saattaa olla saatavilla. Jos PORT_LOGDIR on olemassa ja, elogilta tulevat viestit tallennetaan myös kuten jäljempänä on kuvattu.

Portagessa on tehokas lokiominaisuus, jota kutsutaan elogiksi:

• PORTAGE_ELOG_CLASSES: Muuttuja määrittää mitä viestejä otetaan talteen. Mahdolliset arvot ovat välein eroteltuja yhdistelmiä luokista info, warn, error, log ja qa:
  • info: einfo-viestit
  • warn: ewarn-viestit
  • error: eerror-viestit
  • log: elog-viestit
  • qa: QA Notice -viestit
• PORTAGE_ELOG_SYSTEM: Muuttuja määrittää moduulit, joilla loki hoidetaan. Tyhjä arvo poistaa lokin käytöstä. Muut mahdolliset arvot ovat välilyönnein eroteltuja yhdistelmiä arvoista save, custom, syslog, mail, save_summary ja mail_summary. Ainakin yhtä pitää käyttää, että elog toimisi.
  • save: Tallentaa tiedostoja hakemistoon $PORT_LOGDIR/elog, tai hakemistoon /var/log/portage/elog jos $PORT_LOGDIR on asettamatta.
  • custom: Lähettää lokitiedot komennolle $PORTAGE_ELOG_COMMAND, jonka käytöstä lisää tuonnempana.
  • syslog: Lähettää lokidataa syslogille.
  • mail: Lähettää lokit viestien muodossa osoitteeseen $PORTAGE_ELOG_MAILURI, josta lisää tuonnempana. Tämä ominaisuus on uusi Portageissa >=portage-2.1.1.
  • save_summary: kuten save, mutta kerää kaikki viestit tiedostoon $PORT_LOGDIR/elog/summary.log, tai /var/log/portage/elog/summary.log, jos $PORT_LOGDIR ei ole määritelty.
  • mail_summary: kuten mail, mutta lähettää vain yhden viestin emergen lopuksi.
• PORTAGE_ELOG_COMMAND: Tätä käytetään jos custom on valittu lokiasetuksista. Tässä määritellään komento, joka osaa käsitellä lokiviestit. Komennolle voi antaa kaksi muuttujaa: ${PACKAGE} on paketin nimi ja ${LOGFILE} on absoluuttinen tiedostonimi. Esimerkiksi:
  • PORTAGE_ELOG_COMMAND="/hakemisto/lokijuttu -p '\${PACKAGE}' -f '\${LOGFILE}'"
• PORTAGE_ELOG_MAILURI: sisältää mail-asetuksen asetukset: osoitteen, käyttäjä, salasanan, palvelimen ja portin. Oletusasetus on root@localhost localhost.
• Esimerkiksi smtp-palvelin, jolla on käyttäjätunnus ja salasana eri portissa kuin oletuksessa 25:
  • PORTAGE_ELOG_MAILURI="user@some.domain username:password@smtp.some.domain:995"
• PORTAGE_ELOG_MAILFROM: sisältää käytetyn viestin lähettäjän eli From-otsakkeen tiedot. Oletusarvo on portage.
• PORTAGE_ELOG_MAILSUBJECT: sisältää käytetyn viestin aiheen eli Subject-otsakkeen tiedot. Tässä on mahdollista käyttää kahta muuttujaa: ${PACKAGE} on paketin nimi ja versio ja ${HOST} FQDN, jolta Portagea ajetaan. Esimerkkinä:
  • PORTAGE_ELOG_MAILSUBJECT="Paketti \${PACKAGE} päivitetty koneella \${HOST}"

2. Asetusten säätäminen muuttujilla

2.a. Portagen asetukset

Kuten aiemmin on huomattu, Portage voi säätää muuttujilla, jotka majailevat tiedostossa /etc/make.conf. Lisää tietoja näistä löytyy make.confin man-sivuilta:

$ man make.conf

2.b. Buildikohtaiset asetukset

Configuren ja kääntäjän asetukset

Kun Portage kääntää sovelluksia, seuraavia muuttujia välitetään kääntäjälle ja configure-skriptille:

• CFLAGS ja CXXFLAGS antavat valitsimia ja parametrejä C- ja C++-kääntäjille vastaavasti.
• CHOST antaa laitteistotiedot sovelluksen configure-skriptille.
• MAKEOPTS antaa valitsimia ja parametrejä make-ohjelmalle. Sitä tyypillisesti käytetään määrittelemään rinnakaiskääntämisprosessit. Lisää tietoa tästä ja muista mahdollisuuksista löytyy maken man-sivuilta.

USE-muuttujaa käytetään myös valitsemaan sekä configuren että käännösten valitsimia, mutta siitä kerrottiinkin jo edellisissä kappaleissa.

Asennusasetukset

Portagen asennettua uuden version jostakin ohjelmasta, se poistaa vanhentuneet tiedostot järjestelmästä. Ennen poistamista Portage antaa 5 sekunnin miettimisajan. Tämä 5 sekunnin aika määritellään muuttujassa CLEAN_DELAY.

Voit asettaa emergelle oletusasetuksia muuttujaan EMERGE_DEFAULT_OPTS. Hyviä valintoja ovat esim. --ask, --verbose tai --tree.

2.c. Asetustiedostojen suojaaminen

Portagen suojaukset

Portage ylikirjoittaa tiedostot uudemmilla versioilla ohjelman päivityksissä, ellei niitä ole suojattu sijainnin perusteella. Suojatut hakemistot määritellään CONFIG_PROTECT-muuttujassa, ja niiksi valitaan tyypillisesti asetustiedostojen sijainteja. Hakemistolistauksen hakemistot erotellaan toisistaan välilyönnein.

Jos Portage joutuisi ylikiroittamaan tiedoston tällaisesta hakemistosta, uusi versio uudelleennimetään ja käyttäjää tiedotetaan (oletetun) asetustiedoston muutoksesta.

Tämänhetkisen CONFIG_PROTECT-arvon saa emerge --infon tulosteesta:

$ emerge --info | grep 'CONFIG_PROTECT='

Lisää tietoa Portage asetustiedostosuojauksesta on saatavilla ohjesivulla man emerge osassa CONFIGURATION FILES:

$ man emerge

Hakemistojen poisjättäminen suojauksesta

Suojattujen hakemistojen alihakemistoja voi poistaa suojauksen alta muuttujan CONFIG_PROTECT_MASK avulla.

2.d. Tiedostojen latausasetukset

Palvelinten sijainnit

Kun tarvittavaa dataa ei ole paikallisella koneella, Portage hakee sitä oletusarvoisesti Internetistä. Palvelinten sijainnit erilaisten asioiden hakemiseksi määritellään seuraavilla muuttujilla:

• GENTOO_MIRRORS luetteloi palvelimet, joilta lähdekoodit voi hakea (ns. distfilesit)
• PORTAGE_BINHOST kertoo palvelimen, jolta tälle järjestelmälle sopivat esikäännetyt paketit voi hakea.

Kolmas asetus liittyy portagepuun päivityksen rsync-palvelimeen:

• SYNC kertoo palvelimen, jolta Portage hakee portagepuunsa.

GENTOO_MIRRORS- ja SYNC-muuttujat voi asettaa automaattisesti mirrorselect-sovelluksella. Aluksi pitää tietenkin asentaa se komentalla emerge mirrrorselect. Mirrorselectin sisäänrakenettu ohjetoiminto kertoo lisätietoja:

# mirrorselect --help

Jos käyttöympäristösi tarvitsee välipalvelinta, pitää määritellä HTTP_PROXY-, FTP_PROXY- ja RSYNC_PROXY-muuttujat tämän mukaisiksi.

Tiedostojen hakukomento

Oletusarvoisesti Portage käyttää wget-sovellusta lähdekoodien hakemiseen verkosta. Tämän voi vaihtaa FETCHCOMMAND-muuttujalla.

Portage osaa jatkaa keskeytynyttä tiedostonhakua. Oletuksena tähänkin käytetään wgetiä, mutta tätä voi muuttaa RESUMECOMMAND-muuttujalla.

Varmista, että FETCHCOMMAND- ja RESUMECOMMAND-ohjelmat tallentavat lataukset oikeaan paikkaan. Muuttujuen sisällä tulee käyttää ilmauksia \${URI} ja \${DISTDIR} osoittamaan haettavan tiedoston verkko-osoitteeseen ja tallennuspaikkaan vastaavasti.

Tiedostojen hakukomennot väi määritellä myös yhteyskäytännöittäin (protokollittain), muuttujat ovat tällöin muotoa FETCHCOMMAND_HTTP, FETCHCOMMAND_FTP, RESUMECOMMAND_HTTP, RESUMECOMMAND_FTP, ja niin pois päin.

Rsync-asetukset

Portagen käyttämää rsync-komentoa ei voi muokata, mutta sille voi antaa joitain parametreja:

• PORTAGE_RSYNC_OPTS sisältää oletusasetukset. Näitä ei pidä muuttaa, jollei tiedä mitä niiden tarkalleen pitää tehdä. Joitakin aivan välttämättömiä rsync-asetuksia käytetään vaikka PORTAGE_RSYNC_OPTS jätettäisiin tyhjäksi.
• PORTAGE_RSYNC_EXTRA_OPTSiin lisätään käyttäjän asetuksia rsyncille:
  • --timeout=<luku>: määritä aikakatkaisun odotusaika sekunneissa. Oletusarvona on 180, mutta hitaan yhteyden tai tietokoneen kanssa saattaa kannattaa käyttää 300:aa tai suurempaa
  • --exclude-from=/etc/portage/rsync_excludes: määritä tiedosto, jossa on tiedostot, joita ei päivitetä. Tässä tapauksessa käytettäisiin tiedostoa /etc/portage/rsync_excludes. Lue lisää aiheesta Portagen puun mukauttaminen -kappaleesta.
  • --quiet: vähennä tulosteita
  • --verbose: tulosta kaikki tiedostot
  • --progress: näytä edistymispalkki joka tiedostolle
• PORTAGE_RSYNC_RETRIES sisältää montako kertaa rsync yrittää päästä SYNCin määrittelemälle peilille ennen lopettamista. Oletusarvo on 3.

Lisätietoja ohjesivulta man rsync.

2.e. Gentoon asetukset

Ohjelmistohaarojen valinta

Oletusversiohaaraa voi vaihtaa muuttujalla ACCEPT_KEYWORDS. Sen oletusarvona on arkkitehtuurin stabiili haara. Lisätietoa eri haaroista on käsikirjan seuraavassa kappaleessa.

Portagen ominaisuudet

Portagen eri ominaisuuksia muutellaan FEATURES-muuttujalla. Näistä ominaisuuksista on kerrottu jo edellisissä kappaleissa, kuten kappaleessa Portagen ominaisuudet.

2.f. Portagen käyttäytyminen

Järjestelmäresurssien hallinta

PORTAGE_NICENESS-muuttujalla voi säätää Portage-prosessien niin kutsuttua nice-arvoa. PORTAGE_NICENSS-muuttujan arvo ynnätään nykyiseen nice-arvoon.

Lisätietoa nice-arvosta löytyy nicen man-sivulta:

$ man nice

Ulkoasun säätäminen

NOCOLOR-muuttuja, joka on oletuksena "false" (epätosi), kertoo, josko Portagen pitäisi olla käyttämättä värejä tulosteissa vai ei. Värit saa pois päältä arvolla "true".

3. Ohjelmistohaarojen sekoittaminen

3.a. Yhdessä versiohaarassa pysyminen

Stabiili haara

ACCEPT_KEYWORDS-muuttuja kertoo, mitä ohjelmistohaaraa käytetään. Sen oletusarvona on järjestelmän arkkitehtuurin stabiili haara, kuten x86.

Stabiili haara on suositeltavin ratkaisu, kuitenkin, jollei vähän epävakaampi järjestelmä haittaa, ja haluat auttaa Gentoon kehittämisessä lähettämällä virheistä tiedon vianhallintajärjestelmään http://bugs.gentoo.org, jatka lukemista.

Testaushaara

Jos haluat välttämättä käyttää kaikkein tuoreimpia saatavilla olevia versioita, voit koettaa testaushaaraa. Portagen saa käyttämään testaushaaran ohjelmaversioita lisäämällä merkin ~ arkkitehtuurimäärittelyn eteen.

Testaushaara on, kuten voisi arvata, testaamista varten. Paketit ovat testauksessa silloin, kun ylläpitäjä on nähnyt ne toimiviksi, muttei ole vielä testannut täysin. Tällaisista paketeista löytynee bugeja, jotka ilmoitetaan englanniksi bugzillaan.

Muista kuitenkin, että tässä haarassa voi olla vakausongelmia, virheellisiä paketteja (rikkinäisillä ja puutteellisilla riippuvuustiedoilla), paljon päivittelyä, ja rikkinäisiä paketteja. Jollet tiedä miten Gentoo toimii tai osaa ratkoa ongelmia kannattaa käyttää vakaata haaraa.

Esimerkiksi x86-arkkitehtuurilla muokattaisiin tiedostoa /etc/make.conf seuraavasti:

ACCEPT_KEYWORDS="~x86"

Jos tämän jälkeen ryhdyt päivittämään järjestelmääsi, huomannet, että paljon paketteja tulee päivittymään. Pidä kuitenkin mielessä, että kun järjestelmä on kerran päivitetty testaushaaraan, takaisin stabiiliin haaraan on huomattavan vaikeaa päästä (ellei käytä varmuuskopio-otosta vaikkapa).

3.b. Molempien haarojen rinnakkaiskäyttö

Package.keywords

Portage on mahdollista asettaa käyttämään stabiilia haaraa valtaosalle paketeista, mutta testaushaaraa joillekin harvoille valituille. Tämä toteutetaan lisäämällä paketin kategoria ja nimi tiedostoon /etc/portage/package.keywords. Asetustiedostoja on myös mahdollista luoda useampia vapaasti nimettyinä hakemiston /etc/portage/package.keywords/ alle. Esimerkiksi gnumericin testausversion saa käyttöön tällaisella rivillä:

app-office/gnumeric ~x86

Yksittäisen ohjelmaversion testaus

Tarvittaessa on myös mahdollista käyttää stabiilissa ympäristössä vain jotain tiettyä testausversiota jostain paketista, mutta ei sen päivitettyjä testausversioita. Tämä toteutetaan lisäämällä versionumerointi tiedostoon tai hakemistoon package.keywords. Tällaisissa tapauksissa on pakko käyttää operaattoria = ohjelmiston edessä. Käytettävissä ovat myös operaattorit <=, <, > tai >= vastaaville versiojoukoille.

Joka tapauksessa, jos versionumerointi lisätään, silloin on pakko käyttää jotain operaattorimerkinnöistä. Jos versionumerointia ei käytetä, silloin ei myöskään operaattoreita saa käyttää.

Seuraavalla esimerkillä tiedostossa package.keywords Portage hyväksyy vain tämän version testausversion.

=app-office/gnumeric-1.2.13 ~x86

3.c. Peitettyjen pakettien käyttäminen

Package.unmask

Näiden tiedostojen käyttöä ei tueta erityisesti. Niiden käytössä tulee olla varovainen, ja huomata, ettei moniin niistä johtuviin apupyyntöihin tulla vastaamaan tukikanavilla.

Jos haluat käyttää Gentoon kehittäjien peittämää pakettia välittämättä syystä, joka mainitaan tiedostossa package.mask (hakemistossa /usr/portage/profiles/ oletusarvoisesti), lisää täsmälleen siitä tiedostosta löytyvä rivi tiedostoon /etc/portage/package.unmask (tai johonkin vapaasti nimettyyn tiedostoon hakemistossa /etc/portage/package.unmask/).

Esimerkiksi, jos =net-mail/hotwayd-0.8 olisi peitetty, se poistettaisiin lisäämällä tiedostoon tai hakemistoon package.unmask rivi:

=net-mail/hotwayd-0.8

Package.mask

Jos haluat estää Portagea asentamasta jotain pakettia, tai sen jotain versioita, peitä se lisäämällä sopiva rivi tiedostoon /etc/portage/package.mask (tai vapaasti nimettyyn tiedostoon hakemistossa /etc/portage/package.mask/).

Jos et vaikkapa halua versiota 2.6.8.1 uudempia kernelin lähdekoodeja vanilla-sources-paketista, voit lisätä tiedostoon tai hakemistoon package.mask seuraavan rivin:

>sys-kernel/vanilla-sources-2.6.8.1

4. Muut Portagen työkalut

4.a. Etc-update

Etc-updatella yhdistellään asetustiedostoja muotoa ._cfg0000_<nimi>. Se mahdollistaa vuorovaikutteisen vanhan ja uuden tiedoston yhdistelyn ja osaa myös automaattisesti yhdistellä triviaalit muutokset. ._cfg0000_<nimi>-tiedostot ovat Portagen CONFIG_PROTECTilla suojattujen asetustiedostojen päivityksiä.

Komennon etc-update käyttäminen on yksinkertaista:

# etc-update

Kun yksiknkertaisimmat päivitykset on yhdistelty, etc-update tarjoaa listan tiedostoista, joihin on merkitseviä päivityksiä. Listan lopussa on ohje mahdollisista toiminnoista:

Please select a file to edit by entering the corresponding number.
              (-1 to exit) (-3 to auto merge all remaining files)
                           (-5 to auto-merge AND not use 'mv -i'):

Komennolla -1, etc-update lopettaa tekemättä enää muutoksia. Komennolla -3 tai -5 kaikki listatut tiedostot päivitetään. On tärkeää, että poimit listasta pois ensin ne, jotka eivät saa päivittyä. Tämä onnistuu antamalla tiedoston listausnumero, joka tulostetaan sen tiedostonimen vasemmalle puolelle.

Esimerkissä käsittelemmäe tiedostoa /etc/pear.conf:

Beginning of differences between /etc/pear.conf and /etc/._cfg0000_pear.conf
[...]
End of differences between /etc/pear.conf and /etc/._cfg0000_pear.conf
1) Replace original with update
2) Delete update, keeping original as is
3) Interactively merge original with update
4) Show differences again

Etc-update näyttää muutokset kahden tiedoston välillä. Jos ne näyttävät järkeviltä ja voi yhdistää sellaisenaan, paina 1. Jos päivitykset ovat turhia tai haitallisia, paina 2. Jos haluat valikoida muutoksia vuorovaikutteisesti, paina 3.

Vuorovaikutteisen yhdistelyn läpikäyntiä ei ole järkevää opastaa tässä. Täydellisyyden vuoksi ohessa on lista mahdollisista komennoista, joita voi yhdistellessään käyttää. Yhdistelytila näyttää koko ajan kahta riviä, alkuperäistä ja uutta, ja pyytää valitsemaan jotain seuraavista:

ed:     Edit then use both versions, each decorated with a header.
eb:     Edit then use both versions.
el:     Edit then use the left version.
er:     Edit then use the right version.
e:      Edit a new version.
l:      Use the left version.
r:      Use the right version.
s:      Silently include common lines.
v:      Verbosely include common lines.
q:      Quit.

Kun tärkeät asetustiedostot on päivitetty, voidaan loput päivittää automaattisesti. Etc-update lopettaa kun se ei enää löydä päivitettävää.

4.b. Dispatch-conf

Dispatch-confilla voi yhdistellä asetustiedostojen päivitykset ja pitää kirjaa kaikista muutoksista. Se osaa säilyttää muutokset asetustiedostoon pätseinä tai käyttää RCS-muutoksenhallintajärjestelmää.

Kuten etc-updatellakin, dispatch-confilla voi asentaa päivitykset sellaisenaan, pitää vanhan tiedoston, muokata nykyistä tai yhdistellä tiedostoja vuorovaikutteisesti. Sen lisäksi dispatch-confissa on joitain lisäominaisuuksia:

• asetustiedostojen automaattinen kommentointimuutosten päivittäminen
• asetustiedostojen automaattinen tyhjemuutosten päivittäminen.

Muista muokata asetustiedostoa /etc/dispatch-conf.conf ensin ja päivittää archive-dir-muuttujan arvo.

Lisätietoja läytyy dispatch-confin man-sivulta:

$ man dispatch-conf

4.c. Quickpkg

Quickpkg:llä voi luoda arkistoja asennetuista paketeista. Näitä voi sitten käyttää esikäännettyinä paketteina. Quickpg:tä on helppo käyttää: parametreiksi annetaan vain ohjelmien nimet.

Näin paketoitaisiin curl, arts ja procps:

# quickpkg curl arts procps

Esikäännetyt paketit tallennetaan hakemistoon $PKGDIR/All. Näihin osoittavat symboliset linkit ovat hakemistoissa nimeltä $PKGDIR/<kategoria>.

5. Portagepuun mukauttaminen ja ohitus

5.a. Portagepuun osajoukon käyttäminen

Pakettien ja kategorioiden poisjättö

Paketteja ja kategorioita voi päivittää valikoivasti. Tämä onnistuu pyytämällä rsynciä ohittamaan paketit ja kategoriat emerge --sync -komennossa.

Tiedoston /etc/make.confissa valitsimella --exclude-from määritellään muuttuja RSYNC_EXCLUDEFROM, joka osoittaa tiedostoon, jossa on ohitettavat tiedostot ja hakemistot merkittynä.

PORTAGE_RSYNC_EXTRA_OPTS="--exclude-from=/etc/portage/rsync_excludes"

games-*/*

Huomaa kuitenkin, että tämän käyttäminen saattaa johtaa riippuvuusongelmiin, jos käytetyt paketit tarvitsevat poisjätettyjä.

5.b. Epävirallisen ebuildin käyttäminen

Oman ohjelmistohakemiston antaminen Portagelle

Portage voi käyttää ebuildeja myös virallisen Portagepuun ulkopuolelta. Tätä varten tehdään uusi hakemisto (esimerkiksi /usr/local/portage), jossa muita ebuildeja säilytetään. Hakemiston sisältörakenne on sama kuin Portagepuunkin.

Lisäksi pitää määritellä muuttuja PORTDIR_OVERLAY tiedostossa /etc/make.conf osoittamaan äsken luotuun hakemistoon. Nyt Portage ottaa myös tämän hakemiston ebuildit huomioon, muttei ylikirjoita tai sotke tätä hakemistoa emerge --syncin aikana.

Useiden ohjelmistohakemistojen käyttö

Paketissa app-portage/gentoolkit-dev on tehokäyttäjille ohjelma nimeltä gensync, jonka avulla voi pitää useita ohjelmistohakemistoja ajan tasalla. Tämä helpottaa epävirallisten pakettine testaamista useista lähteistä.

Gensyncillä voi päivittää kaikki ohjelmistohakemistot kerralla, tai vaikka vain osan niistä. Jokaista hakemistoa kohden pitää olla .syncsource-tiedosto /etc/gensync/-hakemistossa. Tiedosto sisältää ohjelmistohakemiston osoitteen, nimen, tunnisteen jne.

Esimerkiksi kahta lisäohjelmistohakemistoa nimeltä java (java-kehitysversioille) ja entapps (yrityksen sisäisille ohjelmistoille) voisi hallita seuraavalla komennolla:

# gensync java entapps

5.c. Portagen ulkopuoliset ohjelmistot

Portagen käyttö muun ohjelmiston kanssa

Joskus saattaa tarvita säätää, asentaa ja ylläpitää ohjelmistoja ilman Portagen apua, vaikka Portagessa olisikin näiden ohjelmien versioita. Tyypillisiä tapauksia ovat kernelin lähdekoodit ja nvidian ajurit. Portagen voi säätää niin, että se tietää paketin olemassaolosta, vaikkei ole itse sitä asentanut. Tätä toimintoa sanotaan paketin injektioksi ja toteutetaan asetustiedostolla /etc/portage/profile/package.provided.

Esimerkiksi, jos haluat kertoa Portagelle itse noudetusta gentoo-sources-2.6.11.6-ytimestä, lisää tiedostoon /etc/portage/profile/package.provided rivi:

sys-kernel/gentoo-sources-2.6.11.6

D. Gentoon verkkoasetukset

1. Aloittaminen

1.a. Aluksi

Verkkokortin asetukset aloitetaan kertomalla Gentoon RC-järjestelmälle siitä. Tämä hoituu luomalla linkki net.eth0 osoittamaan net.lo:hon hakemistossa /etc/init.d.

# cd /etc/init.d
# ln -s net.lo net.eth0

Gentoon RC-järjestelmä tunnistaa tästä rajapinnan. Lisäksi pitää kertoa rajapinnan asetukset. Verkkorajapinnat asetetaan tiedostossa /etc/conf.d/net. Alla on esimerkki DHCP:stä ja kiinteästä osoitteesta.

# DHCP:lle
config_eth0="dhcp"

# Kiinteä IP CIDR-merkinnöin
config_eth0="192.168.0.7/24"
routes_eth0="default via 192.168.0.1"

# Kiinteä IP verkon peitteellä merkittynä
config_eth0="192.168.0.7 netmask 255.255.255.0"
routes_eth0="default gw 192.168.0.1"

Kun rajapinta on asetettu, sen voi käynnistää tai sammuttaa seuraavin komennoin:

# /etc/init.d/net.eth0 start
# /etc/init.d/net.eth0 stop

Nyt kun verkko käynnistyy ja sammuu kunnollisesti, sen voi lisätä vaikkapa järjestelmän käynnistykseen automaattiseksi. Toinen rc-komento käynnistää kaikki nykyisen runlevelin palvelut, jotka eivät vielä ole käynnissä:

# rc-update add net.eth0 default
# rc

2. Erikoisasetukset

2.a. Erikoisasetukset

Asetus config_eth0 määrittelee keskeisen osan rajapinnan asetuksista. Se on korkean tason määritys rajapinnalle eth0. Jokainen komento siinä suoritetaan järjestyksessä. Rajapinnan katsotaan olevan pystyssä, jos yksikin kommenoista on onnistunut.

Tässä luettelo komentovaihtoehdoista.

Jos komento epäonnistuu, on mahdollista määritellä varakomento. Varakomentojen rakenne vastaa täsmälleen configin rakennetta.

Näitä komentoja voi ketjuttaa yhteen, tässä on esimerkiksi joitain käytettyjä asetuksia:

# IPv4-osoitteiden lisäys
config_eth0=(
    "192.168.0.2/24"
    "192.168.0.3/24"
    "192.168.0.4/24"
)

# IPv4-osoitteen ja IPv6-osoitteiden lisäys
config_eth0=(
    "192.168.0.2/24"
    "4321:0:1:2:3:4:567:89ab"
    "4321:0:1:2:3:4:567:89ac"
)

# Pidetään ytimen antama osoite kunnes se lakkaa toimimasta,
# Tämän jälkeen haetaan DHCP:llä. Jos DHCP ei onnistu haetaan sopiva
# kiinteä osoite APIPAlla
config_eth0=(
    "noop"
    "dhcp"
)
fallback_eth0=(
    "null"
    "apipa"
)

2.b. Verkkoriippuvuudet

Initskriptit /etc/init.d:ssä voivat riippua tietyistä verkkorajapinnoista tai vain netistä. Kaikki rajapinnat ovat Gentoon initissä mitä net-asetus määrittää.

Jos tiedostossa /etc/rc.conf asetus rc_depend_strict="YES" on päällä, kaikki verkkorajapinnat pitää käynnistää ennen kuin riippuvuusasetus net täyttyy. Jos rajapinnat net.eth0 ja net.eth1 ovat molemmat olemassa ja initskripti riippuu netistä, molempien pitää olla ylhäällä.

Jos asetus on rc_depend_strict="NO", riippuvuus net täyttyy heti, kun ainakin yksi verkkorajapinta on ylhäällä.

Mutta jos net.br0 riippuu net.eth0:sta ja net.eth1:stä? Net.eth1 saattaa olla langaton tai ppp-yhteys, joka pitää asettaa ennen siltausta. Tätä ei voi tehdä /etc/init.d/net.br0:lla, koska se on vain linkki net.lo:hon.

Ratkaisuna voi käyttää rc_need-asetusta /etc/conf.d/netissä.

rc_need_br0="net.eth0 net.eth1"

Tarkemmat selitykset riippuvuuksista löytyvät, Käsikirjan initskriptiosiosta. Lisätiedot rc.conf-asetuksista löytyvät tiedostosta itsestään.

2.c. Muuttujien nimet ja arvot

Muuttujien nimet ovat dynaamisia. Ne vastaavat yleensä rakennetta muuttuja_${rajapinta|mac|essid|apmac}. Esimerkiksi dhcpcd_eth0 on rajapinnan eth0 dhcpcd-asetusmuuttuja ja dhcpcd_essid on minkä tahansa essid:tä käyttävän rajapinnan dhcpcd-asetukset.

Kuitenkaan ei ole olemassa mitään sääntöä, että rajapintanimien pitäisi olla muotoa ethN. Esimerkiksi monet langattomat rajapinnat ovat wlanN tai raN ethN:n lisäksi. Käyttäjien rajapinnatu kuten sillat ovat myös usein vapaasti nimettyjä. Lisäksi langattomien AP-nimet voivat sisältää muitakin kuin aakkosia ja numeroita, tämä on tärkeää huomata, koska on mahdollista asettaa ESSID-kohtaisia verkkoasetuksia.

Huonona puolena Gentoo käyttää bashin muuttujia verkkoasetuksiin, ja bash ei voi käyttää muita kuin englantilaisia aakkosia ja numeroita. Tämän ohittamiseksi kaikki muut kirjaimet pitää muuttaa alaviivoiksi _.

Toinen haittapuoli bashissa on, että muuttujien arvoissa olevia merkintöjä pitää joskus merkitä escape-merkinnöin. Tähän tarkoitukseen käytetään takakenoviivaa \. Merkit " ' ja \ pitää merkitä aina escape-merkinnöillä.

" ' \

Esimerkiksi jos käytämme ESSID:tä joka sisältää erikoismerkkejä:

My "\ NET

(Toimii, paitsi domainnimi on virheellinen)
dns_domain_My____NET="My \"\\ NET"

(Ylläoleva asettaa domainiksi My \" NET kun langattomalla
yhdistetään AP:hen jonka ESSID on My \" NET)

3. Modulaariset verkkoasetukset

3.a. Verkkomoduulit

Nykyisissä verkkoskripteissä on tuet eri moduuleille, joten siihen voi lisätä helposti uusia rajapintatyyppejä ilman että vanhoja tarvitsee päivittää.

Moduulit latautuvat automaattisesti jos niiden tarvitsemat paketit on asennettu. Kun moduulia, jonka tarvitsemat paketit eivät ole asenettu, yritetään käyttää, tulostuu näytölle virheilmoitus, jossa kerrotaan, mikä paketti pitää asentaa. Moduuliasetuksia ei yleensä tarvitse käyttää muutoin, kun jos on asennettu kaksi saman toiminnon tarjoavaa pakettia ja niistä pitää valita sopivampi.

# iproute2 ennen ipconfigia
modules="iproute2"

# Myös rajapinnoille voi valita moduuleja
# tässä valitaan udhcpc ennen dhcpcd:tä
modules_eth0=( "udhcpc" )

# Moduulien käytön voi myös kieltää. Esimerkiksi jos käyttää
# muuta korviketta tai linux-wlan-ng:tä asetusten tekoon ja haluaa kuitenkin
# asettaa asetustiedostoon ESSID:t ja muut tiedot.
modules="!iwconfig"

3.b. Rajapintakäsittelimet

Tarjolla on kaksi rajapintojen käsittelijää: ifconfig ja iproute2. Toinen näistä pitää valita että mitään saa asetetuksi ylipäätään.

Ifconfig on Gentoon oletusarvo ja se sisältyy profiiliin. Iproute2 on tehokkaampi ja mukautuvampi, muttei ole oletusasennuksissa mukana.

# emerge sys-apps/iproute2

# Iproute2 valitaan suositummaksi jos molemmat on asennettu
modules="iproute2"

Koska ifconfig ja iproute2 tekevät käytännössä samoja juttuja, niiden asetukset toimivat molemmilla samoin. Esimerkiksi seuraavat ratkaisut toimivat käytetystä paketista riippumatta.

config_eth0="192.168.0.2/24"
config_eth0="192.168.0.2 netmask 255.255.255.0"

# Myös broadcastin voi määritellä
config_eth0="192.168.0.2/24 brd 192.168.0.255"
config_eth0="192.168.0.2 netmask 255.255.255.0 broadcast 192.168.0.255"

3.c. DHCP

DHCP:llä haetaan verkon asetustiedot (IP, DNS-palvelimet, Gateway jne.) automaattisesti DHCP-palvelimelta. Jos verkossa on DHCP-plavelin, koneiden tarvitsee vain käyttää DHCP:tä ja verkon asetukset toimivat itsestään. Muut laitteet, kuten langattomat verkot ja PPP pitää tietenkin asettaa tarvitessa ennen DHCP:tä.

DHCP löytyy paketeista dhcpcd, dhclient tai pump. Jokainen DHCP-moduuli sisältää hyviä ja huonoja puolia:

Jos käytössä on useampia DHCP-ohjelmia, pitää niistä määritellä jokin suosituimmaksi, oletusarvona on muutoin dhcpcd.

Lisäkomentoja moduulikohtaisesti saa muuttujaan moduuli_eth0. Esimerkiksi dhcpcd:lle dhcpcd_eth0="...".

Yleisesti toimiva DHCP-asetuksiakin on olemassa, ne asetetaan muuttujaan dhcp_eth0. Näistä yksikään ei oletusarvoisesti ole päällä:

• release — vapauttaa IP-osoitteen
• nodns — ei ylikirjoita /etc/resolv.confia
• nontp — ei ylikirjoita /etc/ntp.confia
• nonis — ei ylikirjoita /etc/yp.confia

# Jos useampia dhcp-moduuleja on asennettu
modules="dhcpcd"

config_eth0="dhcp"
dhcpcd_eth0="-t 10" # Aikakatkaisu 10 sekuntia
dhcp_eth0="release nodns nontp nonis" # Vain osoitteenhaku

5.d. ADSL ja PPPoE tai PPPoA

Ensin asennetaan ADLS-ohjelmat.

# emerge net-dialup/ppp

PPP- ja eth0-skriptit pitää luoda:

# ln -s /etc/init.d/net.lo /etc/init.d/net.ppp0
# ln -s /etc/init.d/net.lo /etc/init.d/net.eth0

Aseta rc_depend_strict="YES" tiedostoon /etc/rc.conf.

Seuraavaksi asetetaan tiedosto /etc/conf.d/net.

config_eth0=null (Aseta ethernet-rajapinta)
config_ppp0="ppp"
link_ppp0="eth0" (Aseta ethernet-rajapinta)
plugins_ppp0="pppoe"
username_ppp0='user'
password_ppp0='password'
pppd_ppp0="
       noauth
       defaultroute
       usepeerdns
       holdoff 3
       child-timeout 60
       lcp-echo-interval 15
       lcp-echo-failure 3
       noaccomp noccp nobsdcomp nodeflate nopcomp novj novjccomp
"


rc_need_ppp="net.eth0"

Käyttäjänimi ja salasana voidaan asettaa myös tiedostoon /etc/ppp/pap-secrets.

# *-merkki on tärkeä!
"username"	*	"password"

Jos PPPoE:ta käytetään USB-modeemilla, pitää asentaa br2684ctl. Lue myös asennusohjeet tiedostosta /usr/portage/net-dialup/speedtouch-usb/files/README.

3.e. APIPA

APIPA (Automatic Private IP Adressing) toimii hakemalla vapaata osoitetta alueelta 169.254.0.0—169.254.255.255. Jos jostain osoitteesta ei vastata niin se otetaan käyttöön.

Tämä on lähinnä hyödyllinen LANeilla kun DHCP-palvelinta eikä suoraa Internet-yhteyttä ole käytössä, ja kaikki käyttävät APIPAa.

APIPA-tuen saa paketista net-misc/iputils tai net-analyzer/arping.

# Ensin yritetään DHCP:tä sitten APIPAa
config_eth0="dhcp"
fallback_eth0="apipa"

# Just use APIPA
config_eth0="apipa"

3.f. Bonding

Linkkien bondaus ja yhdistely onnistuu ohjelmalla net-misc/ifenslave.

Bondaus nostaa kaistanleveyttä. Jos käytössä on kaksi verkkoyhteyttä samaan verkkoon ne vou liittää yhteen siten, että ohjelmille ne näkyvät yhtenä yhteytenä.

# Rajapintojen yhteenliittäminen
slaves_bond0="eth0 eth1 eth2"

# Bonding-rajapinnalle ei ehkä haluta osoitetta
config_bond0="null"

# Liittäminen riippuu kaikista liitettävistä rajapinnoista
  rc_need_bond0="net.eth0 net.eth1 net.eth2"

3.g. Siltaus (802.1d-tuki)

Siltaustuki löytyy paketista net-misc/bridge-utils.

Siltauksella liitetään verkkoja toisiinsa. Esimerkiksi jos käytössä on palvelin, joka liitetään Internetiin ADSL:llä ja langaton paikallinen yhteys siihen muista koneista, voidaan yhdistää sillan läpi ADSL:llä Internetiin.

# Siltauksen asetukset, ohjesivulta man brctl lisätietoja
brctl_br0="setfd 0" "sethello 0" "stp off"

# Lisää portteja siltaan br0
bridge_br0="eth0 eth1"

# Portit pitää asettaa nulleiksi ettei dhcp käynnisty
config_eth0="null"
config_eth1="null"

# Lopulta sillalle annetaan osoite, tähän voi käyttää DHCP:täkin
config_br0="192.168.0.1/24"

# Riippuvuus eht0:aan ja eth1:een jos ne tarvitsevat lisäasetuksia
rc_need_br0="net.eth0 net.eth1"

3.h. MAC-osoite

MAC-osoiteen voi muuttaa asetustiedostostakin.

# Aseta rajapinnan MAC-osoite
mac_eth0="00:11:22:33:44:55"

# Satunnaista kolme viimeistä tavua
mac_eth0="random-ending"

# Satunnaista kaikki samantyyppiset yhteydet (valokaapeli,
# kupari, langaton)
mac_eth0="random-samekind"

# Satunnaista kaikentyyppiset yhteydet
mac_eth0="random-anykind"

# Satunnaista täysin, huomaa: tämä ei useinkaan toimi niinkuin
# olisi odotettua
mac_eth0="random-full"

3.i. Tunnelointi

Tunnelointia varten ei tarvitse mitään eri ohjelmia, koska sen hoitaa rajapinnan käsittelijä.

# GRE-tunneli
iptunnel_vpn0="mode gre remote 207.170.82.1 key 0xffffffff ttl 255"

# IPIP-tunneli
iptunnel_vpn0="mode ipip remote 207.170.82.2 ttl 255"

# Rajapinta-asetukset
config_vpn0="192.168.0.2 peer 192.168.1.1"

3.j. VLAN (802.1q-tuki)

VLAN-tuelle tarvitaan paketti net-misc/vconfig.

Virtuaali-LAN tarkoittaa joukkoa verkkolaitteita, jotka käyttäytyvät paikallisena verkkosegmenttinä, vaikkeivät fyysisesti olisikaan. VLANin osat näkevät vain saman VLANin osat paikallisina, vaikka jakaisivatkin fyysisen verkon muiden kanssa.

# Määrittele VLAN-numerot rajapinnoille
# Muista ettei VLAN-numeroita täydennetä etunollilla
vlans_eth0="1 2"

# VLANille voi myös antaa asetuksia
# lisätietoja vconfigin man-sivuilta
vconfig_eth0="set_name_type VLAN_PLUS_VID_NO_PAD"
vconfig_vlan1="set_flag 1" "set_egress_map 2 6"

# Aseta rajapinnat tavalliseen tapaan
config_vlan1="172.16.3.1 netmask 255.255.254.0"
config_vlan2="172.16.2.1 netmask 255.255.254.0"

4. Langattomat verkot

4.a. Johdanto

Langattomia verkkoja on nykyään helpohko asentaa Gentooseen. Asennustapoja on kaksi, graafinen ja tekstipohjainen.

Helpointa on asentaa graafinen sovellus työpöytäympäristöön. Useimmat graafisista asetusohjelmista, kuten wicd ja NetworkManager, ovat helppokäyttöisiä.

Jollei tarvitse graafista sovellusta, voi langattoman asentaa myös komentoriviltä muuttamalla muutamaa asetustiedostoa. Tämä lisää hieman asennusaikaa, mutta vaatii vähemmän ohjelmia asennettavaksi. Graafisten sovellusten käyttö on suoraviivaista, joten näissä ohjeissa kuvataan tarkemmin vain asetustiedostot tekstipohjaisessa asennuksessa.

Langattomat verkot voi asentaa joko sovelluksella wireless-tools tai wpa_supplicant. Langattomien asetukset tehdään kaikille rajapinnoille.

Wpa_supplicant on parempi vaihtoehto, mutta siinä ei ole kaikkia ajureita tuettuna. Luettelo ajureista löytyy wpa_supplicantin sivuilta .

Wireless-tools tukee lähes kaikkia kortteja ja ajureita, muttei osaa yhdistää WPA-kohteisiin. Jos verkot ovat avoimia tai käyttävät vain WEPiä, wireless-tools saattaa olla helpompi.

4.b. WPA Supplicant

WPA Supplicant on paketti, joka yhdistää WPA-yhteensopiviin yhteyspisteisiin.

# emerge net-wireless/wpa_supplicant

Seuraavaksi asetetaan tiedostoon /etc/conf.d/net wpa_supplicant käyttöön wireless-toolsin tilalle (wireless-tools on oletus jos molemmat löytyvät).

# wpa_supplicant ennen wireless-toolsia
modules="wpa_supplicant"

# wpa_supplicantille pitää kertoa mikä ajuri on käytössä
# koska se ei osaa arvata oikeaa ajuria kovin hyvin
wpa_supplicant_eth0="-Dmadwifi"

Wpa_supplicant itse pitää vielä asettaa, ja se voi olla hankalaakin riippuen AP:istä mitä käytetään. Alla on esimerkki yksinkertaistetusta /usr/share/doc/wpa-supplicant-<version>/wpa_supplicant.conf.gz/, joka tulee paketin mukana.

# Tämä rivi täytyy olla
ctrl_interface=/var/run/wpa_supplicant

# Vain root voi lukea asetuksia
ctrl_interface_group=0

# wpa_supplicant hoitaa AP-skannauksen ja -valinnan.
ap_scan=1

# Helppo tapa: WPA-PSK, PSK on ASCII-salana ja kaikki koodaukset sallittu
network={
    ssid="simple"
    psk="very secret passphrase"
    # Mitä korkeampi arvo sen pikemmin täsmäys toimii
    priority=5
}

# Kuten yllä, mutta SSID-kohtainen skannaus päällä (jos AP:t
# torjuvat broadcast SSID:t)
network={
    ssid="second ssid"
    scan_ssid=1
    psk="very secret passphrase"
    priority=2
}

# WPA-PSK käytössä. Mikä tahansa salaus toimii
network={
    ssid="example"
    proto=WPA
    key_mgmt=WPA-PSK
    pairwise=CCMP TKIP
    group=CCMP TKIP WEP104 WEP40
    psk=06b4be19da289f475aa46a33cb793029d4ab3db7a23ee92382eb0106c72ac7bb
    priority=2
}

# Raakatekstiyhteys (ei WPA:ta, ei IEEE 802.1X:ää)
network={
    ssid="plaintext-test"
    key_mgmt=NONE
}

# Jaettu WEP-avain (ei WPA:ta, ei IEEE 802.1X:ää)
network={
    ssid="static-wep-test"
    key_mgmt=NONE
    # lainausmerkeissä olevat ovat ASCII-avaimia
    wep_key0="abcde"
    # lainaamattomat numerosarjat ovat heksa-avaimia
    wep_key1=0102030405
    wep_key2="1234567890123"
    wep_tx_keyidx=0
    priority=5
}

# Jaettu WEP-avain (ei WPA:ta, ei IEEE 802.1X:ää)
# IEEE 802.11 -todennus
network={
    ssid="static-wep-test2"
    key_mgmt=NONE
    wep_key0="abcde"
    wep_key1=0102030405
    wep_key2="1234567890123"
    wep_tx_keyidx=0
    priority=5
    auth_alg=SHARED
}

# IBSS/ad-hoc-verkko WPA-None/TKIP:llä
network={
    ssid="test adhoc"
    mode=1
    proto=WPA
    key_mgmt=WPA-NONE
    pairwise=NONE
    group=TKIP
    psk="secret passphrase"
}

4.c. Langattomien työkalut

Alkuasetukset ja alkutila

Langattomat työkalut tarjoavat yleisen liittymän langattomien rajapintojen ja WEP-turvatasojen asettamiseen. Vaikka WEP on heikko salaustapa, se on yleisin.

Langattomien työkalujen asetuksia säädetään muutamalla muuttujalla. Esimerkkiasetukset tiedostossa joka mainitaan tuonempana kertovat kaiken mitä tarvitaan. Kannattaa muistaa, että ilman asetuksia oletus on yhdistää vahvimpaan salaamattomaan AP:hen.

# emerge net-wireless/wireless-tools

# iwconfig ennen wpa_supplicantia
modules="iwconfig"

# Aseta WEP-avaimet ESSID1 ja ESSID2
# WEP-avaimia voi tehdä yhdestä neljään, mutta vain yksi voi olla
# käytössä kerralla. Oletusindeksiksi annetaan [1] asettamaan avain [1] ja
# sen jälkeen vaihdetaan aktiiviseksi avaimeksi [1].
# Tämä tehdään jos toiset ESSID:t käyttävät muita WEP-avaimia kuin 1
# Avaimen eteen liitetty s: tarkoittaa että se on ASCII-avain, muuten
# se on HEX-avain.
# enc open tarkoittaa avointa suojaust (varmin)
# enc restricted tarkoittaa rajoitettua suojausta (heikoin)
key_ESSID1="[1] s:yourkeyhere key [1] enc open"
key_ESSID2="[1] aaaa-bbbb-cccc-dd key [1] enc restricted"

# Allaoleva toimii vain jos AP:t skannataan

# Jos näkyvillä on useampia AP:itä niin valitaan
# suosituimmuusjärjestys
preferred_aps="'ESSID1' 'ESSID2'"

AP-valinnan hienosäätö

AP-valintaa voi lisätä myös hienosäätöasetuksia, mutta yleensä ei tarvitse.

On mahdollista päättää yhdistetäänkö vain haluttuihin AP:ihin vai ei. Oletuksena jos kaikki asetetut AP:t jäävät toimimatta niin yritetään yhdistää salaamattomiin AP:ihin. Tätä voi muuttaa associate_order-muuttujalla. Taulukossa on arvoja joita voi käyttää:

Lisäksi on olemassa blacklist_aps ja unique_ap-arvot. Blacklist_aps toimii kuin preferred_aps. Unique_ap asetetaan arvoksi yes tai no joka kertoo saako toinen langaton rajapinta käyttää samaa yhteyttä kuin ensimmäinen.

# Joskus on hyvä olla ottamatta yhteyttä joihinkin AP:ihin
blacklist_aps="'ESSID3' 'ESSID4'"

# Jos käytössä on useampia langattomia kortteja, voidaan valita
# halutaanko molemmat yhdistää samaan AP:hen vai ei.
# asetukset ovat ”yes” tai ”no”
# Oletus on yes.
unique_ap="yes"

Ad-Hoc tai Master

Jos halutaan päästä Ad-Hoc-tilaan yhteyden epäonnistuttuessa, sekin onnistuu.

adhoc_essid_eth0="This Adhoc Node"

Ja Ad-Hoc-verkkoihin yhdistäminen, tai Master-tila AP:ksi tulemiseksi? Tässä on myös asetukset sille: tarvitsee vain määritellä WEP-avain kuten yllä.

# Tila voi olla managed (oletus), ad-hoc tai master
# Kaikki tilat eivät toimi kaikilla ajureilla
mode_eth0="ad-hoc"

# Aseta rajapinnalle ESSID
# Managed-tilassa tämä yhdistää vain annettuun ESSID:hen eikä muuanne
essid_eth0="This Adhoc Node"

# Oletuksena on kanava 3 jollei muuta sanota
channel_eth0="9"

Langattomien ongelmien selvittely

On olemassa joitakin muuttujia joita voi käyttää selvittääkseen ongelmia langattomien käynnistyksessä ja yhteyksissä. Taulukossa on joitain kokeiltavia asioita:

4.d. ESSID-kohtaiset asetukset

Joskus ESSID1 vaatii staattisen IP:n ja ESSID2 vaatii DHCP:n. Käytännössä monetkin asetukset voi säätää ESSID-kohtaisesti.

config_ESSID1="192.168.0.3/24 brd 192.168.0.255"
routes_ESSID1="default via 192.168.0.1"

config_ESSID2="dhcp"
fallback_ESSID2="192.168.3.4/24"
fallback_route_ESSID2="default via 192.168.3.1"

# Myös muita nimipalvelimia voi antaa
# DHCP korvaa nämä jollei sitä kielletä
dns_servers_ESSID1="192.168.0.1 192.168.0.2"
dns_domain_ESSID1="some.domain"
dns_search_domains_ESSID1="search.this.domain search.that.domain"

# AP:n MAC-osoitteen korvaus
# Toimii kätevästi jos käytössä on eri paikkoja samalla ESSID:llä
config_001122334455="dhcp"
dhcpcd_001122334455="-t 10"
dns_servers_001122334455= "192.168.0.1 192.168.0.2"

5. Lisätoimintojen tekeminen

5.a. Normaalit funktiokoukut

On olemassa neljä funktiota, jotka kutsutaan start- ja stop-operaatioissa. Nämä funktiot nimetään rajapinnan nimen mukaan siten, että yksi funktio voi käyttää monia laitteita.

Paluuarvot preup- ja predown-funktioille on 0 (onnistumisissa), jotta laitteen asettaminen tai asetusten poisto voi jatkua. Jos preup on jotain muuta, rajapinnan asetukset perutaan. Jos predown on jotain muuta, rajapinnan asetusten poistoa ei jatketa.

Paluuarvot postup- ja postdown-funktioille ohitetaan, sillä niille ei voi tehdä mitään enää vaikka ne ilmoittaisivat virheestä.

${IFACE} on rajapinta jota käynnistetään
${IFVAR} on ${IFACE} bashin muuttujana.

preup() {
    # Testataan linkin rajapintaa ennen nostamista.
    # Tämä toimii vain joillain laitteilla ja vaatii ethtoolin asennettuna
    
    if ethtool ${IFACE} | grep -q 'Link detected: no'; then
        ewarn "No link on ${IFACE}, aborting configuration"
        return 1
    fi

    # Muista return 0 onnistuttua
    return 0
}

predown() {
    # oletuksena skripti testaa NFS-juuren ja kieltää verkkorajapinnan
    # tiputuksen tapauksittain. Jos predown() määritellään itse, oletusarvo
    # häipyy, joten tässä on sama funktio jos kuitenkin se halutaan.
    if is_net_fs /; then
        eerror "root filesystem is network mounted -- can't stop ${IFACE}"
        return 1
    fi

    # Muista return 0 onnistuttua
    return 0
}

postup() {
    # Tätä voisi käyttää vaikka dyndns-palvelun kanssa. Toinen
    # vaihtoehto on vaikkapa postin toimitus kun rajapinta on ylhäällä
    
       return 0
}

postdown() {
    # Tämä funktio on täällä kai symmetrian vuoksi, kehittäjä itse
    # ei ainakaan keksi mitään hyötykäyttöä ;-)
    return 0
}

5.b. Langattomien työkalujen funktiokoukut

On olemassa kaksi funktiota, jotka voi määritellä tänne. Funktioiden nimet ovat rajapinnan nimet siten, että yksi funktio sopii monelle laitteelle.

Palautusarvojen pitää olla 0 (onnistumiselle), jotta asetusten teko tai purku voi jatkua. Jos preassociate palauttaa jotain muuta, rajapinnan asetukset perutaan.

Postassociaten paluuarvo ohitetaan, sillä sille ei voi tehdä mitään vaikka siinä olisikin virhe.

${ESSID} on yhdistettävän AP:n ESSID
${ESSIDVAR} on ${ESSID} bash-muuttujana.

preassociate() {
    # Allaoleva lisää muuttujat leap_user_ESSID ja leap_pass_ESSID.
    # kun ne on asetettu yhdistettyyn ESSID:hen voidaan ajaa CISCOn LEAP-skripti
    

    local user pass
    eval user=\"\$\{leap_user_${ESSIDVAR}\}\"
    eval pass=\"\$\{leap_pass_${ESSIDVAR}\}\"

    if [[ -n ${user} && -n ${pass} ]]; then
        if [[ ! -x /opt/cisco/bin/leapscript ]]; then
            eend "For LEAP support, please emerge net-misc/cisco-aironet-client-utils"
            return 1
        fi
        einfo "Waiting for LEAP Authentication on \"${ESSID//\\\\//}\""
        if /opt/cisco/bin/leapscript ${user} ${pass} | grep -q 'Login incorrect'; then
            ewarn "Login Failed for ${user}"
            return 1
        fi
    fi

    return 0
}

postassociate() {
    # Tämä funktio on täällä vain symmetrian takia ;-)
    return 0
}

6. Verkkojen ylläpito

6.a. Verkon ylläpito

Jos käytettyä tietokonetta liikutellaan usein, verkkoliitäntä saattaa puuttua tai AP on tavoittamattomissa. Joskus on myös hyödyllistä jättää yhteys pois vaikka se olisikin saatavilla.

Tässä joitain työkaluja, jotka auttavat ylläpidossa.

6.b. Ifplugd

ifplugd on palvelu joka käynnistää ja sammuttaa rajapintoja kun verkkokaapeli kiinnitetään tai poistetaan. Se hoitaa myös AP:iden tunnistuksen ja yhdistyksen kun sellainen osuu kohdalle.

# emerge sys-apps/ifplugd

Asetukset ifplugd:lle ovat aika suoraviivaisia. Asetustiedosto on /etc/conf.d/net. man ifplugd Kertoo tarkemmin muuttujista. Tiedosto /etc/conf.d/net.example sisältää joitain esimerkkejä

(Korvaa eth0 rajapinnalla)
ifplugd_eth0="..."

(Langattomalle)
ifplugd_eth0="--api-mode=wlan"

Useiden verkkoyhteyksien hallitsemisen lisäksi on usein tarpein hallita useita DNS:iä ja asetuksia. Tämä on myös hyödyllistä jos IP tulee DHCP:ltä. Asennettava sovellus on openresolv.

# emerge openresolv

Ohjesivulla man resolvconf on lisätietoja.

Tämän sivun sisältö ja suomennos kuuluvat Creative Commons - Nimi mainittava-Sama lisenssi 2.5 -lisenssin alle. Sivun sisältöä koskee myös Gentoo Name and Logo Usage Guidelines.